Naisten avioliitot naisten kanssa.

Kuinka sinä suhtaudut samaa sukupuolta olevien avioliittoihin, joista nykyisin kerrotaan avoimesti.
Huomasin televisiossa naisparin kertovan kohtaamisesta ja päätymisestä pariskunnaksi.
Meillä on julkisuuden henkilötkin jo rohkeasti uskaltautuneet kertomaan omasta ulostulostansa ja uudesta roolista samaa sukupuolta olevan henkilön rinnalla. Eihän rakkautta voi paeta, mutta kaikki eivät ole rohkeita ottamaan omaa elämää hallintaansa ja uskoa uuteen vaiheeseen elämässä.
Ymmärrän, että tämä palsta ei ole paikka jossa kerrotaan omista asioista liian avoimesti, mutta kuinka itse suhtaudut ja hyväksytkö lesbo ja homo parit.
Itse ihailen ihmisten rohkeutta olla oma itsensä, vaikka sille ajoittain on naurettu ja pilkattu, pilkkalauluja on aina ja kaikesta siitä, mikä poikkeaa ns. normaalista.
Itse hyväksyn ihmisten päätökset, minä en ota kantaa siihen, mitä ja kuinka muut elämäänsä elävät, kaikilla on jo lainkin mukaan oikeus tehdä omat päätöksensä asiassa ja muodostaa parisuhteensa.

Ihailen heitä, joilla on rohkeutta elää omaa elämäänsä kaikin tavoin, jopa rakastua vanhalla iällä omaa sukupuolta olevaan.
En ahdistu muiden elämäntavoista.
54838
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Toisten henkilökohtaiset asiat ei kuulu kellekään eikä minuakaan haittaa
kenen kanssa kukin elämänsä jakaa, kunhan olisi mahdollisimman onnellinen
tai tyytyväinen, koska ihmisellä on vain yksi elämä täällä maan päällä
ja muusta ei kukaan tullut kertomaan.

1Äänestä
  • Kun nämä "modernit vanhemmat" hankkivat itselleen vaikka adoptoidun lapsen, niin miten he selittävät tälle sukupuoliasioita?
    Sanovatko, että "ja sitten ne kukkaset hierovat emiään ja heteitään yhteen. Kohta ne saavat pienen kukkalapsen!"

    Ja syvästi pettynyt kimalainen pörisee kiukkuisena taustalla.

    Äänestä

alottajalle

kahden samaa sukupuolta olevien suhdetta EI voi sanoa " AVIOLIITOKSI "


avioliitto ON aina miehen ja naisen yhteinen liitto,

1Äänestä
  • Kahden samaa sukupuolta olevan suhdetta voi sanoa avioliitoksi.

    Esimerkiksi minä sanon eikä sitä mikään estä. Myöskin lain mukaan on näin.

    Äänestä

  • Älä viitsi höpöttää.
    Olet todella vanhanaikainen.

    Äänestä

Kaikeksi onneksi ei meidän mielipiteillämme ole merkitystä tässä (kään) asiassa.

Äänestä
  • Vaivauduit sentään jättämään puumerkkisi tähänkin ketjuun!
    Kaikissa muissa taidatkin jo olla asiantuntijalausuntosi kirjannut.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaivauduit sentään jättämään puumerkkisi tähänkin ketjuun!
    Kaikissa muissa taidatkin jo olla asiantuntijalausuntosi kirjannut.

    Miellyttäisikö sinua paremmin, jos minäkin siirtyisin kasvottomien anojen joukkoon?
    Eivät minun puumerkkini sitten näkyisi muiden tasapäisten parin lauseen kommenttien keskellä.

    Äänestä

  • Makriina kirjoitti:

    Miellyttäisikö sinua paremmin, jos minäkin siirtyisin kasvottomien anojen joukkoon?
    Eivät minun puumerkkini sitten näkyisi muiden tasapäisten parin lauseen kommenttien keskellä.

    Kyl ne vaa näkyy ja erottuu täällä jäärämäisyydessään
    vielä sinun tuhkaamisen jälkeenkin.

    Äänestä

Kissojen pesemistä koko touhu.

Äänestä

Antiikin ajoista on ollutta. Ei uutuus.

Äänestä
  • Lesboja aina ollut, mutta avioliitto on miehen ja naisen välinen.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lesboja aina ollut, mutta avioliitto on miehen ja naisen välinen.

    Mitä hittoa jankutat? Liitto kuin liitto; avo-, avio- tai minkä nimisen ikinä kukakin tahtoo. - Nm. Avarru

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä hittoa jankutat? Liitto kuin liitto; avo-, avio- tai minkä nimisen ikinä kukakin tahtoo. - Nm. Avarru

    Yksi lepakko sai siinä raivarin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yksi lepakko sai siinä raivarin.

    Miksi vastaukseni on poistettu? Mitä sääntöjen vastaista siinä oli? - Nm. Etkö kestänyt totuutta

    Äänestä

Pari vuosikymmentä sitten kuljin tuttavani kanssa hänen rantasaunallensa. Tien varressa oli iso maalaistalo, jonka piha oli aidattu korkealla, umpilaudoitetulla aidalla, tietä ei näkynyt ikkunoihin.
Ihmettelin asiaa ja tuttavani kertoi, että taloa asuttaa kaksi naista. Hyvin halveksivaan sävyyn sanoi, että naispari taitaa olla "akkapari".
Kysyinkin miksi hän pitää sitä vääränä elämäntapana, miksi ei kaksi vanhaa naista, kun miehetkin asuvat samaa taloa, eikä kukaan pidä heitä miesparina, mutta ei hän osannut vastata muuta, kuin ilmaisi, että eihän se ole normaalia!

Mikä on normaalia? kertokaapa viisaammat.
onhan paljon yksinäisiä naisia, jotka haluaisivat asua sellaisessa kommuunissa, jossa kaikilla olisi oma huone, mutta yhteistilojakin käytössä. Se oliskin ihanne, voisin muuttaa minäkin.

Äänestä
  • En haluaisi jakaa keittiötä tai kylppäriä kenenkään kanssa. Kyllä oma olohuonekin pitää olla ja oma telkkari.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En haluaisi jakaa keittiötä tai kylppäriä kenenkään kanssa. Kyllä oma olohuonekin pitää olla ja oma telkkari.

    Hän ei puhunutkaan / kertonutkaan rajoittuneista tyypeistä. - Nm. Vankilansa kullakin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En haluaisi jakaa keittiötä tai kylppäriä kenenkään kanssa. Kyllä oma olohuonekin pitää olla ja oma telkkari.

    Älä huoli, kerran sinäkin saat oman yksiön mullan alta! :D

    Äänestä

  • Siitä nyt ei voi mennä sanomaan vielä mitään, jos yhdessä asuu.

    Likkani asuu kolmosessa yksin.
    Hän vuokraa yhtä huonettaan silloin tällöin jollekin opiskelijalle, asuntopulaa kun on. Kummallakin oma huone plus yhteinen olohuone, keittiö ja kylppäri.
    Ei mitään eroa, onko hänen alivuokralaisensa mies vai nainen. Ei hän siitä lesboksi muutu vaikka hänen yhdessä huoneessaan asuisi naispuolinenkin opiskelija.

    """onhan paljon yksinäisiä naisia, jotka haluaisivat asua sellaisessa kommuunissa, jossa kaikilla olisi oma huone, mutta yhteistilojakin käytössä. Se oliskin ihanne, voisin muuttaa minäkin."""

    Onhan niitä.

    Äänestä

Keskustelin eilen nuoren henkilön kanssa pappeudesta ja papeista.
Hän sanoi seuranneensa telkkarista ohjelmaa joka käsitteli kolmen papin elämää.
Oli kiinnittänyt huomionsa meikkaavaan ja pitkätukkaiseen miespappiin. Hänen mielestään on ilahduttavaa kun pappikin voi olla oma itsensä, näköön ja pukeutumiseen papin vapaa ajalla ei enää onneksi kiinnitettä niin paljon huomiota kuin sitä oli menneinä vuosikymmeninä, kun naispappeuskin oli kirosana muillekin, kuin miespapistolle.
'Silloin huudettiin suu vaahdossa, että raamattu kieltää naisten pappeuden. Diagonissa ei saanut olla naimisissa niillä vuosikymmenillä, kun naiset vihdoin saivat tehtäviä kirkon sisällä.

7. helmikuuta 2021 vihittiin Turun Arkkihiippakunnanpiispan virkaan nainen!
Naispappeus on ihmisten mielestä ihan ok. moni haluaa, jos seurakunnassa voi valita, mieluummin nais-, kuin mies papin joihinkin seurakunnan tarjoamiin palveluihin, joita itse tarvitsee ja käyttää.

Naiset voivat saada avioliitolle kirkollisen vihkimyksen/siunauksen, samoin miesparit.
Kestää aikansa, että vanhoilliset ihmiset tuonkin asian hyväksyvät, mutta laissahan se jo on sallittua.
Kuinka pitkään asia on maassamme kuuma peruna!
Kestääkö yhtä pitkään kuin naisten pappisvihkimyksen hyväksyminen?
Oletteko nähneet pappisvihkimyksen itse?
Korutonta juhlaa ovat korona ajan uudet papin virkoihin vihityt viettäneet. Kirkot melkein tyhjänä, karanteenin vuoksi ja juhla on harvojen juhlaa.
Onnea toivotaan kaikille papeille virassaan, nainen tai mies, kun seuraa omaa kutsumustansa, on minulle kelvollinen sukupuolesta riippumatta.

Äänestä
  • "Naiset voivat saada avioliitolle kirkollisen vihkimyksen/siunauksen, samoin miesparit."

    Luterilaiselta kirkolta voivat saada siunauksen, mutta eivät he Jumalan siunausta saa liitolleen, joka on säädetty miehen ja naisen väliseksi liitoksi.
    Mitä luterilainen kirkko tekee langenneena seurakuntana, niin se on yks ja sama. Niin paljon poikenneet Raamatusta jo muutenkin, minkä pitäisi olla kristittyjen ainut auktoriteetti.
    Luther kääntyisi haudassaan, jos olisi näkemässä kirkkonsa rappiotilan.

    Äänestä

Ei tunnu hyväksyttävällä. Avioliittoon kuuluu, oli nuori tai vanha, aina eri sukupuolten välinen seksi. Jos tällaista seksiä ei ole, silloin ei ole aitoa avioliittoakaan.

1Äänestä
  • Asia on johyväksytty.
    Sinäsaat tietysti olla hyväksymättä. Se ei silti poista samaa sukupuolen välisen avioliiton hyväksymistä.

    1Äänestä

Elämme 2022. Anetan kaikien kukkien kukkia. Jokainen etsii rakkautta. Hyvä niin jos 2 naista löytää toisensa,tai 2 miestä.On ihan heidän asia! Its vanhana naisena en pohdi asiaa. Itse rakastan miestä. On minun oikeuteni rakastaa,tosin hän nyt haudassa. Elämäni ei kätkeydy miettiminen tuntemattomien elämän tai avioliton tai parisuhteisin.Ei luuloihin ei kuvitelmin ,ei arvosteluihin. terv. Helsinki 94, vanus myös ,mut sydän nuori.

Äänestä

Ensinnäkään,,, 2 naista ei ikänä ole avioliitossa, siis avio-suhteessa keskenään,
koska avioliitto ON AINA miehen ja naisen välinen liitto,

mutta


2 naista tietenki voi asua yhdessä YSTÄVINÄ
onhan asuminen edullisempaa kun kaikki kulut jaetaan puoliksi,

mussa mielessä ei ikinä voi kahden naisen yhdessä asumista käsittää,

on törkeyden huippu ja erittäin rumaa sanoa naisten yhteistä asumista
ja kaveruutta avioliitoksi,

sehän on irvokasta pilkantekoa yhteiskunnassamme,

ihmisellä aina voi olla kavereita samastaki sukupuolesta,

mutta avioliitto perustetaan aina miehen ja naisen välille yhteiseen elämään,

1Äänestä

Naisten pitäisi saada molempien leskeneläke ja suojelua naislaista

lisäksi naishaaremin ollessa kyseessä valtion tulee rakentaa jokaiselle naiselle
asunto

esim. nainen tulee ja hänellä on neljä naista vaimona tarvitaan noin 5 asuntoa
joka masketaan Kelasta Gold- all in -kortilla eli KGA -kortilla
ja venäläisille KGB -kortilla

Äänestä

Nainen on sosdemian tuote eikä mikään rohkea

sosdemiassa pelleilevä nainen nostaa korvauksia eikä ole ollenkaan rohkea
vaan sillä on yhteiskunna turvaverkot

ei yksinhuoltaja mitään yksin huolla vaan vaatii rutosti rahaa synnytyksiinsä ja niiden jälkihoitoon vauvoihin

Äänestä
  • Olen ymmärtänyt, että köyhät lisääntyvät ilman koeputkia. Varakkailla on varaa koeputkiin.

    Äänestä

Jokainen saa olla kenenkanssa haluaa,kunhan on täysiikäinen. Mutta sitä en ymmärrä,että pitää vielä vihkiä näitä paskakellejä ja lättävittuja ja tulla vielä ivaamaan, että se on se ainoa ja oikea liitto.

Äänestä
  • Paskakelle ja lättävittu plus kasikymppisellä : )))

    Äänestä

  • Ei heitä vihitäkään, vain siunataan

    Pirre

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei heitä vihitäkään, vain siunataan

    Pirre

    Maistraatti vihkii.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paskakelle ja lättävittu plus kasikymppisellä : )))

    Homo ja lesboparit eivät tarvitse ehkäisyä, jos eivät "vieraissa" juokse:((

    Äänestä

Avioliitossa petetyistä naisista tulee "lesboja" Siis munattomat miehet heitä tekevät!
Minä en vielä ole sitä,mutta ei kaukanakaan ole?

Äänestä

En ymmärrä ollenkaan
samaa sukupuolten keskeitä yhdessä asumista avioliitoksi,
eikä miksikää liitoksi,

sopimus olisi hyvä sana tommoselle asumismuodolle,



koska kaverit asuu yhdessä,
siis pelkkä keskinäinen sopimus hyvinen kavereitten kesken,

sama juttuhan olisi jos sukulaiset vanhana asuu yhdessä,
eihän sitäkään miksiää liitoksi sanota,

Äänestä
  • Kaikki liitot, olivat ne minkä nimisiä tahansa, perustuvat ns. rakkaudelle. Ja silti, vaikka kukaan ei tiedä siitä mitään. - Nm. Rakkaus on ruma sana

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki liitot, olivat ne minkä nimisiä tahansa, perustuvat ns. rakkaudelle. Ja silti, vaikka kukaan ei tiedä siitä mitään. - Nm. Rakkaus on ruma sana

    ei ne ny avio-liitoja voi olla,

    avio-liitto on aina vain miehen ja naisen välinen liitto,

    on aivan turha muuta jankuttaa,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki liitot, olivat ne minkä nimisiä tahansa, perustuvat ns. rakkaudelle. Ja silti, vaikka kukaan ei tiedä siitä mitään. - Nm. Rakkaus on ruma sana

    Olet ihan ulalla rakkaudesta - edelleenkin - ja ajattelussa lienee iän tuomaa rappeutuneisuutta vai oletko aina ollut tuollainen ?

    Läheskään kaikki eivät perustu millekään rakkaudelle tai ns. rakkaudelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei ne ny avio-liitoja voi olla,

    avio-liitto on aina vain miehen ja naisen välinen liitto,

    on aivan turha muuta jankuttaa,

    Yeap, pahimmillaan se on "aina vain miehen ja naisen välinen liito". - Nm. Parhaimmillaan muuta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yeap, pahimmillaan se on "aina vain miehen ja naisen välinen liito". - Nm. Parhaimmillaan muuta

    TÄH ???


    höpön höpö

    joo mutta se oma köriläs olisi kuitenki ihanin
    ainaki itte kuvittelen,
    vaikka meki osattiin tapella yli viiskyt vuotta kunnes kuolema erotti,

    olihan se mukava tunne kun tajusi aina että se on mun oma puoliso,

    mulla sentään on oma mies ,

    vaikka se muita vilkuiliki, mutta mihin se olis silmät pistäny ku oli sentään mies,

    ja juoksinhan minäki omilla teilläni joskus,

    Äänestä

Voi , kun ei tarvitsisi enään koskaan joutua lesbojen kanssa samaan työ-yhteisöön. Ainakaan niin että olisin päivittäin tekemisissä.

Äänestä

Makuasia sanoi mäyräkoira kun muniansa nuoli.

Äänestä

Miehen ja naisen välinen seksi vähenee ku n ostetaan yhä enemmän ns. seksileluja. Niitä saa jopa päivittäistavarakaupoista. Niiden ostamisessa ja maksamisessa muiden asiakkaiden nähden kassalla ei enää ole mitään erikoista tai salattavaa.

Se voi edistää saman sukupuolen liittojen lisääntymistä ja samalla vähentää syntyvyyttä.

Seksistä kirjoittelu on yleensäkin tullut näkyvämmäksi ja julkisemmaksi viime vuosien aikana. Ehkä siihen ovat vaikuttaneet myös nuo sateenkaariliitot.

Äänestä
  • Ei mennyt kuin strömsöössä, äidit kirjoittavat nettisuvuilla, kuinka hänen lapsensa leikkii seksileluilla joita "löytää yöpöydältä".
    En ole ostanut, en käyttänyt moisia vibraattoreita ja tekokaluja, eikä ole mitään halua mennä ostamaankaan, vaikka leski olenkin.
    Olenko ymmärtänyt tätä aikaa ihan väärin, kun olen siinä uskossa, ettei kaikkia haluja ole pakko tyydyttää?
    Nälkä ja jano ovat pakollisia haluja, niitä ei voi ohittaa, tai manan maille on pian pääsylippu hankittu!

    Tehköön ihmiset peittonsa alla mitä haluavat ja kenen kanssa sitä mieluummin teklevät, kunhan eivät tunge minun peittoni alle!
    Kyllä se on oma valinta kaikilla, nai tai pala, sanoo joku vanha sanontakin. Tuskin saamattomuudessa palamaan syttyy!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei mennyt kuin strömsöössä, äidit kirjoittavat nettisuvuilla, kuinka hänen lapsensa leikkii seksileluilla joita "löytää yöpöydältä".
    En ole ostanut, en käyttänyt moisia vibraattoreita ja tekokaluja, eikä ole mitään halua mennä ostamaankaan, vaikka leski olenkin.
    Olenko ymmärtänyt tätä aikaa ihan väärin, kun olen siinä uskossa, ettei kaikkia haluja ole pakko tyydyttää?
    Nälkä ja jano ovat pakollisia haluja, niitä ei voi ohittaa, tai manan maille on pian pääsylippu hankittu!

    Tehköön ihmiset peittonsa alla mitä haluavat ja kenen kanssa sitä mieluummin teklevät, kunhan eivät tunge minun peittoni alle!
    Kyllä se on oma valinta kaikilla, nai tai pala, sanoo joku vanha sanontakin. Tuskin saamattomuudessa palamaan syttyy!

    Ei mikään pakko, mutta helpottaisihan se.

    Äänestä

Saa olla missä vain mutten aio maksaa naisten siemennyksiä enkä haaremeita julkisessa terveys- ja asumistukijärjestelmässä tällä viikolla enkä vielä ensiviikollakaan

Hakekoon yksityisiltä perhetukensa haa remeihin

Äänestä

Parempi on naida kuin palaa, totesi apostoli Paavali.

1Äänestä
  • Alkaa jo pelottaa. MIten tässä käykään.

    Äänestä

Samansuuntaisen ajatuksen kuin edellä (...18:38) mainittu apostoli Paavali esitti Jörn Donner, nimittäin: Naiminen kannattaa aina.

Äänestä

Kukin eläköön niin kuin tahtoo.

Äänestä

Jokaisella on oikeus onneen elipä liitossa tai liitottomana.

Elämä on ihmisen parasta aikaa, totesi Matti Nykänen.

Äänestä

Kukin saa elää tavallaan. Itse menen naimisiin vain vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, jos sellainen tulee joskus vielä mahdolliseksi.

Äänestä
  • Toivotaan että tulee. Ryhdistäydy ja pane haku pâälle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kuinka sinä suhtaudut samaa sukupuolta olevien avioliittoihin, joista nykyisin kerrotaan avoimesti.
Huomasin televisiossa naisparin kertovan kohtaamisesta ja päätymisestä pariskunnaksi.
Meillä on julkisuuden henkilötkin jo rohkeasti uskaltautuneet kertomaan omasta ulostulostansa ja uudesta roolista samaa sukupuolta olevan henkilön rinnalla. Eihän rakkautta voi paeta, mutta kaikki eivät ole rohkeita ottamaan omaa elämää hallintaansa ja uskoa uuteen vaiheeseen elämässä.
Ymmärrän, että tämä palsta ei ole paikka jossa kerrotaan omista asioista liian avoimesti, mutta kuinka itse suhtaudut ja hyväksytkö lesbo ja homo parit.
Itse ihailen ihmisten rohkeutta olla oma itsensä, vaikka sille ajoittain on naurettu ja pilkattu, pilkkalauluja on aina ja kaikesta siitä, mikä poikkeaa ns. normaalista.
Itse hyväksyn ihmisten päätökset, minä en ota kantaa siihen, mitä ja kuinka muut elämäänsä elävät, kaikilla on jo lainkin mukaan oikeus tehdä omat päätöksensä asiassa ja muodostaa parisuhteensa.

Ihailen heitä, joilla on rohkeutta elää omaa elämäänsä kaikin tavoin, jopa rakastua vanhalla iällä omaa sukupuolta olevaan.
En ahdistu muiden elämäntavoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu