klapikaupasta hallitus on tekemässä lopun samoin siihen liittyvästä kone teollisuuresta oikein tapporahan voimin,millähän lämmitetään kun lintilä nosti jo sähkönsiirtohinnatkin ?
PUUKIUKAAT JA UUNIT KEPUHALLITUKSEN LOPETUS VUOROSSA
Anonyymi
51927
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Näin talvella voi polttaa jäitä.
läpeensä kiero on kepun lintilä kun väkisellä ajaa kansaa sähkönsiirtäjien putsattavaksi,voiko joku vielä väittää ettei kepulaisten taustalla olisi sähkönsiirtäjät
näin aamulla kuinka sähkönsiirtäjä men tunnetun persun torppaan sähkönsiirtoreppu selässään nippu ruplia kourassaan
On tuolla Lintilällä iso valta, kun yksin pystyy pitämään sähkösiirtomaksuja korkealla.
Miksei kommunismi Liisa puutu asiaan.
no mikässiinä jos haluatte lintilän ja muiren kepulaisten suojatyöpaikkoja kalliilla sähkönsiirrolla maksaa niin siitä vain,mutta muistakaa sekin että vielä lapsennnekin maksavat niitä hamaan tulevaisuuteen
Lintilä sanoi vuosi sitten että valtion ei ole tarkoitus ylläpitää eikä tukea tappiollista yritystoimintaa.Tarkoitti Kuravaaran louhosta.Sipiläkin myi Fortumin valtion omistamia osakkeita miljardilla eurolla.
Nyt sen seurauksena valtio on menettänyt
4 miljardia euroa.
Kepukokkarit Upm menetti Usassa 4 miljardi
Sippilän Jussi valtionsalkunhoitaja 4 miljardii
Kepu pettää aina
Mutta noihan puukiukaat ja -uunit on kertalämitteisiä...
on se erikoinen puukiuvas persulla joka puilla lämmittäessä aiheuttaa sähkön siirtomenoja
onko se joku uusi keksintö persujen aivoriihessä kehitelty ja sekin on kepun vika
Persujen puoluetoimistossa kehitelty. Täällä pikkupersut ihastelee ja kauppaa uutta keksintöä.
onko puoluetuki jo ryypätty kun pitää sortua kansaa rasittavaan sähkönsiirtomaksujen lisäämiseen tuollaisella puukiuvas keksinnöllä onko paikalliset persu insiniönöörit osallistunut kiukaan kehittelyyn tuntuu hyvin heidänlaiseltaan
ekkö käsitä sitä että jollakinhan sen kiukaan pitää lämmittää,taikka sitten jos on niin äärivihreä luomu ettei kylve olenkaan
Tänään ylellä klo.21 aluevaalitentissä Kaikki 3 Vasemmistopuoluetta kerralla Vasemmisto, Vihreät ja kaiken kruunaa vihervasemmistokepu. vihervasemmistokepusta paikalla puh.johtaja ja ääni kohoaa kuin Jylhän sahalla sirkkelin ääni sahan kukoistus vuosina.
Hyvin sanottu Aapo, on sulla sana hallussa!
on se ihana kun saadaan kuulla totuus mutta onko populistipuolue persut paikalla antamassa kateettomia lupauksia väärillä tiedoilla mielenkiintoista onko tämä myös se tiedotustilaisuus jossa puulämmitteisen sähkökiukaan kansallinen jopa kansainvälinen julkistaminen tapahtuu käänteentekevä jopa nobelin palkinnon tasoinen kehittämistyön tekniset oivallukset paljastetaan kansainvälisen median huokaillessa ihastuksesta tämän jälkeen ei kenelläkään voi olla pienintäkään epäilystä kyseisen puolueen aivoriihen mykistävästä korkeasta tasosta
onko kepu enää olenkaan se puolue joka piti maatalous yrittäjien puolta,tämä kepu hallitushan tuhoaa koko maaseurun elinkeinot,ja nyt on vurossa polttopuu yrittäjät,kasvihuoneet karjatila proileri ja munantuottajat ja sikalat minkki ja kettutarhat on ajettu jo alas taikka menossa nurin kalliin enerkian takia varsinkin sähkönsiirron JA SYY SIIHEN ON YKSIN LINTILÄN JA KEPUN,mutta muistatteko kun lipposelle luvattii EU presirentin virka jos se vie suomen väkisellä euroon,mutta kun hävisikin äänestyksen ja niin kovaa kirpasi että kaatui tajuttoma parlamentin lattialle,saattaapi lintilän käyrä samoin että petturia ei huoli kukaan sähkönsiirtäjistä
Yritä vaan kovemmin. Kyllä yhteen lauseeseen saa sopimaan vielä enemmänkin tuota pohjatonta typeryyttä. Tässä sulle muuten näitä pisteitä, kun näyttävät olevan hakusassa. ........... ........... .........
kyllä siitä näköjään selvänsaa,enkä minulla ole aikomustakaan ruveta kirjailijaksi,vaan ainoastaan tuorajulki totuuren kepulaisten sähkönsiirtopetoksesta
Sinun naurettavalla totuudella ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa.
Kyllä näkee että persujen trollitehtaalla taas touhutaan kun vaalit lähestyy.
Persut ei näköjään tiedä edes mistä vaaleista on kysymys.
se koira älähtää johon kalikka kajahtaa, pitää näköjään paikkansa kepulaisten sähkönsiirto petoksessakin
sähkönsiirron alennuksen sijaan lintilän ja saarikko kehottavat kansaa turvautumaan sossuun,onpa taaskin 2 varsinaista kepulaista järjenjättiläistä päästänyt haisevan aivopierun ilmoille
Saako Persujen puoluetoimistosta tietoa uudesta sähkösyöpön hinnasta sähkölämmitteisestä puukiukaasta.
Onko se jo tyyppihyväksytty myydäänkö sitä muille kuin Persujen jäsenkijralaisille ja jos mistä niitä saa muualta puoluetoimiston lisäksi.
Muuten onko hinnassa alv.
Kahvin hinta kovassa nousussa. Koskahan persupöljäkkeet syyttää asiasta Lintilää. Sopisi persuille myös vaaliteemaksi muun hölynpälyn joukkoon.
Olen kuullut huhuja myös rakennus kustannuksien noususta Lintilä on määrännyt yhtiöitten nostamaan hintoja.
ei kansa ole antanut lintilän tehtäväksi puuttua kafvin hintaan vaan säkönsiirron, joka on se varsinainensyy korkeisiin enerkiakustannuksiin,sitäpaitsi kafvin hinnassa kilpailu toimii, toisin kuin sähkösiirrossa joka on monopoli, ja lintilän toimesta hinnan voi sanella siirtäjä
Koskahan nämä sähklinjat on tehty jotka ovat siirtoyhtiöitten hallussa ei tainnut Lintilä olla edes markariin paketissa vielä kaupan hyllyllä.
Jos niitä on ulkolaisten yhtiöitten hallussa pienillä paikkakunnilla paikalliset osuuskunnat tai yhtiöt ovat niitä heille myyneet yhdenkin ulkolaisyhtiön pulvaanina toimi Seinäjokinen kokoomukselainen.
Jos on omaisuutensa myynyt joka tuottaa vuosittaista kassavirtaa ei kannata huikkia perään jos kusi housuissa on lakannut lämmittämästä.
Tampereella oli yks persu menettäny henkesä kun oli työntnny paperitöttöröö pistorasiaan. Oli yrittänny sähköpostia lähettää
Odotan persujen virallista tietoa sähkö-puukiukaan toimintaperiaatteista. Kumpaa tämä mullistava keksintö säästää sähköä vai puita?
Lintilä heh, pitää tulonsiirtona ruosissa maksettavaa tukea sähkölaskuun, sähköautosta ja sen tuista hän ei ilmeisesti ole vielä kuullutkaan? Mistä kepulit löytää näitä luihujaan, mies vailla aleleukaa tosiaan --
mistä nuo yksinkertaiset persut on löydetty ehdokkaiksi eikö ole ollut muita tarjolla on jouduttu pahnanpohjimmaisia kaivelemaan
Muunlaisia ei ole
oikein jo huvittaa tämä ylen puolueellisuus PS:sää kohtaan, kun siinä joka perjantaina jälkiviisaat alottaa haukkumalla PS;sää, nytkin keskustelusta saa sen kuvan että sananvapaus on hyväksyttävää vain suvakilla,mutta kukaan ei mainitse sitä että samoista puheista joista suvakki sai korkeinmaltaoikeurelta vapauttavan päätöksen on tuomittu PS. JA KD,erustajia
on se niin väärin lopeta ylen katsominen niin on jo monet tehneet sillä siitä mieliharmista pääsee
makselkaa iloiten keput sähkönsiirtolaskuja lintilän puolesta sehän saakin seuraavaksi palkkansa siirtäjiltä
eläke 800e sähkölasku 1kk 1100e siirto 2200e lintilän vastaus menkää sossuun,tilanne on mahroton kun sossussa ei ole enää rahaa kertoo lintilä
eläke 846 sähkölasku 40e 70e jos lintilällä ei ole rahaa keltä kysyn purraltako
lämmitin saunan tänään jälleen puukiukaalla vanaha malli verrattuna persujen sähköllä lämpiävään puukiukaaseen ei tullut siitäkään sähkö eikä siirtolaskua
lintilä ja saarikko kehottaa menemään kerjuulle sossuun ja leipäjonoon,ja jos sekään ei riitä pitää kolkuttaa vaivaistalon ovea
Mä kuulin että Kauhavan kirkkovaltuustossa, seuraavassa kokouksessa, päätetään millä hinnalla Kauhavalla myydään polttoaineita.
Perussuomalaisten vaatimuksesta.
Varmaan sielä hinnoitellaan myös klapien ja halkojen hintataso.
Mikä siellä on persujen esitys alueen bensanhinnaksi
rovaniemen anita sai lintilän kepulin räätälöimän sähkölaskun joulukuulta sähkö 1100e siirto 2200e
Tietysti oli Lintilän nimi alla sähölaskussa?
Ilmastoasiantuntija Markku Ollikainen ei vastusta kenenkään puilla lämmittämistä eikä saunomista. Aikaa myöten vanhat kiukaat poistuvat ja uudet mallit on parempia ja lähes päästöttömiä.
Ei nuo Persut tuota tajua ja jos joku sen heistä sisäistää populismin sisäinen voima sen tukahduttaa he ovat samanlisia kuin vihreät vain mitalin toinen puoli
keput sähkönsiirtorosvous korruptiota peitelläkseen yrittävät tahallaan provosoira selkkausta venäjän kanssa, siirtääkseen sähkönsiirtopetoksen huomion siihen suuntaan, mikä on ikiaikainen poliitikkojen konsti kun peitellään omia valonarkoja tekoja
sotia on aloitettu jos jostakin syystä sähkönsiirtokin kelpaavan trollien mielikuvitus maailmassa näyttää Putinin ystävät persut olevan huolissaan päämiehensä tukalasta tilanteesta heidän korruptoitujen rahahanojen sulkeutumista peläten mutta pelko pois roosmarii kyllä ruplalasti on tulossa vaalikassaanne
hyvähän se olisi jos sota tulisi saisi laillisesti teloittaa kepulaiset isänmaanpetturit lintilä ensimäisenä
Mitäs se persujen älyväläys ja innovaatio,sähköllä toimiva puukiuas? Kuuluuko siitä mitään uutta?
ELENIA+JA+CARUNA+NOSTIVAT+HETI+LINTILÄN+PÄÄTÖKSEN+JÄLKEEN+50%+SIIRTOHINTOJA,++pajonkohan+kepun+kellokkaille+on+siitä+luvattu+osuutta,kun+tekivät+sähkönsiirtäjiä+myötäilevän+päätöksen
päivän kepu lintilä yle uutiset netti,siihen loppui särkisalolaisen sikalayrittäjän juha wikströminkin ura, kun lintilä nosti sähkönsiirron hintaa sensijaan kun olisi pitänyt laskea