Vaikka köyhille tarkoitetuista ruoanjakopisteistä käytetään yleensä nimeä "leipäjonot", niissä on tarjolla paljon muutakin kuin leipää. Paljon. Olen nyt työttömäksi jäätyäni alkanut käydä niissä (meillä päin niitä on useita, viisi kappaletta viiden kilometrin säteellä).
Tarjolla on enimmäkseen leipää ja vihanneksia, mutta myös lihaa, hedelmiä, maitotuotteita, kaurahiutaleita, jauhoja, mysliä, kananmunia... Kaikkea, mitä täysipainoiseen ruokavalioon tarvitaan. Jos yhdestä paikasta jaetaan vain kuivaelintarvikkeita, toisesta saa lihat ja maidot.
Tuotteissa on haettaessa yleensä menossa viimeinen käyttöpäivä, mutta on myös reilusti vanhaksi menneitä tuotteita. Viimeksi sain kuusi päivää sitten vanhentununeita broilerin rintafileitä ja kolme viikkoa yli-ikäisiä kananmunia, mutta niin vain maistuivat eikä tullut ruokamyrkytystä.
Pinnalta mustuneet banaanit tai päivän vanha salaatti menevät vielä ihan hyvin, samoin vanhat kirsikkatomaatit tai päivän vanha leipä. Yrttiruukkuja on myös usein.
Tarjolla on joskus myös sellaisia ruokia, joita ei kuluttaja halua kaupasta ostaa, ja jotka siksi jaetaan pois, kuten mustekalapaloja tai eksoottisia kastikkeita. Niissä on yleensä viimeinen käyttöpäivä puolen vuoden päässä.
Kyllä täytyy sanoa, että jos olisin tämän tajunnut työssä ollessani, en olisi laittanut juurikaan rahaa ruokaan.
Leipäjonot ovat runsaudensarvi!
8
253
Vastaukset 8
- Anonyymi
Ilmaisia lounaita on, vaikka toisin väitetään.
- Anonyymi
Ja määrä julkisella sektorilla kasvaa , konsulttien myötä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja määrä julkisella sektorilla kasvaa , konsulttien myötä.
Aihe ei käsittele kunnallispolitiikkaa.
- Anonyymi
Näissä kannatta käydä! Ainoa, mikä v*tuttaa, on se, että sinne tulee jonottamaan rikkaita venäläisiä minkkiturkkirouvia uusilla Mersuilla.
- Anonyymi
Tän takia vuosiin en oo laittanu rahaa ruokaan. Kaljaan kyllä, ja paljon.
- Anonyymi
Saanko kysyä missä päin Suomea asut että on noin runsas tarjonta? Itsellä on sellainen tilanne että voisin vaikka muuttaa paikkaan jossa hävikkiruokaa on runsaasti tarjolla. Köyhä työkyvyttömyyseläkeläinen kun olen.
- Anonyymi
Eikös se satanisti Sannakin valistanut kansalaisia jo aiemmin että ei ole häpeä mennä Hurstin leipäjonoon pummille
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15419221/yle-satanismi-on-cool- Anonyymi
Ei mikään häpeä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS1112787Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.151025Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63863Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke51795- 52779
- 47674
- 80626
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍69622- 50605
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35604