Aspergerko?

Anonyymi

Epäilen että lapsellani on asperger tai ainakin hänellä on siihen viittaavia taipumuksia. Annan tässä muutaman esimerkin:
-Ei koskaan itke, paitsi itselleen. Ei hän minun nähden itke, mutta kuulen vaatekaapista nyyhkytystä ”huonosti” menneen kokeen jälkeen. Kun taas hänen isoäitinsä kuoli, ei valuttanut yhtäkään kyyneltä ja myönsi sen itsekin ihmetellen hieman.
-Kiinnostuu jostakin äärettömästi käytännössä sekunneissa. Muuta ei sitten ajattelekaan noin vuoteen. Onhan näitä ollut artisteja, lukemista ja opiskelua. Saattaa kuitenkin olla useasta asiasta samaan aikaan aivan käsittämättömän kiinnostunut.
-Sisäistää häntä kiinnostavan tiedon kerralla. Esim lukee koulussa lempiaineen kirjasta kolme sivua kerran ja osaa kertoa kaikki yksityiskohdat ja tekstin ytimen. Jos taas ei ole kiinnostavaa, niin mitään ei jää mieleen.
-Koulu menee todella hyvin, koska on niin kiinnostunut kaikista aineista ja kokeisiin lukeekin juuri kerran koealueen läpi. Opiskelee YHDEKSÄÄ kieltä ja osaa puhua kaikkia tyydyttävästi.
-On ollut anoreksiaa ja masennusta, kun ei osannut tunteitaan käsitellä. Viiltelee edelleen, kun ”ei tunne muuten mitään”

En tiedä, että miltä tämä kuulostaa. Pitäisikö tehdä jotakin?

6

849

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä kannattaa alkaa syödä porkkanaa kerran viikossa.

    • Anonyymi

      Vie neuropsykiatrille.

    • Anonyymi

      Minä olen samanlaisessa tilanteessa lapseni ensi viikolla 17-vuotiaan kanssa.
      Täysin kympin koululainen, mutta ei ole paljon itkeskellyt vaikka ihmisiä on kuollut kuten hänen toinen paras ystävä. Lukio alkoi eri koulussa elokuussa ja alkoi viiltely. Itse en edes ollut huomanut, mutta poikaystävänsä puhui minulle siitä. Oli ja on huolissaan. Yritin keskustella, mutta hän ei halua. Loppui kunnes tänä aamuna suostui näyttämään jälkiä ja keskustelemaan. Epäilin ja epäilykseni kävi toteen. On ollut erittäin agressiivinen paiskoo ovia ja saattaa huutaa jostain ihan mitättömästä asiasta. Ensin epäilin huumeita, mutta ovat vannoneet, etteivät ole käyttäneet. Olen kauhuissani meillä ei ole ollut minusta ennen ongelmia ja yritin nätisti kysellä. Tiedän, että on joku asia mistä ei halua puhua millään. Ilmoitin hänelle, että nyt haen apua, mutta hän ei halua. Ei millään kuitenkin otan yhteyttä Mll.n lastensuojeluliiton vanhempien chatin kautta sieltä varmasti neuvovat.

      • Anonyymi

        Onko hän ollut koko ikänsä semmonen ettei oikein ole itkeskellyt tai ei poikaystäväkään ole huomannut? Jos ei, voi se olla seurausta jostain ja siksi opittua käyttäytymistä eli ei esim. itke julkisesti mikäli siitä ollut huonoa kokemusta. On paljonkin ihmisiä ketkä osaa/joutuu peittään tunteitaan mutta taitaapa olla psykopaatti ainoa kunnon versio tästä. Tässä on sikäli tuttua, että mä olen koulussa erittäin tai melko hyvä kaikissa lukuaineissa paitsi kielissä, mutta mikään ei ole erityisesti kiinnostanu enkä ole hermoja menettänyt niiden takia ja muutenkin olen maltillinen luonteeltani. Joskus kun on samanaikaisesti, väsymystä, uupumusta, depistä ja jotain muuta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko hän ollut koko ikänsä semmonen ettei oikein ole itkeskellyt tai ei poikaystäväkään ole huomannut? Jos ei, voi se olla seurausta jostain ja siksi opittua käyttäytymistä eli ei esim. itke julkisesti mikäli siitä ollut huonoa kokemusta. On paljonkin ihmisiä ketkä osaa/joutuu peittään tunteitaan mutta taitaapa olla psykopaatti ainoa kunnon versio tästä. Tässä on sikäli tuttua, että mä olen koulussa erittäin tai melko hyvä kaikissa lukuaineissa paitsi kielissä, mutta mikään ei ole erityisesti kiinnostanu enkä ole hermoja menettänyt niiden takia ja muutenkin olen maltillinen luonteeltani. Joskus kun on samanaikaisesti, väsymystä, uupumusta, depistä ja jotain muuta

        höh, sorry kun lähti vahingossa...
        muuta ihmiset luulee ettei mikään kiinnosta, ymmärrä, kuule puhuessa tai ei reagoi heti johonkin - väärin! Elikkä mä en ole pohjimmiltaa tommonen, mutta mulla vaikuttaa lähinnä muut jutut kuin tyttärelläsi. Niin ja ulospäin aika coolisti mäki oon ottanut ne kuolemat mitä on ollut. Viiltely ja ettei halua puhua jostain sekä muutos aiempaan, kertoo että jotain on ja tod. näk siis muuta kuin asperger yms.. Jospa se ystävä ei ollutkaan ihan sellainen kuin luulet. Eikö poikaystäväkään osaa yhtään avittaa vaan on vain huolissaan. Anteeksi nyt vähän huono selostus...

        Monisairas


    • Anonyymi

      Ite oon diagnosoitu asperger (tyttö) ja tutulta kuulostaa...
      Paitsi toi itkemispuoli. Ite oon ollut aina kunnon yliempaattinen itkupilli ja ottanut läheisten vastoinkäymiset todella raskaasti.
      Ja toi arvosanapuoli. Tiiän, että monet aspergerit pärjää tosi hyvin koulussa, mutta ite oon "vain" 8:n oppilas (oon lukiossa). Keskiarvo vois olla parempi, jos olisin vähemmän ADHD-mainen ja jos en olisi niin tomppeli vieraissa kielissä. Suomen kieli sen sijaan on ollut aina hyvällä tasolla. Lukiossa äikännumeroni on 10. Ja sitten se matikka. Luen pitkää matikkaa ja pärjään siinä hyvin.
      Muita aspergereille tyypillisiä piirteitä on vaikka aistiyliherkkyydet. Itse onnistuin skippaamaan yläkoulussa eläinten ruumiinavaukset, kun opettaja ei kestänyt nähdä minua niin pahoinvoivana sen ensimmäisen aikana. Mulla on myös ollut "siitepölyallergia" joka on saattanut johtua liian voimakkaista hajuista. Lisäksi saan helposti päänsärkyjä huonoista tietokoneiden näytöistä, jonka takia yritän käydä lukiota omalla Macillä sen sijaan, että käyttäisin koulusta saatua.
      Ja sit ylikuormittuminen. Myös mun iskä on diagnosoitu ja me molemmat ylikuormitutaan tosi helposti. Jos vaikka meidän perhe on ollut viettämässä hauskaa päivää, niin heti kun palataan kotiin, kaikki lukkiutuvat omiin oloihinsa.
      Voimakkaat kiinnostumisen kohteet ja heikot sosiaaliset taidot kaikki varmaan tietääkin. Itellä friikkeydestä kertoo mm. kun lainasin 700 sivuisen kirjan "Koirien rakenne: laaja oppimäärä", jolloin mun äidin mielestä meni överiks. Heikoista sosiaalisista taidoista sanoisin, ettei johdu yrittämisen puutteesta tai heikoista kielellisistä lahjoista. Omalla kohdallani heikoin kohta on ilmeiden ja kehonkielen lukeminen, joissa olen huono jopa asperger-mittakaavalla (on testattu, olen harvinaisen huono noissa).

      Sen sijaan tää introverttiys on eri juttu. Monet aspergerit on varmaan myös introverttejä, mutta se ei oo tae mistään. Muakin on pitkään luultu introvertiksi, koska oon ollut kiusattu, yksinäinen ja vältellyt oman ikäisiä. Nyt lukiossa mulla on paljon kavereita ja olen erittäin ulospäinsuuntautunut. Myös mun isä on tommoinen ulospäinsuuntautunut ja puhelias.

      Toivottavasti auttoi :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      67
      3788
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      88
      3169
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      96
      2421
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      15
      1649
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      70
      1408
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      98
      1280
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      42
      1208
    8. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      50
      1021
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1021
    10. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      56
      1020
    Aihe