Kun olen kuunnellut vaalikeskusteluja, niin sotealueet paitsi poistavat jonot, niin myös tekevät enneltaehköisevää toimintaa, jolloin rahaa säästy. Samalla toiminta tulee tehokkaammaksi huolimatta edutajista, joiden puolueille maksetaan 6000 euro/pää.
Kun sitten tehostukset ja säästöt on tehty ja budjettia ei tarvita kokonaan, niin kuka uskoo, että sotealue palauttaa loput?
Tähän mennessä yksikään poliitikkojen päätäntävallassa oleva yksikkö ei ole ikinä jättänyt budjettia käyttämättä kokonaan. Jos muuta ei ole keksitty, niin sitten on ostettu hierova tuoli tai pidetty toinenkin tykypäivä.
Sairaaloissa taas rekennuksien budjeteilla on ostettu kivoja kalusteita ja laitteita, vaikkei saisi. Ihan vaan siksi, että käyttämällä kaikki rahat, varmistetaan, että seuraavana vuonna saadaan vielä enemmän.
Tästä syystä en halua, että alueille tulee koskaan verotusoikeutta. Veroilla on tapana kasvaa, vaikka toiminna tavoitteena olisi säästäminen ja tehostaminen. Rhat menee aina, jos ei tarpeelliseen, niin ihan vain varmuuden vuoksi.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Onko olemassa suunnitelmaa siltä varalta, että tavoitteet ja vaalilupaukset toteutuvat ja rahaa jää yli?
Hah+hah,+laskelmat+näyttävät+enemmänkin+siltä+että+sotekustannukset+nousevat+ainakin+30%+viiden+vuoden+sisään.+Hallituksen+avainministereitä+on+100%+varmasti+luvut+tiedossa,+Kiurun+ja+Marinin+junailema+sote-sotku+ei+ole+edes+vielä+alkanutkaan.
Muistaakseni tällaiselle veronmaksajalle luvattiin säästöjä ja parempia palveluita.
TEHY palkkaharmonisointi korottaa menoja monella miljardilla.
Yli Sote Johtajilta. Puolet pois saa hoitajat työstä palkan Dr