JUURI KUN LUULIT ETTÄ HULLUUS LOPPUU niin ei.. koronapassin aktiivimalli2

IS: pääkirjoitus toimittajalta, joka ei uskalla kertoa edes nimeään lobatessaan MaRaa ja muuta elinkeinoelämää:

Pääkirjoitus: Nyt pitää valmistella todellista rokotepassia – kolmella piikillä vapauteen

https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000008538426.html

"On valmistauduttava omikronaallon jälkeiseen aikaan.

On jo aika valmistella aikaa omikronin jälkeen. Kokemukset koronapassista olivat hyvät. Ihmiset uskalsivat lyhyen hetken liikkua tilaisuuksissa ja tavata toisiaan lähes kuin ”ennen vanhaan”. Ravintoloitsijat ja tapahtumanjärjestäjät olivat tyytyväisiä. He pääsivät paikkaamaan toistuvien rajoituskausien aikana huvenneita kassojaan. Työntekijöitä voitiin kutsua takaisin.

Tämä askel on uskallettava ottaa uudestaan.

Syksyn koronapassikäytäntö ei ollut ongelmaton. Myös oireettomat rokotetut voivat joskus kantaa tautia ja tartuttaakin sitä. Vaarassa ovat ennen kaikkea samoissa tiloissa aikaansa viettävät rokottamattomat.

Euroopassa ollaan jo siirtymässä kireämpään käytäntöön esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa. Toteutuksessa on eroja, mutta suunta on kohti kolmen rokotuksen rokotepassia.

Tähän pitää pyrkiä meilläkin. Testituloksen käytöstä ovien avaajana pitäisi luopua."


Koronarokotteet eivät estä Delta- ja Omikron-tartuntoja, tuskin estivät Alfaa, Gammaa ja muitakaan aiempia variantteja. Jopa Voipio-Pulkki tiedotustilaisuudessa torstaina kertoi että täyden rokoteannoksen saaneet levittävät tartuntoja siinä missä muutkin.

Koronapassi eli kulkutaudin levityslupa ei toimi, vaan se lisää koronatartuntoja, ollen kuin polttoainetta koronaroihulle. Se on siis negatiivinen koronatoimi, jonka takia se on tällä hetkellä telakalla Suomessa. Jos ja kun se palautetaan käyttöön tilanteen helpottaessa, tartunnat alkavat taas lisääntyä erityisesti hengitystieinfektiokaudella.

On todettu että ainakin delta ja omikron -variantti leviävät kahdesti ja kolmesti rokotetuissa siinä missä rokottamattomissakin, todennäköisesti myös aikaisemmat variantit.

Tätä todistavat Massachusettsin festarimassatartunnat, joista CDC uutisoi jo heinäkuussa, Britannian 5 000 koronapassillisen festarimassatartunta kesällä, Norjan-, Tanskan-, Espanjan koronapassillisten pikkujoulumassatartunnat, Lukon, Ässien, Tottenhamin jne. joukkuejoukkotartunnat, kolmasti rokotettujen Ruotsin kuninkaallisten tartunnat jne. jne.

Esim. Norjan pikkujoulumassatartunnassa kaikki tartunnan saaneet 140 henkilöä 70% juhlijoista olivat täysrokotettuja koronapassillisia, sekä tartuttajat että tartunnan saaneet. Tartunnoista noin 50% oli omikronia ja 50% deltaa, molemmat siis tarttuivat erittäin herkästi ja suurissa määrin täysrokotettuihinkin. Kyse ei siis ollut mistään harvinaisesta "läpivuodosta".

Koronarokotteet eivät estä käytännössä lainkaan koronatartuntoja, itse asiassa Tanskan ja Saksan data kertoo että omikrontartunnoista 90% on täyden rokoteannoksen saaneilla, joka on suurempi prosenttiosuus kuin maiden rokotekattavuus. Sen sijaan rokottamattomilla omikronia on ko. maissa runsaalla 8%:lla eli vain puolet heidän prosenttiosuudestaan väestössä.

Koronapassi on siis "lupa levittää ja tartuttaa" -lupa, jolla ei ole mitään tekemistä tartunnoilta suojaamisen kanssa. Se on luotu puhtaasti tekosyyksi, jolla voidaan pitää matkailu- ja ravintola-alan (MaRa) sekä tapahtuma-alan pahimmat koronalinkoriskibisnekset auki ja asiakkaissa huolimatta epidemiatilanteen vakavuudesta..

Sitä halutaan laajentaa työpaikoille, jotta myös työpaikkaruokalat ja pikkujoulukaudella ym. juhlapaikat pysyvät työpaikka-asiakkaissa.

Koronapassi eli kulkutaudin levityslupa on luotu suojelemaan bisneksiä covidilta ei ihmisiä.

Talous- ja elinkeinoelämä näyttävät tehneen vallankaappauksen luotuaan ja painostettuaan koronapassidiktatuurin dystopian meillä ja muualla EU:ssa sekä länsimaissa voimaan. "Business must go on" sanoo kaverikapitalisti ja kansalaisten perustuslailliset perusoikeudet viedään. Vittu tää kapitaali-imperiumi on mennyt sairaaksi.

Oikeisto-omisteinen uusliberalistinen mainosvaltamedia ajaa tätä agendaa suurpääoman Lennu-sylikoirana, hävetköön!
3651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Voi V-TTU millaisia sikoja. Koska alkaa tulla ruumiita?

Täysin tahallaan ajetaan ihmisiä tilanteeseen, että tragedioita tulee ja paljon. Ei kyse ole mistään pandemiasta ja viruksesta, vaan täysin muista tavoitteista, kuten vihan ja sekasorron lietsonnasta.

Äänestä
  • MaRa ja tapahtuma-ala lisäävät koronapassilla parveilevan bilekansan avulla tartuntoja ja niiden takia aikaansaatavat rajoitukset lisäävät koronapassin käyttöä joka lisää tartuntoja, jotka lisäävät koronapassirajoituksia jne. Elinkeinoelämä, kokoomus ja kepu ovat keksineet itseään ruokkivan ikiliikkujan, jolla kaventaa kansalaisten perusoikeuksia ja lisätä pakkolääkitystä yhä useamman piikityksen muodossa.

    Äänestä

  • Uskaltaako+IS+ja+muu+valtamedia+teettää+kyselytutkimuksen+siitä,+kuinka+moni+enää+koronapassia+kannattaa?Eiköhän+sen+luulisi+olevan+KAIKISTA+viime+aikojen+tutkimuksista,+tilastoista+ja+raporteista+tullut+täysin+selväksi,+että+rokote+ei+mitenkään+estä+viruksen+saamista+tai+eteenpäin+levittämistä.Samanlaiset+tiedot+on+saatu+niin+Tanskan,+Saksan,+Brittien+kuin+Kanadankin+viranomaisilta.+Samansuuntaiset+olivat+myös+Suomen+tilastot.+Briteissä+kotitalouksilla+tehdyssä+tutkimuksessa+rokotetut+primääritapaukset+levittivät+viruksen+eteenpäin+jopa+hieman+tehokkaammin+(23%+vs+hieman+yli+sen,+ero+toki+minimaalinen).Väitän+että+tällaisella+touhulla+ei+ole+enää+kansan+kannatusta,+eikä+minkäänlaisia+tieteellisiä+faktoja+takanaan.Koronapassi+olisi+vain+ja+ainoastaan+turhaa+kansantaloudellista+kustannusta+tuova+täysin+tarpeeton+himmeli,+täysin+yhdentekevä+asia+johon+kuluisi+vain+turhia+resursseja+(joita+voitaisiin+säästää+vaikka+sairaanhoitoon)Luulevatko+koronapassin+kannattajat,+että+resurssit+vain+ilmestyvät+tyhjästä?+Oman+uimahallini+ovelle+piti+kaupungin+palkata+täysin+ylimääräinen+henkilö+pelkästään+istumaan+ja+piippailemaan+puhelimella+koronapasseja.+Luuleeko+joku+että+tämä+ei+ole+mistään+pois?+Jos+haluaa+työllistää,+saman+henkilön+voisi+palkata+vaikka+sinne+sairaanhoitoon,+tai+vaikka+koronasijaiseksi+päiväkoteihin.

    Äänestä

  • WHO kehottaa kehittämään paremmin suojaavia rokotteita.

    Ja WHO varoittaa myös toistuvien tehosterokotteiden vaaroista, kun ihmisten luontainen vastustuskyky heikkenee niiden seurauksena. Koronapassi oli yhtä epäonnistunut keksintö kuin koronavilkku!

    Äänestä

  • Porvarit ja elinkeinoelämä ajavat taas koronapassia vaikka kuvitellun laumasuojan hankkimisstrategia leviää käsiin.

    Taas koronaruumiita Suomessa rutkasti lisää 14.1.2022 eli 1724( 24).

    Tammikuun 2022 koronakuolemien saldo siis jo 160 vain 14. päivässä. Kuukausikohtaiset ennätykset lyödään selvästi tässä kuukaudessa, kun päiväkohtaiset koronakuolemat ovat selvästi nousseet.

    Tästä tulee ennätysten kuukausi myös pandemian aikaisissa koronakuolemissa, kuten olivat edellisetkin kuukaudet marraskuu 2021 ja joulukuu 2021.

    Mutta eihän niitä ruumiskontteja HUSin pihalle tämän takia oteta, eihän?

    Myös Britannian koronakuolemat nousussa:
    11 1.2022 379 koronakuolemaa
    12.1.2022 398 koronakuolemaa
    13.1.20221 335 koronakuolemaa
    Korkeimmat luvut sitten helmikuun 2021.
    Pian kuolemat ylittävät briteissä 400 päivässä.

    Ruotsissa "nuha" tappanut tammikuussa 13.1. 2022 mennessä jo 168 ihmistä ja Suomessa 14.1.2022 mennessä 160. Ruotsin tilastot siis päivän jäljessä. Missä olikaan se Ruotsin Tegnellin hankkima laumasuoja?

    Kuolemia voi verrata aikaisempien koronakuolemien määrään.

    Suomessa koronakuolemat kuukausikohtaisesti olleet koko pandemian ajan korkeimmat marraskuussa 2021 (ohitti huhtikuun 2020 luvut), joulukuussa 2021 uusi ennätys ja tammikuussa 2022 lyötäneen taas uusi ennätys n. 300 koronakuolemalla.

    Ruotsissa taas on nyt toukokuun 2021 jälkeen korkeimmat koronakuolemalukemat.

    Britanniassa korkeimmat koronakuolemalukemat helmikuun 2021 jälkeen.

    Aikaisemmat ennätykset aikana, jolloin rokotekattavuus oli vielä hyvin alhainen.

    Ullatus kun "nuha" onkin sitkeää sorttia.

    Mainitut luvut löytyvät Google haulla esim. "covid ruotsi"
    Ensimmäinen hakutulos "Tilastot", josta valitset "Uudet tapaukset" sijaan "Kuolemat".
    "Kaikki" kohdasta voit valita tilastot "2 viikkoa", "30 päivää", "3 kk" ja "6 kuukautta", joiden antamista pylväistä näet valitun päivän lukemat ja voit laskea halutun ajanjakson koronakuolemat. Tilasto on päivän myöhässä.

    Suomen osalta kyseisen päivän tiedot ovat saatavissa klo 12 jälkeen osoitteesta: koronatilastot.fi

    Äänestä

  • Lukekaa tuon iltasanomien kirjoituksen kommentteja siten että suosituin ensin.
    Näette, miten kaikki kommentit ovat tätä aivan järjetöntä kirjoitusta vastaan.
    Enää lehdistö tukee mielivaltaisia passeja ym. Kansa on jo eri mieltä. Myös monet rokotetut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    WHO kehottaa kehittämään paremmin suojaavia rokotteita.

    Ja WHO varoittaa myös toistuvien tehosterokotteiden vaaroista, kun ihmisten luontainen vastustuskyky heikkenee niiden seurauksena. Koronapassi oli yhtä epäonnistunut keksintö kuin koronavilkku!

    Paremmin suojaavia...hahahah...mitäs kun injektiot ei ole suojannut ketään vähimmässäkään määrin niin mihin verrataan.

    Kyllä ymmärtäisimme jos laittaisivat lisää syanidia piikkeihin, että teho paranisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Porvarit ja elinkeinoelämä ajavat taas koronapassia vaikka kuvitellun laumasuojan hankkimisstrategia leviää käsiin.

    Taas koronaruumiita Suomessa rutkasti lisää 14.1.2022 eli 1724( 24).

    Tammikuun 2022 koronakuolemien saldo siis jo 160 vain 14. päivässä. Kuukausikohtaiset ennätykset lyödään selvästi tässä kuukaudessa, kun päiväkohtaiset koronakuolemat ovat selvästi nousseet.

    Tästä tulee ennätysten kuukausi myös pandemian aikaisissa koronakuolemissa, kuten olivat edellisetkin kuukaudet marraskuu 2021 ja joulukuu 2021.

    Mutta eihän niitä ruumiskontteja HUSin pihalle tämän takia oteta, eihän?

    Myös Britannian koronakuolemat nousussa:
    11 1.2022 379 koronakuolemaa
    12.1.2022 398 koronakuolemaa
    13.1.20221 335 koronakuolemaa
    Korkeimmat luvut sitten helmikuun 2021.
    Pian kuolemat ylittävät briteissä 400 päivässä.

    Ruotsissa "nuha" tappanut tammikuussa 13.1. 2022 mennessä jo 168 ihmistä ja Suomessa 14.1.2022 mennessä 160. Ruotsin tilastot siis päivän jäljessä. Missä olikaan se Ruotsin Tegnellin hankkima laumasuoja?

    Kuolemia voi verrata aikaisempien koronakuolemien määrään.

    Suomessa koronakuolemat kuukausikohtaisesti olleet koko pandemian ajan korkeimmat marraskuussa 2021 (ohitti huhtikuun 2020 luvut), joulukuussa 2021 uusi ennätys ja tammikuussa 2022 lyötäneen taas uusi ennätys n. 300 koronakuolemalla.

    Ruotsissa taas on nyt toukokuun 2021 jälkeen korkeimmat koronakuolemalukemat.

    Britanniassa korkeimmat koronakuolemalukemat helmikuun 2021 jälkeen.

    Aikaisemmat ennätykset aikana, jolloin rokotekattavuus oli vielä hyvin alhainen.

    Ullatus kun "nuha" onkin sitkeää sorttia.

    Mainitut luvut löytyvät Google haulla esim. "covid ruotsi"
    Ensimmäinen hakutulos "Tilastot", josta valitset "Uudet tapaukset" sijaan "Kuolemat".
    "Kaikki" kohdasta voit valita tilastot "2 viikkoa", "30 päivää", "3 kk" ja "6 kuukautta", joiden antamista pylväistä näet valitun päivän lukemat ja voit laskea halutun ajanjakson koronakuolemat. Tilasto on päivän myöhässä.

    Suomen osalta kyseisen päivän tiedot ovat saatavissa klo 12 jälkeen osoitteesta: koronatilastot.fi

    160 koronakuolemaa tammikuun ensimmäisessä kahdessa viikossa!

    TOP4 kuukaudet

    1. sija Tammikuu 2022 noin 300 koronakuolemaa (tuleva ykkönen)

    2. sija Joulukuu 2021 noin 250 koronakuolemaa

    3. saija Marraskuu 2021 220 koronakuolemaa

    4. sija Huhtikuu 2020 202 koronakuolemaa (ennen rokotteita)

    Äänestä

Sama virhe uusitaan...ja uusitaan..ja uusitaan..

Japanilaisdata viittaa siihen, että omikron tartuttaakin pidempään – Miten käy karanteenien?
https://www.mediuutiset.fi/uutiset/mu/c14a0b06-303e-43e3-a14a-1f2fb742a4af
"Myös Suomessa karanteeneja lyhennetään, mutta Japanista saatu alustava tieto kertoo, että virus tartuttaa luultua pidempään.

Japanista kerätty data viittaa siihen, että omikron-variantin saaneet tartuttavat virusta pitempään oireiden alkamisen jälkeen verrattuna aiempiin variantteihin. Asiasta uutisoi The BMJ.

Monissa maissa, myös Suomessa, on parhaillaan päätetty karanteenipäivien lyhentämisestä.

Japanissa tautien seurantaa harjoittavan National Institute of Infectious Diseases -instituutin alustavat tiedot viittaavat siihen, että viruksen RNA:n määrä on suurin kolmesta kuuteen päivään diagnoosin tai oireiden alkamisen jälkeen. Aiemmissa tutkimuksissa muiden varianttien kohdalla ihmiset tartuttivat virusta noin kaksi päivää ennen oireiden alkamista ja kolme päivää oireiden alkamisen jälkeen. Omikronin kohdalla tartuttavia viruksia saattaisi erittyä eniten kaksi tai kolme päivää myöhemmin."

Äänestä

Koronapassi, mikä on täysin hyödytön, on ilmeisesti ängetty markkinoille siksi, että saadaan ihmiset liikkeelle levittämään tautia. Tärkeintähän on viruksen leviäminen, koska oireeton tai lieväkin tartunta aiheuttaa vaurioita elimistössä, aivot mukaan lukien.

Nää vaikutukset näkyvät jo nyt, vuoden parin kuluttua entistä pahemmin ja laajemmin, puhumattakaan rokotteiden haitoista.

Äänestä
  • Hyviä linkkejä, mutta ei ymmärrettävää sisältöä varmaan piikin ottaneille jos aivopesu onnistunut 2 vuoden aikana. Samaa toistavat ja kansa osaa jo toistaa, että piikit auttavat vaikkei pienimmässäkään määrin totta ole OLÉ !

    Äänestä

"Ihmiset uskalsivat lyhyen hetken liikkua tilaisuuksissa ja tavata toisiaan lähes kuin ”ennen vanhaan”. "

No johtuisko siitä että EI SAANUT liikkua ilman passia? Kyllä nämä lampaat liikkuisivat ihan normaalisti, kun vain sanottaisiin että voitte toimia kuten normaalisti...

Äänestä
  • Passin ja piikin ottaneethan sairastuu. Tuossa juuri yksi piikin ottanut soitti tunti sitten ja oli sairastunut flunssan tapaiseen.
    Sanoin, että ei meistä ole kukaan sairastunut mihinkään ilman ruiskeita.
    Alkaa olla nyt jo hyvin vähän piikin ottaneissa, etteivät olisi sairastuneet johonkin, vaikka vatsan toimintahäiröihin, mutta aina jotain ja monipuolista.
    Tämä vielä valitteli, että hyvä monivuotinen ystävä makaa nyt sairaalassa ja elääkö enää kahta viikkoa. En nyt sitten alkanut lisää saarnata piikeistä. Oli sen verran apaattinen.

    Äänestä

Ikä siinä ollut kirjoittajan nimeä.
Olisi hyvä ratsata toimitus.

Äänestä

Kyllä se tottelevaisuuspassi ajetaan käyttöön jos ei kansa tästä viisastu.

Jotkut valopäät jopa hurraavat kuinka hieno idea on tuollainen valvontajärjestelmä.

Muistakaa nyt kuinka ministeri Kiuru eduskunnassa kertoi, että koronapassin kehittely on aloitettu jo paljon ennen koronaa ja kuinka kansan pitäisi olla valmis käyttämään passia myös silloin kun ei ole mitään pandemiaa.

Sanna Marin sanoi että passiin on helppo lisätä myöhemmin lisää ominaisuuksia.

Tällä passihankkeella ei ole mitään tekemistä terveyden kanssa.

Kiinassa on käytössä vastaava järjestelmä.
Siellä ei voi arvostella valtaapitävien toimia.
Oikeuksia evätään jos näin tekee.

Äänestä
  • Niin kiuru on videolla sanonut. Passi on ihmisten hallintaa varten tehty. Kiinan malli

    Äänestä



  • Ennustettu on lukekaa Raamattua ja uskokaa.

    Äänestä

Koko yökö sinun piti taas yksin aiheesta keskustella? On perkeles ihminen sekaisin!

Äänestä
  • Taas päivä pilalla, kun aamulla tulee päivystykseen ja huomaa paljon vaikuttaja-agentin työsarkaa? 😎👌

    Äänestä

  • Kun uli-ulina alkaa tietää onnistuneensa👍

    Äänestä

Rokotepasseilla pyritään rokotekattavuuden nostamiseen ja virusvarianttien yleistymiseen. Näin lisärokottamisia saadaan taas perusteltua.

Tärkeintä on pitää tuhoon johtavia rokotteita jatkuvasti esillä, joka uutislähetyksessä.

Äänestä

Talousjärjestelmän tavoitteena on verovarojen siirtäminen sijoittavalle valtaeliitille, että se pysyisi vallassa mahdollisimman kauan. Suomen päättäjät ovat menossa mukana, vaikka heillä ei ole sanan sijaa päätettäessä maailman ja Suomen asioista. Jos piikit ja pillerit eivät maistu, manipuloidaan eväät.

Äänestä

Ja juurikun sinä luulit, niin taas tulee tälläistä harmittavaa takapakkia. Kyllä nyt sinua, varmaan potuttaa raskaimman kautta?

Äänestä

Ei tätä eriarvoistamista enää ihmiset haluakaan. Toimittajat ym haluavat vain luoda mielikuvaa passin tarpeellisuudesta. Tämä iltiksen nimettömänä kirjoittanut toimittajahan haaveilee jo rokotuspasseista omikronin jälkeen. Nyt varmaan jo viimeisetkin järjissään olevat alkavat vastustaa passeja ja rajoituksia.

Äänestä

En koskaan tule ymmärtämään, miksi digitaalista identiteettiä ei voi saada muuten kuin että suhun "laukaistaan" myrkkypiikkejä.

Äänestä

Ehkä ihan hyvä, ettei julkaissut toimittaja nimeään. Tässä alkaa rauhaa rakastavan kunniallisen kansalaisenkin mitta olemaan aika täynnä.

Äänestä
  • Kuinkas sitä rauhaa voi rakastaa, jos mitta alkaa olla kaikesta pienemmästäkin turhasta täysi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinkas sitä rauhaa voi rakastaa, jos mitta alkaa olla kaikesta pienemmästäkin turhasta täysi?

    Kyllä sä sitä nasupassia vielä tulet kiroamaan. Luuletko, että se ne niihin piikkeihin jää. Sitä voi laajentaa, kuten Marin sanoi.

    Äänestä

Sairasta ☹️
WHO sanoi juuri, että tehosterokotteet ovat turhia ja että rokotteiden lopettaminen tulee ottaa puheeksi.
Kansanmurhaako meidän eduskunta ajaa? Mielummin se mikrosiru käteen kuin noita myrkkyjä elimistöön.
-Z-

Äänestä
  • Mikrosirukin tulee aiheuttamaan vakavia sairaksia, jos se on pedonmerkki.

    Ilm. 16:2

    Ja ensimmäinen lähti ja vuodatti maljansa maan päälle; ja tuli pahoja ja ilkeitä paiseita niihin ihmisiin, joissa oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa.

    Ilm. 16:10

    Ja viides enkeli vuodatti maljansa pedon valtaistuimelle, ja sen valtakunta pimeni; ja he pureskelivat kielensä rikki tuskissansa

    Kansan mikrosiruttaminen on suunniteltu jo kauan sitten.
    Eräs tutkija kirjoitti, että mikrosirun paristo aiheuttaa vakavan taudin, jos siru rikkoutuu, johon toinen tutkija tutkija totesi, että mitä väliä, tuo ihminen on jokatapauksessa menetetty.

    Vanha lehtiartikkeli, johon ei löydy linkkiä.

    Äänestä

Nämä ”lupa tartuttaa” passit ja muut rajoitussuunnitelmat pitäisi jo unohtaa. Hoidetaan ne piikitetyt kuntoon mitä voidaan ja keskitytään tulevaisuuteen. Tämä korona on ollut ihan hirveä vedätys. Sairaaloihin on kirjattu miltei kaikki vähäisemmätkin tapaukset Koronan piikkiin jotta saataisiin porukka oikein kunnolla peloteltua ja sehän on onnistunut mainiosti. Kyllä olisi Goeppels kateellinen jos eläisi ……

Äänestä

Koskahan tää hulluus alkaa taas. Esimakua tuli jo kun heinäkuussa EK:n johtaja Twitterissä vaati Lindéniä valmistelemaan koronapassia ja pian sen jälkeen kokoomusomisteiset valtamediat mm. Uusi Suomi, Kauppalehti, Talouselämä, Tekniikka & Talous jne. uutisoivat näkyvästi Naturen tutkimusta, jossa Työelämän koronspassi oli Italiassa ja Ranskassa hyödyttänyt hieman taloutta verrattuna Saksaan, jossa se otettiin hieman myöhemmin käyttöön. Covidin leviämisen lisäämistä koronakuolemista, Long Covidista, sairauspoissaoloista jne. ei tietenkään kerrottu mitään. Koronapassihan on kulkutaudin levityslupa "Lupa Tartuttaa ja Tappaa". Saa nähdä koska kokoomus ja elinkeinoelämä aloittavat taas tåysin turhan ja haitallisen passin rummuttamisen, onhan kesäkuussa kuollut covidiin n. 300 ihmistä, heinäkuussa n.400 ja elokuussa saldo on noin 500. 10-20 x enemmän kuin viime kesänä samaan aikaan. Pitää muistaa että viime vuoden lopulla marras-joulukuussa 2021 lyötiin koko pandemian ajan ylivoimaisia ennätyksiä koronakuolemissa, ja silloin kuoli n. 250 ihmistä kuukaudessa. Nyt kesällä luvut ovat kaksinkertaisia, mikä tilanne on siis syksyllä ja talvella

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

IS: pääkirjoitus toimittajalta, joka ei uskalla kertoa edes nimeään lobatessaan MaRaa ja muuta elinkeinoelämää:

Pääkirjoitus: Nyt pitää valmistella todellista rokotepassia – kolmella piikillä vapauteen

https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000008538426.html

"On valmistauduttava omikronaallon jälkeiseen aikaan.

On jo aika valmistella aikaa omikronin jälkeen. Kokemukset koronapassista olivat hyvät. Ihmiset uskalsivat lyhyen hetken liikkua tilaisuuksissa ja tavata toisiaan lähes kuin ”ennen vanhaan”. Ravintoloitsijat ja tapahtumanjärjestäjät olivat tyytyväisiä. He pääsivät paikkaamaan toistuvien rajoituskausien aikana huvenneita kassojaan. Työntekijöitä voitiin kutsua takaisin.

Tämä askel on uskallettava ottaa uudestaan.

Syksyn koronapassikäytäntö ei ollut ongelmaton. Myös oireettomat rokotetut voivat joskus kantaa tautia ja tartuttaakin sitä. Vaarassa ovat ennen kaikkea samoissa tiloissa aikaansa viettävät rokottamattomat.

Euroopassa ollaan jo siirtymässä kireämpään käytäntöön esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa. Toteutuksessa on eroja, mutta suunta on kohti kolmen rokotuksen rokotepassia.

Tähän pitää pyrkiä meilläkin. Testituloksen käytöstä ovien avaajana pitäisi luopua."


Koronarokotteet eivät estä Delta- ja Omikron-tartuntoja, tuskin estivät Alfaa, Gammaa ja muitakaan aiempia variantteja. Jopa Voipio-Pulkki tiedotustilaisuudessa torstaina kertoi että täyden rokoteannoksen saaneet levittävät tartuntoja siinä missä muutkin.

Koronapassi eli kulkutaudin levityslupa ei toimi, vaan se lisää koronatartuntoja, ollen kuin polttoainetta koronaroihulle. Se on siis negatiivinen koronatoimi, jonka takia se on tällä hetkellä telakalla Suomessa. Jos ja kun se palautetaan käyttöön tilanteen helpottaessa, tartunnat alkavat taas lisääntyä erityisesti hengitystieinfektiokaudella.

On todettu että ainakin delta ja omikron -variantti leviävät kahdesti ja kolmesti rokotetuissa siinä missä rokottamattomissakin, todennäköisesti myös aikaisemmat variantit.

Tätä todistavat Massachusettsin festarimassatartunnat, joista CDC uutisoi jo heinäkuussa, Britannian 5 000 koronapassillisen festarimassatartunta kesällä, Norjan-, Tanskan-, Espanjan koronapassillisten pikkujoulumassatartunnat, Lukon, Ässien, Tottenhamin jne. joukkuejoukkotartunnat, kolmasti rokotettujen Ruotsin kuninkaallisten tartunnat jne. jne.

Esim. Norjan pikkujoulumassatartunnassa kaikki tartunnan saaneet 140 henkilöä 70% juhlijoista olivat täysrokotettuja koronapassillisia, sekä tartuttajat että tartunnan saaneet. Tartunnoista noin 50% oli omikronia ja 50% deltaa, molemmat siis tarttuivat erittäin herkästi ja suurissa määrin täysrokotettuihinkin. Kyse ei siis ollut mistään harvinaisesta "läpivuodosta".

Koronarokotteet eivät estä käytännössä lainkaan koronatartuntoja, itse asiassa Tanskan ja Saksan data kertoo että omikrontartunnoista 90% on täyden rokoteannoksen saaneilla, joka on suurempi prosenttiosuus kuin maiden rokotekattavuus. Sen sijaan rokottamattomilla omikronia on ko. maissa runsaalla 8%:lla eli vain puolet heidän prosenttiosuudestaan väestössä.

Koronapassi on siis "lupa levittää ja tartuttaa" -lupa, jolla ei ole mitään tekemistä tartunnoilta suojaamisen kanssa. Se on luotu puhtaasti tekosyyksi, jolla voidaan pitää matkailu- ja ravintola-alan (MaRa) sekä tapahtuma-alan pahimmat koronalinkoriskibisnekset auki ja asiakkaissa huolimatta epidemiatilanteen vakavuudesta..

Sitä halutaan laajentaa työpaikoille, jotta myös työpaikkaruokalat ja pikkujoulukaudella ym. juhlapaikat pysyvät työpaikka-asiakkaissa.

Koronapassi eli kulkutaudin levityslupa on luotu suojelemaan bisneksiä covidilta ei ihmisiä.

Talous- ja elinkeinoelämä näyttävät tehneen vallankaappauksen luotuaan ja painostettuaan koronapassidiktatuurin dystopian meillä ja muualla EU:ssa sekä länsimaissa voimaan. "Business must go on" sanoo kaverikapitalisti ja kansalaisten perustuslailliset perusoikeudet viedään. Vittu tää kapitaali-imperiumi on mennyt sairaaksi.

Oikeisto-omisteinen uusliberalistinen mainosvaltamedia ajaa tätä agendaa suurpääoman Lennu-sylikoirana, hävetköön!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu