silloin kannattaa uskoa tulevaan soteen. Poliitikot valehtelee kirkkain silmin miten hyvä siitä tulee. Tosiasiassa siihen ei ole tekijöitä, eikä rahaa. Siinä tulee tämän hallituksen toinen valtavan suuri puhallus, ihan niin kuin elvytyspaketissa kävi.
Vastaukset 7
- Anonyymi
Minä uskon vain siihen, että mikään ei tule muuttumaan. Ne on näitä jauhaneet niin kauan kuin muistan. Kaikkihan ovat olleet aina yhtä mieltä siitä, että näin ei voi jatkua, mutta mitään ei ole tapahtunut. Eli siis kaikki on ihan hyvin. Mitä te valitatte.
- Anonyymi
Muuttuu paljonkin. Hallinnon kulut nousee järkyttävästi ja tulee pari tuhatta poliittista virkaa pääpuolueille. Potilaat ei hyödy, päinvastoin kun rahat ja henkilökunta ei hoitoon ritä.
- Anonyymi
Hyvää tulee ainoastaan maakunta hallintoon pääseville. Paljon kovapalkkaisia suojatyöpaikkoja.
- Anonyymi
Omat poliitikot päättäjiksi, niin saadaan asiat politisoitua mieleiseksi.
En ole ikinä uskonut joulupukkiin. Joulupukki on saatanan masinoima satuhahmo.
Poliitikkojen lupaukset ovat kuin vesi joka valuu vuotavan laivan pohjasta läpi.
Missä on esimerkiksi "vappusatanen"?
Valhettelu on syntiä ja kyllä se tilipäivä vielä jokaiselle "vaalilupausten" antajallekin koittaa.- Anonyymi
Mihin ne tekijät ja rahat häviävät?
Kunnilta säästyy 2/3 budjetista, eikä kunta tarvitse lainkaan sote-henkilöstöä. - Anonyymi
Hallinto paistetaan ensimmäisenä, mutta tekijöistä ei tietoakaan kenelläkään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100822
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361790- 75613
- 49600
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38599- 65575
- 30566
En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25530Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48527Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27522