Varaudu suomi, päiväsi ovat luetut

Onko viranomaisilla edes aavistusta siitä mitä venäjä puuhaa?
Minä sain perinteisen enneunen sarjan, marraskuusta lähtien on tullut nyt 11 yönä, viimeksi äsken herätessäni.

Selkeä uni, jonka ydin on siinä että venäjä valloittaa suomen talven aikana. Jännästi unessa pyörii eri teemat invaasion ympärillä, on ruokahuolto, yhteiskunnan uusi politiikka, koulutus, maanpuolustustahto jne jne. Uuden vuoden yönä oli erikoinen uni, jossa tuli selväksi että maamme valedemokratia on inttämisineen tullut päätepisteeseen, sadat eri mielipiteet riitelevät keskenään ja yhteiskunnallinen kehitys on pysähtynyt.

Invaasio muuttaa sen, vaientaa kitinät ja pikku pakolla saa taas kansan työskentelemään yhteen suuntaan eteenpäin, tosin uusien isäntien alaisuudessa. Tosi isänmaallista, ei ole, tiedän. Tämän kuitenkin näin tämän maan tulevaisuuden. Torrakoiden kanssa puolustaminen ei onnistu, 4 päivää ja venäjän kotka on peittänyt maan. Amerikkalaiset ovat sopineet venäjän kanssa asiasta tammikuun alun neuvotteluissa.
3149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Äläppä reuhkaa painajaisistasi. Unet kuvaavat kokemaasi, eivätkä aina perustu edes todellisuuteen. Kyllä isänmaan vartijat ovat hereillä, usko pois. Ei tänne noin vain marssita.
https://yle.fi/uutiset/3-12270662

Äänestä

En liioin usko että se noin vain käy, silti tällä hetkellä näyttää siltä että venäjällä on kyky miehittää ahvenanmaa päivässä, venäläisiä eivät sopimukset paljoa rasita.

Äänestä
  • Vielä jatkan, jos näin käy, se on ruotsalaiset jotka reagoi välittömästi, suomen nykyinen hallitus nikottelee seuraavat kaksi viikkoa eikä sitten tee mitään, seuranneen äläkän alla venäjä hyökkää ukrainaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko viranomaisilla edes aavistusta siitä mitä venäjä puuhaa?
Minä sain perinteisen enneunen sarjan, marraskuusta lähtien on tullut nyt 11 yönä, viimeksi äsken herätessäni.

Selkeä uni, jonka ydin on siinä että venäjä valloittaa suomen talven aikana. Jännästi unessa pyörii eri teemat invaasion ympärillä, on ruokahuolto, yhteiskunnan uusi politiikka, koulutus, maanpuolustustahto jne jne. Uuden vuoden yönä oli erikoinen uni, jossa tuli selväksi että maamme valedemokratia on inttämisineen tullut päätepisteeseen, sadat eri mielipiteet riitelevät keskenään ja yhteiskunnallinen kehitys on pysähtynyt.

Invaasio muuttaa sen, vaientaa kitinät ja pikku pakolla saa taas kansan työskentelemään yhteen suuntaan eteenpäin, tosin uusien isäntien alaisuudessa. Tosi isänmaallista, ei ole, tiedän. Tämän kuitenkin näin tämän maan tulevaisuuden. Torrakoiden kanssa puolustaminen ei onnistu, 4 päivää ja venäjän kotka on peittänyt maan. Amerikkalaiset ovat sopineet venäjän kanssa asiasta tammikuun alun neuvotteluissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu