Seurakunnan hallinnolla pitää olla sen verran vastuuta, ettei päästä kirkkoon saarnaamaan ihan kaikkia itseään evankelistaksi itseään nimittäviä vääriä profeettoja. Alkaa muuten seurakunnan jäsenmäärä laskea.
Kirkon vastuu
Anonyymi
23917
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
No kyllä se laskee muutenkin
Kirkon pitäisi olla tavallisen ihmisen asialla ja hänen turvansa. Vauhkot lahkolaiset pitäisi pitää pois sen piiristä.
Täällä on sellaisia lahkolaiset öykkäröinti että niitä saa pelätä.
Tällä en todellakaan tarkoita lestadiolaisia, vaan näitä hyökkäävästi käytytyviä "uskovaisia"
Puheet pitää jättää ammattilaisille, piste.
Joo. Oletteko tietoisia siitä että siitä käydään tuomiokapitulissa keskusteluja. Esim. Lestaatiolaiset eivät ole luterilaisuuden perikuva. Näin sanoo ainakin Teemu Laajasalo ja moni muu piispa. Esim Suviseurojen pitämiseen pitää hakea lupa joka vuosi.
Samaa mieltä. Lahkolaiset sekaantujat on näitä kieroja pahoja. Sen sijaan musiikki saa kirkossa kuulua. Kirkko on tavallisen ihmisen kirkko ja musiikki kuulu elämään.
Ei kirkko mikään disko ole. Sen tehtävä on estää ihmisiä joutumasta HELVETTIIN! Kuka enää muistaa tätä pääasiaa joka on myös kirkon ainoa tarkoitus?
Ei yksikään ihminen, kuului vaikka mihinkä lahkoon , voi tuomita toista helvettiin eikä pelastaakaan sieltä. Joten turhaan huudat .
Ikävä että teidän lahko ei sitä ymmärrä.
Helvetti on lahkolaisten omassa päässä ja heidän keskuudessaan.
Oiskohan Jumala niin sadistinen että kiduttaisi ihmistä kuoleman jälkeen, tuskin. Muistakaa että emme elä enää pimeää keskiaikaa.
Parannussaarnaa on saarnattava.
Ole höpisemättä
Saarnatkaa vaan parannussaarnaanne, mutta ihan siellä omassa temppelissänne
Kirkon sisällä,piispoista lähtien,on vääriä profeettoja.Maallistunut hallinto päästää Herran huoneeseen kaikenkarvaisia kapakkalaulajia naukumaan joita tekohurskaasti kuunnellaan ja kartutetaan esiintyjien kassaa.
Älä, eikö tavalliset seurakuntalaiset kelpaa
Tämä "kaikenkarvainen kapakkalaulaja" eikö hän voi olla kunnon kristitty? Estät siis heidän pääsyn kirkkoon. "tekohurskaasti" mitähän tuo oikein tarkoittaa? jos sinä et pidä hänen laulustaan niin et anna muiden pitää! Olet sinä melkoinen digtaattori jyrä jokas allii vain itselle mutta ei muille ihmisille mitään! Oletko tosiaan noin itseäsi täynnä HUH HUHUH!! OELt sokea ja vain oma mielihyvä on oikein ja toisen ihmisen pitämä laillinen asia on väärin.
Et näköjään tajua kenelle kirkko on pyhitetty,että se siitä.
Meille kaikille, myös kapakkalaulajille. Mutta ei teille fariseuksille
Näköjään kirkossa taas touhuaa "vale evankelista", ihan näköjään seurakunnan siunauksella. Miten on mahdollista kun tämän porukka huuti vähän aikaa sitten miten kirkko on saatanan vallassa kun noudattaa lakia, eli vaati koronapassia. Alkaa kirkon toiminta olla sillä tasolla, että oisko sillä enää laillista veronkanto oikeutta.
helluntalaiset ovat tervetulleita lappajärven kirkkoon mutta valtion leipäpapit ulos.
Hieno juttu jos otatte ne sinne, päästään eroon niistä.
No niin. Nyt se rokotekriittinen vale evankelista yllyttää ihmisiä kapinaan. Olisiko kirkon aika antaa sille porttikie
Arka aihe.....
Niin on. Mutta verorahoilla se vääräprofeettakin kapinaan yllyttää
Onko ne vale-evankelistat jo varannut bussin mielenosoitukseen. Sinne Turtiaisen kaveriksi.
Jos siellä näkyy yksikin pitäjän kirkossa käyvä "uskovainen" eroan välittömästi kiekosta.