Pakottamista pahimmillaan: Uskonnon velvoittama karttaminen

Kirjoittanut Patrick Haeck | Tammikuu 2022
Käännös: Kirsi Mäkiniemi

Yksi kaikkein vakavimmista pakottavan kontrollin muodoista on vahvaa hallintakulttuuria harjoittavien uskonnollisten ryhmien velvoite entisten jäsenten karttamiseen. Tiedän tämän, koska tällaista tapahtui minulle ja perheelleni yli kymmenen vuotta sitten. Minä ja vaimoni päätimme kuitenkin tehdä asialle jotain, ja tämän tarinan kerron nyt.

https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_w1007.html

28

847

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Karttaminen aiheuttaa suurta vastenmielisyyttä lahkoa kohtaan.
      Ja sitten vielä tulevat härnäämään aika ajoin erotettua/ eronnutta.
      Kyllä on ollut lähellä, etten ole vähän "liippassut".
      Mutta eihän tuollaisten takia kannata itseään saada rikosvastuuseen. Mokomat pellet.

    • Anonyymi

      Mikähän siinä muuten on kun tämä uskonnollisten yhteisöjen laillisuusvalvonta on jäänyt täysin kansalaisyhteiskunnan ja sen aktiivien vastuulle, suomessakin.

      Näissä yhteisöissä saa viranomaisten näkökulmasta harrastaa mitä vaan ihmiseen kohdistuvaa hengellistä väkivaltaa, alistamista ja hyväksikäyttöä kunhan ei vaan fyysisesti käydä kiinni.

      Onko uskonnonvapauslaki todella niin vahva ettei sen suojissa tapahtuvaan rikolliseen toimintaan viranomaiset puutu ?

    • Anonyymi

      Jos ei säännöt kelpaa voi aina lähteä pois. Tällöin pitäisi olla onnellinen kun ei tarvitse olla rääkättävänä! Missä on luopioiden hyvä uutinen? Mistä luopiot löytää onnen ja tulevaisuuden toivon?

      • Anonyymi

        Missä luopiot löytää onnen ja tulevaisuuden toivon?
        Amerikkalaisen hölynpölylahkon ulkopuolella tietenkin.
        Muuten JT lahkolaiset ovat lähes kaikki luopioita. Poikkeuksen tekee heidän lapsensa. Muut ovat lähteneet lut. kirkosta ja muista.
        Ja koko lahkohan on luopioitunut Raamatuntutkijoista. Joten kohdista vain sana "luopio" itseesi.
        Unohdit mainita poislähtemisen yhteydessä:" ei,ei,ei. Me emme karta ei."
        JT uskonto on valehtelu uskonto. Jehovan pilkkaus uskonto.


      • Anonyymi

        Voi lähteä pois, mutta lähtemisestä tulee rangaistus. Vähän niin kuin rikollisjengissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi lähteä pois, mutta lähtemisestä tulee rangaistus. Vähän niin kuin rikollisjengissä.

        Tai vapaamuurareista.


      • Anonyymi

        "Jos ei säännöt kelpaa voi aina lähteä pois."

        Olisikin mielenkiintoista nähdä, kuinka moni lähtisi, jos tämä tiukan kontrollin ryhmä ei rankaisisi siitä karttamisella.

        "Missä on luopioiden hyvä uutinen? Mistä luopiot löytää onnen ja tulevaisuuden toivon?"

        Hyvä uutinen on vapaus autoritäärisesti johdetusta, kontrolloivasta, valehtelevasta kultista, joka tukahduttaa ihmisen autenttisen identiteetin. Jos istuisit alas ex-jäsenten kanssa ja kuuntelisit heitä, ehkä ymmärtäisit. Sitähän tämä järjestö ei salli. Voisiko johtua siitä, että onnellinen ex-jäsen tuhoaisi järjestön narratiivin siitä, kuinka he kaikki ovat onnettomia? Haluaisitko itse muiden kysyvän suoraan itseltäsi voinnistasi vai jonkun järjestön sanelevan puolestasi mielesi liikkeistä?
        Tee itsellesi palvelus ja ala lukea kirjallisuutta kulteista, niin opit, kuinka yksi kulttien yleisimpiä ja vahvimpia keinoja pitää jäsenet sisällä ryhmässä on vakuuttaa heidät ulkopuolisen maailman pahuudesta ja siitä, etteivät he koskaan pärjäisi ilman ryhmää. Manipuloinnin tarkoitus on saada jäsenet näkemään asiat siten, ettei heillä ole ryhmän lisäksi mitään hyvää vaihtoehtoa. Voisiko olla mahdollista, että olet itse mennyt samaan halpaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jos ei säännöt kelpaa voi aina lähteä pois."

        Olisikin mielenkiintoista nähdä, kuinka moni lähtisi, jos tämä tiukan kontrollin ryhmä ei rankaisisi siitä karttamisella.

        "Missä on luopioiden hyvä uutinen? Mistä luopiot löytää onnen ja tulevaisuuden toivon?"

        Hyvä uutinen on vapaus autoritäärisesti johdetusta, kontrolloivasta, valehtelevasta kultista, joka tukahduttaa ihmisen autenttisen identiteetin. Jos istuisit alas ex-jäsenten kanssa ja kuuntelisit heitä, ehkä ymmärtäisit. Sitähän tämä järjestö ei salli. Voisiko johtua siitä, että onnellinen ex-jäsen tuhoaisi järjestön narratiivin siitä, kuinka he kaikki ovat onnettomia? Haluaisitko itse muiden kysyvän suoraan itseltäsi voinnistasi vai jonkun järjestön sanelevan puolestasi mielesi liikkeistä?
        Tee itsellesi palvelus ja ala lukea kirjallisuutta kulteista, niin opit, kuinka yksi kulttien yleisimpiä ja vahvimpia keinoja pitää jäsenet sisällä ryhmässä on vakuuttaa heidät ulkopuolisen maailman pahuudesta ja siitä, etteivät he koskaan pärjäisi ilman ryhmää. Manipuloinnin tarkoitus on saada jäsenet näkemään asiat siten, ettei heillä ole ryhmän lisäksi mitään hyvää vaihtoehtoa. Voisiko olla mahdollista, että olet itse mennyt samaan halpaan?

        "Voisiko olla mahdollista, että olet itse mennyt samaan halpaan?"

        Kulttiin voimakkaasti sitoutuneelle ihmiselle on täysin sietämätön ajatus, että hän itse olisi tullut huijatuksi, vaikka hän voi samaan aikaan olla täysin tietoinen siitä, että jotkut muut joissain toisissa ryhmissä ovat tulleet höynäytetyksi ja hyväksikäytetyksi. Ja kun ajatus on täysin sietämätön, vaatii melkoista rohkeutta tutkia sitä ja todeta, että se on sittenkin totta.


    • Anonyymi

      Katkeruus, epätoivo, alkoholismi ja huumeet homoilun ohella on luopioiden hyvä elämä kun seurasta lähtee. Täällä epätoivoisina koittavat vakuuttaa toisiaan että hyvin menee ja raakkuvat valheita.

      • Anonyymi

        Jos ne eivät ole vielä päässeet irti JT opetuksesta; muista valehdella, että pääset vartiotorniparatiisiin.


      • Anonyymi

        Luuletko tosiaan, että orjuuttava pakko istua puisevissa JT kokouksissa kahdeksan vanhan New Yorkilaismiehen valitsemissa vaatteissa ja pakkotyö kierrellä ihmisten ovilla tekee kaikki onnelliseksi?


      • Anonyymi

        Joku on niellyt Vartiotorni-propagandan siimoineen keloineen päivineen. Ex-jäsenten täytyy olla katkeria alkoholistihomoja, koska seura näin sanoo. Tosi juttu. Tietysti voisihan näille ihmisille jutellakin ja selvittää faktat, mutta pelottaa jos ne ovatkin onnellisia.


    • Anonyymi

      Ja ihan pokkana tulevat Jehovan todistajat edelleen markkinoimaan maailmallisille tätä tervehenkistä ja niin raikasta kristillistä yhteisöään ?

    • Anonyymi

      Munasillaanko haluaisitte istua mahdollisimman harvoin kokouksissa ja pimittää totuuden muilta? Mitä toivoa on maailmassa?

      • Anonyymi

        Totuus Jehovan todistajista tiedetään jo ryhmän ulkopuolella. Jehovan todistajia ei täten varsinaisesti tarvita mihinkään. Ovat lähinnä itse tietämättömiä seuran pimittämistä asioista ja syöttävät järjestöstä väärää kuvaa jättämällä karttamisen, hallintoelimen ja veriopin mainitsematta ovella. Muistavat kyllä kertoa, ettei tulisi lukea mitään negatiivista heistä, vaan uskoa ainoastaan heidän versiotaan asioista. Ei laisinkaan epäilyttävää.


      • Anonyymi

        Miten totuus pimitetään muilta, jos ei istu kokouksissa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten totuus pimitetään muilta, jos ei istu kokouksissa?

        Koska kokouksissa lässytetään huuhaata.


    • Anonyymi

      Vielä tulee se päivä kun kaikki oikeuskomiteiden jäsenet istuvat syytettyjen penkillä.
      Synneistä Jumalaa ja yhteiskuntaa kohtaan.
      Yksi ohje teille karttajat. Kun korona on ohi niin käykää toistenne ovilla. Jättäkää normaali suomalaiset ihmiset rauhaan. Sillä teillä ei ole sen oikean uskonnon kanssa mitään tekemistä. Hypnoosiklubi.

    • Anonyymi

      Karttaminen on luopioiden hyväksi jotta tulisivat tolkkuihinsa. Monet myös pääsevät meilon ym. yliluopioiden vaikutusvallasta kun rukoilevat ahkerasti. Tämä näkyy veljesseurassa jossa okapallot pomppii ja sirkat sirittää.

      • Anonyymi

        Eikös Meilo tullut jo takaisin JT joukkoon?


      • Anonyymi

        Samoin Venäjällä Jehovan todistajien toimintaa on rajoitettu heidän omaksi parhaakseen. Huomaatko yhtäläisyyden ajattelutavassa?


      • Anonyymi

        Väkivaltaan, henkiseen tai fyysiseen, turvaudutaan silloin, kun ei osata asia-argumenteilla pelata. Kun ei ole esittää todisteita, että mikään jumala kommunikoisi kahdeksan ukon kautta, jotka ovat itse itsensä tärkeiksi julistaneet, tai että Jeesus olisi valinnut yhtään mitään tai ketään järjestössä toimivaa henkilöä, aletaan kiristää ex-jäseniä asettamalla järjestön auktoriteetin tunnustaminen ehdoksi kanssakäymiselle läheisten kanssa. Riippumatta siitä toimiiko kiristys vai ei, esitetyt väitteet järjestön jumalallisuudesta ovat yhä vailla todisteita.


      • Anonyymi

        Hieman niin kuin Kiina lähettää uiguurivähemmistönsä ajatuspoliisin saattelemana uudelleenkoulutusleireille, missä heidät kyllä saadaan tolkkuihinsa. Heidän rikoksensa on se, että vaikka Kiina oli jo hoitanut ajattelun heidän puolestaan, he menivät ja muodostivat omia mielipiteitään. Mielipiteitä oikovat leirit ovat uiguurien omaksi parhaaksi.


    • Anonyymi

      Luopioiden ajatukset on peräilmaa!

      • Anonyymi

        Ja vartiokornilaisten valehtelua.


    • Anonyymi

      Rekolan sali on noussut harjakorkeuteen muuhun ei vartiotorniseura pysty,

      • Anonyymi

        Lohjalla saatiin tehtyä muutamia salaojia salin tontille.
        Tämä on kahden vuoden aikaansaannos.

        Ensin rakennettiin pikasaleja ja kun tuli pelkkää sutta ja sekundaa, niin sitten mentiin toiseen ääripäähän.

        Ja selityksiä löytyy, miksei mitään tapahdu?
        Koronan vika.

        On se kumma tauti.

        Samaan aikaan Lohjalla on rakenettu 10 kertostaloa ja yksi kokonainen kaupunginosa.
        Koronatauti vaikuttaa kovasti JT:iin, mutta ei luterilaisiin.


    • Anonyymi

      Myös beetteliä on korjailtu ei ole korona haitanntut. Konklaavi siellä ajattelee evain itseään. Seurakuntalaiset kärsivät zoomeissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      90
      7177
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7099
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      118
      6320
    4. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      97
      5428
    5. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5424
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5245
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      42
      5141
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4625
    9. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      3
      4134
    10. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3655
    Aihe