Totuuksia EU:sta

"EU on kapitalistien hyvävelijärjestö. "

EU on demokraattisten valtioiden vapaaehtoinen valtioliitto.

"Kansalaiset vastustavat jyrkästi euroopan unionin petoa."

EU:iin voidaan liittyä vain kansalaisten enemmistön tuella.

" Sen puolesta hehkuttavat ja trollaavat porvarit valtameren takaa."

Valtamerten takaa käydään innolla kauppaa EU:n kanssa. EU:n vapaakauppa-alue käsittää 31 % maailmanmarkkinoista.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

EU-vihaajilla ei näy olevan mitään vastaansanomista noihin totuuksiin.

Äänestä

Paavo väyrynen tietää eu huijareista eniten. veivät suomen eu.iin ja euro valuuttaan vastoin suomen perustuslakia.

Äänestä
  • Paavoyritti vastustaa demokraattista päätöksentekoa naurettavalla jarrutuksellaan eduskunnassa.
    Siihen Paavon ura loppuikin ja hän on enää pelkkä poliittinen pelle muistona YYA-kaudelta.

    Saa toki ihailua EU-vihaajilta ja muilta demokratian vastustajilta.

    Äänestä

Rahalla ostettu valta ei ole demokratiaa vaan pelkkää surkeaa korruptiota.EU käyttää härskisti hyväkseen ihmisiä joilla on ongelmia tai ovat äänestyskelvottomia. Siis huumeporukoita,lapsia ja vanhuksia,joita lahjotaan sopivin keinoin. Lisäksi joka maassa on puolueväkeä enemmän kuin työtekijöitä tehtaissa ylistämössä EUta työaikana.

Äänestä

Oletko varma, ettet valehtele ? Tuli vain mieleen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"EU on kapitalistien hyvävelijärjestö. "

EU on demokraattisten valtioiden vapaaehtoinen valtioliitto.

"Kansalaiset vastustavat jyrkästi euroopan unionin petoa."

EU:iin voidaan liittyä vain kansalaisten enemmistön tuella.

" Sen puolesta hehkuttavat ja trollaavat porvarit valtameren takaa."

Valtamerten takaa käydään innolla kauppaa EU:n kanssa. EU:n vapaakauppa-alue käsittää 31 % maailmanmarkkinoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu