Virus muuntui ja koronajohtajat väsähtivät
Hallitus etsii tietä ulos ennätyksellisestä koronatartuntatilanteesta. Kolme asiantuntijaa arvioi, että koronapäätöksiä ja niistä viestimistä on selkeytettävä mahdollisimman pian.
YLE..fi Uutiset Koronaviirus
Hallitus etsii tietä ulos ennätyksellisestä koronatartuntatilanteesta. Kolme asiantuntijaa arvioi, että koronapäätöksiä ja niistä viestimistä on selkeytettävä mahdollisimman pian.
YLE..fi Uutiset Koronaviirus
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hallitus menetti? Kyllä se on tämä ihka oma suomen väestö, joka menetti koronan hallinan.
No. Tarkoitus on tehdä tämä tautitilanne epämääräisen kaltaiseksi. Sit on helppo hallita.
Persuille se ehkä onkin hallintaa, muille se on kaaosta, kun ihmiset menevät minne sattuun kuin päättömät kanat hakemaan tautia Suomeen, ei ihme ettei tautitilanne pysy aisoissa.
Vähemmän fiksuja ihmisiä on liikaa? Kyllä ihmisten pitää ymmärtää toimia järkevästi ihan omatoimisesti. Ei hallitus voi jokaista pitää kädestä kiinni.
Olisi pitänyt olla ojentajaa röyhkeimmille toisten vaarantajille. Eivät kovinkaan toimivia suositukset. Kaikkia ne ei kiinnosta.
Piikityksen suhteen oltava valinnan vapaus koska se on testivaiheessa yhä. Tietoa vasta kerätään eikä teho ole kummoinen. Sitäpaitsi jos se toimisi hyvin, tauti ei olisi uutisissa jatkuvasti.