LIITTO on eri asia kuin sopimus tai kauppa.

Anonyymi

Liitto on Jumalan yksipuolinen varma lupaus ja teko, josta tulee aina jonkinlainen "merkki".

-sateenkaari
-ympärileikkaus
-kaste

Sateenkaari
1.Moos.9
12 Jumala sanoi vielä: "Tämä on merkkinä LIITOSTA jonka minä teen teidän sekä kaikkien maan päällä elävien olentojen kanssa kaikkiin tuleviin sukupolviin asti:
13 minä asetan KAARENI pilviin, ja se on oleva merkkinä minun ja maan välisestä LIITOSTA.

Ympärileikkaus
1. Moos. 17:13
Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin MINUN LIITTONI on oleva merkitty teidän lihaanne IANKAIKKISEKSI LIITOKSI.

Kaste
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt KASTE ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon lLIITON.
Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus."

Jumalan ikuiset liitot eivät kumoa toisiaan, vaan täydentävät niitä.

Matt. 5:18
"Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut."

15

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jumalalla ei tunnu fysiikka olevan hallussa. Sateenkaari on valon käyttäytymistä pienissä vesipisaroissa.
      Luojan kiinnostus pienten poikien esinahkoihin on sairasta.
      Eikä vedellä kastelukaan ole muuta kun älytöntä taikatemppuilua.

    • Anonyymi

      > LIITTO on eri asia kuin sopimus tai kauppa.

      Liitto on sopimus, koska siihen liittyy kaksi osapuolta ja ehdot. Jos ihmiset pitävät kiinni omasta osasta, Jumala myös takaa lupaamansa asiat.

      • Anonyymi

        Ihminen ei ole tasapuolinen sopimuskumppani Jumala kanssa tekemään mitään sopimuksia tai kauppoja.

        Jumala antaa käskyn. Käsky on tottelemista varten.

        Ihminen joko tottelee käskyä tai niskoittelee Jumalan käskyä vastaan.

        Jumalan liitto on Jumalan yksipuolinen varma ikuinen lupaus.

        Ei 8 pv. ikäinen lapsi sovi mitään, kun hänet ympärileikattiin Liiton jäseneksi.

        Ympärileikkaus
        1. Moos. 17:13
        Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin MINUN LIITTONI on oleva merkitty teidän lihaanne IANKAIKKISEKSI LIITOKSI.

        Samoin on lapsen kaste. Jumala tekee kasteessa liiton lapsen kanssa ja se liitto on ikuinen.

        Kaste
        1. Piet. 3:21
        Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt KASTE ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon lLIITON.
        Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus."

        Ihminen ei tee liitttoa, vaan tottelee Jumalan käskyä, kuinka liittoon päästään. Tekemällä Jumalan käskyn mukaan.

        Jäsenedut koskee vain liittoon kuuluvia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        > Jumala antaa käskyn. Käsky on tottelemista varten.

        Jumalan tekemä liitto ei ole käsky. Se on tarjous. jos ihminen haluaa, voi ottaa sen vastaan, mutta ei mikään estä kieltäytymästä. Jokaisen joka menee ehtoolliselle, olisi hyvä ymmärtää tämä, siinä otetaan osaa tähän uuteen liittoon, jonka Jumala teki ihmisten kanssa Jeesuksen kautta.

        "Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki; sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi."
        Matteuksen Evankeliumi 26:27-28

    • Anonyymi

      Josafat teki Saulin viimeisen elossa olevan perillisen Mefibosetin kanssa liiton, (veriliitto)
      Se oli pelkästään Josafatin armon osoitus, joka ei vaatinut Mefibosetilta mitään vastapalvelusta.
      Liiton merkiksi Josafat antoi Mefibosetille oman sormuksensa vakuudeksi siitä, että Mefiboset kuuluu hänen armosta tekemään liittoon.

      • Anonyymi

        Lainaa kirja nimeltään "Veriliitto" niin pääset perille, mitä Raamatussa Jumalan tekemällä liitolla tarkoitetaan.

        Raamatun termi Liitto on Raamatun keskeisiä asioita, joita tämän päivän ihmisen on vaikea ymmärtää.

        Kyse kun ei ole samasta asiasta kuin mitä työmarkkinaosapuolet kutsuvat liitoksi.

    • Anonyymi

      Jer.31:33-34 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudaan heimon kanssa uuden liiton; en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isiensä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Sillon ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: Tuntekaa Herra. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä. Room.11:27 Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä. Hebr.8:7-12. 10:16-18

      • Anonyymi

        Juutalaisia koskeva prefetia, joka ei ole vielä toteutunut."Sillon ei enää toinen opeta toistansa"
        siinä viitataan tuhatvuotiseen valtakuntaan.

        Nyt Jumala solmii liiton Kristittyjen kasteessa. Joka ehtollisessa vahvistetaan ja lujitetaan ihmisen puolelta vahvaksi.

        Veriliitto Kristuksessa Jeesuksessa, johon liitytään Kristillisessä kasteessa.

        Tämä on uusi liitto minun veressäni.

        JUMALA OTTAA IHMISEN UUDEN LIITON JÄSENEKSI KASTEESSA. ARMOSTA.
        .
        1. Piet. 3:21

        Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,

        Yksi kaste, Ef.4:5
        Veriliitto. Kuolema, Verensovitus, Verensuoja,ent.Verensively

        Room.6:3 "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

        Luuk. 22:20

        Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on UUSI LIITTO MINUN VERESSÄNI, joka teidän edestänne vuodatetaan."

    • Anonyymi

      Sananl.3:3-4 Laupeus ja uskollisuus älköön hyljätkö sinua. Sido ne kaulaasi, kirjoita ne sydämesi tauluun, niin saat armon ja hyvän ymmärryksen Jumalan ja ihmisten silmien edessä. Sananl.7:1-3 Poikani, noudata minun sanojani ja kätke mieleesi minun käskyni. Noudata minun käskyjäni, niin saat elää, säilytä opetukseni kuin silmäteräsi. Sido ne kiini sormiisi, kirjoita ne sydämesi tauluun. 2Kor.3:1-3

    • Anonyymi

      helluntailaisuudessa hallitaan pelolla., - tosin RAAMATTU sanoo:

      "jättäkää pois uhkaileminen"
      Ef: 6: 9

      • Anonyymi

        Lahkoissa helvetillä ja ylöstempauksella uhkaamalla ihmistä yritetään pakottaa lahkon jäseneksi kovalla painostuksella ja kiireellä tekemään sitä ratkaisua ja ottamaan niitä epäraamatullisia uudestikasteita lahkon jäsenyyden ja sääntöjen määräämällä tavalla.

        Kristittyjä omiin lahkoihinsa uudestikastavat uskonlahkot kannattaa kiertää kaukaa.

        2.Kor.11
        13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
        14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
        15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

    • Anonyymi

      Hebr.8:10 Biblia (1776) Sillä tämä on se Testametti, jonka minä tahdon säätää Israelin huoneelle, niiden päivien jälkeen, sanoo Herra; minä tahdon antaa minun lakini heidän mieleensä, ja tahdon ne kirjoittaa heidän sydämiinsä, ja tahdon olla heidän Jumalansa, ja heidän pitää oleman minun kansani. Sak.8:8

      • Anonyymi

        Liitot eivät kumoa toisiaan, vaan täydentävät toisiaan.

        Ei ole vielä taivas ja maa kadonnut, vai mitä sieltä ikkunastasi näkyy?

        Matt. 5:18

        Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

        Ilm. 14:12

        "Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon. "

        Jeesuksen uskon ihminen saa lahjaksi kasteessa saatavan Jeesuksen oman hengen myötä.
        Totuuden Henki meissä on Jeesuksen usko meissä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3940
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      80
      2049
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      548
      1641
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1308
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1097
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1028
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      908
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      883
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      818
    Aihe