Työttömän sota viranomaistensilmissä

Työttömyys ja vanhempana massa-työttömyys veteraanina voin useamman vuoden kuluttua siirtyä minimieläkkeelle, arvostettuna massa työttömyyden eturintamataistelijana.

Olen mm. työllistänyt ylisuurta kallista tem hallintoa, te ja typ keskuksia sekä kaupunkien työttömyyden hoitotoimia.
Näin työttömyyden takarintaman virkamiehet ja politikot ja muu politrukkien käpykaarti, ovat saaneet suuret palkkansa, elintason, ja etunsa ja lomansa.

Itse olen ollut työttömyyden eturintamassa, mielivallan, syytteiden, halveksunnan ja herjausten alla, poliittisen kohtaantoperseilyn ristitulessa, vaikeissa massa-työttömyyden ja köyhyyden oloissa. Huonoissa varusteissa, köyhyydessä eri vuodenaikoina.
Syvä köyhyys tulee jatkumaan minimieläkkeellä. Koska mitään massa-työttömyys rintama lisää tai etuja en saa.

Omaa maata tuhoava hallitus, ei tehnyt mitään armahdusta vanhoille työttömille. Lex lindströmmiä ei uusittu. Eikä vanhojen eläkkeelle pääsyä helpotettu, vaan estettiin.
en äänestä aluevaaleissa kidun kansaneläkkeellä hautaa saakka olen ollut viranomaisten valvonnassa yli 40 vuotta työnhakijana onneksi olen kansaneläkkeellä suhteet vaikuttavat työpaikan saantiin nykyisin pitää olla lupa koulutukseen jos pääsee luottamustehtäviin kyllä Kela pitää huolen sosiaalituen leikkauksesta
2062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Olisit menny töihin etkä vajonnut puliksi.

Äänestä

Älä huoli, vasemmisto pitää huolen että saat loisia loppu ajankin.

Äänestä
  • Ei hätää kyllä töitä on tulossa! Kokoomus sanoo kantansa jos kysyt Orpolta paljonko kello on? Orpo sanoo olemme luomassa 100 000 uutta työpaikkaa! Demari Antin kanta on selvä työttömille, jaamme kaikille vappuna sata euroa. Sanna sanoo, polttoianeen hinta pitää olla korkea ettei tule päästöjä niin paljon, kun ilmaston etu niin vaatii. Keskusta sanoo,,kyyllä,, Annikan äänellä, tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa etenkin hoiva-alalle. Vasemmiston Li ja vihreitten Ohisalo sanoo, tarvitsemme lisää pakolaisia ja maahanmuuttajia josta voi päätellä ettei niinkään töihin. En ihmettele jos perussuomalaisia vituttaa tuommoinen meininki.

    Äänestä

Pistetään vielä Eu:hun 6miljardia rahaa ja saadaan suurieleisesti 2miljardia takaisin, sillä saadaan omat perseet turvattua huippubirkoihin🤣. Duunari maksaa, pääasia että maailma ja pultsarit pelastuu.

Äänestä

Kyllä pian veetuttaa muitakin kuin persuja. Tuntuu tämän maan asiat menevän ihan päin prinkkalaa. Köyhät köyhtyvät ja rikkaat sen kuin porskuttavat.
Köyhyys periytyy, köyhien kakaroista tulee vielä köyhempiä tai peräti rikollisia.
Pitkään työttöminä kituneet jatkavat kitumistaan eläkkeellä, joka on hävyttömän pieni.
Eikö kannattaisi järjestää ihmisille työtä, jolla elää ja jolla saisi edes vähän paremman ja itse ansaitun eläkkeen. Nykyiset työttömät jätetään oman onnensa nojaan. Saavat kärsiä loppuelämänsä työttömyydestään. Onko se ihan oikein, mielestäni ei ole. Kun eläkeikä koittaa, mitään ei ole enää tehtävissä.
Joskus kymmeniä vuosia sitten oli siirtotyömaita, miehet kävivät työssä etelä-Suomessa. Kun työttömiä oli kuusikymmentätuhatta, Kekkonen julisti hätätilan. Nyt työttömiä on kaksi- kolmesataatuhatta, siis jopa viisinkertaisesti, kukaan ei välitä, eikä lotkauta korvaansakaan. Työttömyyttä pidetään työttömän omana syynä ja valintana, työttömiä haukutaan laiskoiksi ja luusereiksi. Voihan niitäkin olla, mutta uskon silti suomalaisen haluavan elää omalla työllään ja palkallaan.
Outo asia on myös se, että tänne vaaditaan lisää työvoimaa. Todellisuudessa vaaditaan lisää työttömiä, koska meille tulee vain sitä porukkaa, jotka eivät ikinä työllisty eivätkä mitään työtä tule tekemään. Tämän porukan joutuu valtio elättämään kehdosta hautaan.
Vaikeaa on ja vaikeaa tulee olemaankin. Sääli on, että valtiolla on varaa jättää käyttämättä iso määrä työhaluisia.
Työtä kyllä on, vain maksajat puuttuvat.

Äänestä
  • Työtähän olisi mutta palkanmaksuun ei ole halukkaita, eli pitäisi tehdä alle minimipalkan, Yritykset ottaa mielellään kaikki avustukset ja jakaa ne osinkoina osakkailleen, mutta työvoimakuluja ei saisi tulla. Työntekijän olisi tehtävä hommat joista työnantaja maksaa ehkä puolet jos sitäkään ja valtio maksaa tyuöntekijälle sosialiavustuksena että pärjää jotenkuten.
    Aika typerää hommaa, mutta politikot eli päättäjämme ovat homman siunanneet, eikä siinä ole mitään outoa heidän mielestään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Työtähän olisi mutta palkanmaksuun ei ole halukkaita, eli pitäisi tehdä alle minimipalkan, Yritykset ottaa mielellään kaikki avustukset ja jakaa ne osinkoina osakkailleen, mutta työvoimakuluja ei saisi tulla. Työntekijän olisi tehtävä hommat joista työnantaja maksaa ehkä puolet jos sitäkään ja valtio maksaa tyuöntekijälle sosialiavustuksena että pärjää jotenkuten.
    Aika typerää hommaa, mutta politikot eli päättäjämme ovat homman siunanneet, eikä siinä ole mitään outoa heidän mielestään.

    onneksi olen minimieläkkeellä ei tarvitse opetella työnhaun mallia entistä vitumaksi on mennyt työttömyyden hoito nyt tullaa väkisin pitämää yli 50 vuotiaita työttömiä jotain 4 tunnin/9 euron työpestiä tarjotaa kyllä pitäisi maksaa vaikka eläketukea ja pois kurjuuden simputuksesta kuntouttava työtoiminnassa olin 10 vuotta eikä johtanut työsuhteiseen palkkaa

    Äänestä

työttömälle tulee hankaluuksia voidaan vaati rikosrekisteriote vittuiita ei saa töitä kun cittarissa luki lehteä luvattomasti törröakka oli äkäinen vittuiitalle vieläpä availee voidepurkkeja kiertelee kaupasta kauppaa päivät pitkät sätkää vetäen ei vittuiita tulee työllistymää koskaa saa vain kuntouttavaa työtoimintaa viranomaisten iloksi

Äänestä

Pitkäaikaistyöttömät uudistuksen uhreina


Pitkäaikaistyöttömät uudistusten uhreina kuntouttavassa työtoiminassa

Sote-uudistuksessa vähemmälle huomiolle jäänyt asia on kuntouttavan työtoiminnan siirtyminen kunnilta hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle. Mäntyharjulla työpaja on ollut rajapintapalvelu, jossa olemme yhdistäneet sosiaalihuoltolain mukaisen sosiaalipalvelun ja työttömyysturvalain mukaisen työllistymistä edistävän toiminnan. aikuisten työpajatoiminta on ollut perustamisesta lähtien tiivis osa kunnan työllisyydenhoitoa. Kuntouttavan työtoiminnan moniammatillinen ohjaus on sekä tukenut ja ylläpitänyt asiakkaiden työkuntoa, että ohjannut asiakasta aktiivisesti löytämään eteenpäin suuntaava, parhaimmassa tapauksessa työllistymiseen johtava polku.
Olen jokseenkin hämmästyneenä seurannut niin sote-, kuin myös TE2024-uudistusta. Nämä jo itsessään valtavat muutokset tehdään lähes päällekkäin ja suuntaviivat rakennetaan siellä, missä ruohonjuuritason toimijoiden ääni ei tunnu kuuluvan. Tällä hetkellä työpajamme tarjoama kuntouttava työtoiminta ja sosiaalinen kuntoutus vastaavat hyvin niiden asiakkaiden tarpeisiin, jotka tarvitsevat ensin arjenhallinnan ja toimintakyvyn vahvistamista edetäkseen koulutus- ja työllistymispolulla.

Ilman ammattitaitoista lähipalvelua, kuntouttavaa työtoimintaa, olisi monen mielenterveys- ja päihdeongelma, taloushaaste, asunnottomuus, jäänyt vähemmälle huomiolle, jopa hoitamatta. Pajan ohjaajilla on kyky kuunnella asiakasta sekä halu kulkea asiakkaan rinnalla tarvetta vastaavissa palvelupoluissa.
Kuntouttavan työtoiminnan järjestämisvastuun siirto hyvinvointialueille vaikuttaa palveluverkostoon monin tavoin. Pelkona on palvelujen keskittyminen yhä laajemmin kasvukeskuksiin, mikä vahvistaa alueellista eriarvoisuutta. Heikossa työmarkkina-asemassa oleville on tärkeää turvata työpajatoiminta helposti saavutettavana lähipalveluna. Asiakkaamme ovat niitä, joille jo kotiovesta ulos astuminen saattaa olla ylivoimaisen vaikeaa, puhumattakaan toiselle paikkakunnalle matkustamisesta. Myös julkisten yhteyksien harveneminen tekee osallistumisen vaikeaksi, polttoaineen hinta ja autoilun kalleus suorastaan mahdottomaksi.

on nähty, että yksilöllisesti etenevä sosiaalinen kuntoutus luo kestävän pohjan pitkäaikaistyöttömän polulla eteenpäin kohti kuntoutumista, Tämä pieneksi menestykseksi osoittautunut konsepti joudutaan tulevaisuudessa purkamaan uuden uljaan sote-alueen ottaessa kuvio haltuun. Onkin hämmentävää, että samaan aikaan, kun TEM suuntaa TE-palveluja takaisin kuntiin, STM toisesta suunnasta estää kuntia tarjoamasta työllistymistä edistävää palvelua omana toimintana.

Heikompi osaiset joutuvat koville

Äänestä

Homo

Äänestä
  • Otan osaa, mene hoitoon.

    Äänestä

Ei tarvitse yhtään ihmetellä jotta harmaa talous kukoistaa. Pimeetä työtä ja käteinen piiloon, sitten kun on muovipussilinen rahaa täynnä eikun autokauppaan.

Äänestä

Höpelöt päideongelmaiset työnvieruksujat elämäntaparemottiin hep hep olen pieruiita piereksin joka ilta kotona

Äänestä
  • Höpelyys ja päihdeongelmaisuusko on pitkäaikaistyöttömyyden seuraus ja syy? Tunnen tapauksen lähipiiristäni henkilöstä, joka opiskeli ylioppilaaksi ja vuosien päästä tekniikkapuolen insinööriksi. Ikää alkoi kertyä,
    töihin ei kelvannut. Ammatillisia kursseja kyllä tarjottiin ja niitä hän kävi. Oli myös raitis ja rauhallinen. Töihin ei vaan kelvannut. "Kiitos" tälle yhteiskunnalle, työvoimapulasta kärsivälle Suomelle...Kaikkia ei täällä tarvita töihinkään!?!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpelyys ja päihdeongelmaisuusko on pitkäaikaistyöttömyyden seuraus ja syy? Tunnen tapauksen lähipiiristäni henkilöstä, joka opiskeli ylioppilaaksi ja vuosien päästä tekniikkapuolen insinööriksi. Ikää alkoi kertyä,
    töihin ei kelvannut. Ammatillisia kursseja kyllä tarjottiin ja niitä hän kävi. Oli myös raitis ja rauhallinen. Töihin ei vaan kelvannut. "Kiitos" tälle yhteiskunnalle, työvoimapulasta kärsivälle Suomelle...Kaikkia ei täällä tarvita töihinkään!?!

    Sitten ollaan vaatimassa "työperäistä" maahamme muuttoa! Itselläkin on työttömiä useampi satatuhatta, eikö heille löydy työtä? Mitenkä Afrikan viidakosta tänne löytäytynyt osaa /haluaa tehdä mitään, kun ei ole ikinä mitään tehnyt? Sama Irakin sotaurhojen kanssa. Heitä on täällä montasataatuhatta, moniko on työssä elättäen itsensä?
    Suomen sos.turva on niin hyvä, että matut elävät sillä, eikä heidän päällimmäinen halunsa ole työpaikka, jonka palkka ei paljon eroa joutenolon palkkiosta.

    Äänestä

Kyllä kaikille töitä löytyy kuka haluaa tehdä. Suurimpia itkijöitä nämä vässykät ketkä ei kehtaa mennä töihin. Sitten itkeä tillitetään kun 9e päivä töihin pösilöitä käsketään.😂🤣

Äänestä
  • Joo töitähän on, mutta ei kannata tehdä kun pysyy sitä köyhänä muutenkin ja toisaalta et taida itsekkään olla innokkaimpia työntekijöitä, luultavasti et ole koskaan työtä tehnyt. Mene oravaia haukkumaan jonkun metästäjän mukaan, siihen olisi sopiva.😁

    Äänestä

Luvut ei pidä enää paikkansa, kun virallisesti ei enää testejä tehdä niin kuin ennen. Korona leviää kaikkialle.

Äänestä

Ennen sanottiin, jos ei työnteko kiinnosta, ei pitäisi syönninkään.

Äänestä
  • Pakkohan se on syödä oliko töissä vai jouten, muuten tulee hiuko.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Työttömyys ja vanhempana massa-työttömyys veteraanina voin useamman vuoden kuluttua siirtyä minimieläkkeelle, arvostettuna massa työttömyyden eturintamataistelijana.

Olen mm. työllistänyt ylisuurta kallista tem hallintoa, te ja typ keskuksia sekä kaupunkien työttömyyden hoitotoimia.
Näin työttömyyden takarintaman virkamiehet ja politikot ja muu politrukkien käpykaarti, ovat saaneet suuret palkkansa, elintason, ja etunsa ja lomansa.

Itse olen ollut työttömyyden eturintamassa, mielivallan, syytteiden, halveksunnan ja herjausten alla, poliittisen kohtaantoperseilyn ristitulessa, vaikeissa massa-työttömyyden ja köyhyyden oloissa. Huonoissa varusteissa, köyhyydessä eri vuodenaikoina.
Syvä köyhyys tulee jatkumaan minimieläkkeellä. Koska mitään massa-työttömyys rintama lisää tai etuja en saa.

Omaa maata tuhoava hallitus, ei tehnyt mitään armahdusta vanhoille työttömille. Lex lindströmmiä ei uusittu. Eikä vanhojen eläkkeelle pääsyä helpotettu, vaan estettiin.
en äänestä aluevaaleissa kidun kansaneläkkeellä hautaa saakka olen ollut viranomaisten valvonnassa yli 40 vuotta työnhakijana onneksi olen kansaneläkkeellä suhteet vaikuttavat työpaikan saantiin nykyisin pitää olla lupa koulutukseen jos pääsee luottamustehtäviin kyllä Kela pitää huolen sosiaalituen leikkauksesta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu