YLE:n Areenassa on uusi podcastien sarja Vilho Tahvanaisen elämästä:
https://areena.yle.fi/audio/1-60987482
Ihan mukavaa kun kerrankin on melko objektiivista asiaa. Ihmeellistä kyllä on kaivettu jonkun IS:n keskustelijan lätinää esimerkiksi somekeskustelusta. Vai onko se vain varoittava esimerkki, kun ei ole lähdettä siinä heitossa? Mutta miksi ohjelman tekijät eivät viittaa Kalevi Kannuksen ja Promerit-sivustonsa juttuihin? Siellähän se lähdeviite on oikein valokuvassa eli sen lehden numero ja tekstiä, jossa kauppaneuvos Hallberg todistaa Raappanan ja Sainion vahvistaneen Tahvanaisen tarinan ja että Hallbergiä oli kielletty puuttumasta Tahvanaisen radiolähetyksiin, kun hän jahtasi desanttiradioita ja laittomia radioita(vakoojia).
Tietenkin ammattihistorioitsijoiden ja muiden tieteilijöiden on vaiettava tai julistaettava Tahvanainen epäuskottavaksi. Mutta paljastaako Ohto Manninen oikeat ajatuksensa siten, että vääntää oikein tyerän kommentin. Tietäähän hän varmasti itsekin, että U.A. Käkönen oli selvittänyt Sorokan-Arkangelin radan olemassaolon jo 1940/41 ja Stalinhan itse siis kertoo siitä maaliskuussa 1941.
Tahvanainen ajettiin konkurssiiin Koiviston ja demarien toimesta (ja Kekkosen kai myös) jo 60-luvulla. Hän ei saanut vaurastua, koska silloin hänellä olisi ollut varaa kustantaa kirjoja eli olisi ollut vaarallinen (kuten Kärkkäinen on nykyeliitin mielestä). Viksusti kysyi ulkopoliittisia näkökulmia teoksen julkaisemisesta kekkoselta etukäteen, vaikka tosin ilmoitti, että julkaistaav on, jollei saa rahaa ja voi oimia yrittäjänä.
Kekkonen joutui hyväksymään julkaisemisen kotimaassa, koska saattoi näin pitää levikin pienenä ja alkaa vainota Tahvanaista. Muuten Tahvanainen olisi julkaissut kirjan ulkomailla ja ehkä kaupannut aineistonsa ja tullut vaarallisen vauraaksi.
Niin se toinen kirja on satua ja kirjoitettu kai osittain myös siksi, että olisi perhe saanut leipää. Onkohan T edes itse sitä kirjoittanut edes sen "ruhtinaan" tekstin pohjalta? Kai tuo "ruhtinas" on pettänyt Tahvanaista. Niin typrä tarina se on ja jotain YYA-nuoleskelua. Myös Erikoistehtävässä on aistittavissa Stalinin nuoelskelua. Jollei sitten ole käsittänyt väärin kohteliaisuuksia
Vilho Tahvanaisesta tehtiin kuunnelmasarja
52
806
Vastaukset
- Anonyymi
"Siellähän se lähdeviite on oikein valokuvassa eli sen lehden numero ja tekstiä, jossa kauppaneuvos Hallberg todistaa Raappanan ja Sainion vahvistaneen Tahvanaisen tarinan ja että Hallbergiä oli kielletty puuttumasta Tahvanaisen radiolähetyksiin, kun hän jahtasi desanttiradioita ja laittomia radioita(vakoojia)."
Tahvanainen oli Talvisodan aikana tilapäinen etsivä valvontaosaston Joensuun toimipiosteessä.
Hän on voinut kehitellä satujaan jo silloin ja saanut jonkun niihin uskomaan.
Tahvanaisen konkurssit ovat hänen omaa työtään. Presidentti Kekkosen tai Koiviston kanssa hänellä oli yhtä vähän tekemistä kuin Mannerheiminkin.
Hänen lorulinsa on mm. sotahistorioitsija, eversti Helge Seppälä todistanut saduiksi jo ensimmäisen kirjan arvostelussa.
Tahvanainen oli jatkosodan aikana toimistoaliupseeri 11.D:n esikunnassa. Siellä eivät Kylmä-Kallen alaiset mitään vakoilua harrastaneet.
Tahvanaiseen uskovan täytyy olla vailla vähäisintäkään arvostelukykyä. - Anonyymi
Hallberg siis sanoo saaneensa tällaisen käskyn. Hän sanoi siis Raappanan ja Sainion vahvistaneen Tahvanaisen maratonjuoksun eli komujen paperien kaappauksen. Siis jotka T mainitsee tapahtuman todistajiksi. Myös siis myöhemmän erikoistehtävän. Kuka alokas pääsisi heti v. 1933 alokkaana viikon oltuaan 10 päivän kuntoisuuslomalle? Tai viikon vastaavalle jjuuri ennen armeijan päättymistä viimeiseksi viikoksi siis 1936? Tahvanaisen kantakortti vahvistaa nämä lomat.
- Anonyymi
Pötyä piisaa.
Jos Hallberg oli kauppaneuvos ja siis siviili,niin hänellä ei ollut mitään tekemistä sotilasasioiden kanssa. Vielä vähemmän käskyjen antajana.
Evesrti Raappana oli kaukana Joensuusta Pohjois-Karjalan Ryhmän komentajana Pielisjärven,Lieksan ja Kuhmon suunnilla.Ei mitään yhteyttä Päämajan Valvontaosaston Joensuun toimiston vt.etsivän kanssa.
V- os valvoi armeijan sisäistä kuria,ei ollut vihollistiedusteluorganisaatio.
Jääkärieversti Sainio oli rintamalla JR 36:n komentajana,jolla takuulla ei ollut aikaa,eikä edes oikeutta puuhailla Joensuussa valvontaosaston vt. etsivän kanssa. Hänellä oli oma valvontaupseerinsa.
Radiotiedustelua johti koko sotien ajan majuri, myöhemmin eversti Reino Hallamaa suvereenina osastopäällikkönä ja Radiopataljoonan komentajana.Sillä oli erikoiskalusto ja
-henkilöstö,eikä vt. etsivä päässyt niiden lähellekään.
Tahvanainen saattoi kuunnella Ylen uutisia,mikäli osasi avata radion.
"Kuka alokas pääsisi heti v. 1933 alokkaana viikon oltuaan 10 päivän kuntoisuuslomalle? Tai viikon vastaavalle jjuuri ennen armeijan päättymistä viimeiseksi viikoksi siis 1936? Tahvanaisen kantakortti vahvistaa nämä lomat."
Noissa voi olla tottakin,mutta eivät ne mitään sodan ajan toimista todista. Varusmiespalvelus sitäpaitsi oli tuolloin15 kk aliupseeriksi koulutetuilta,ei kolme vuotta.
Tahvanaisen tarinat ovat lapsen tasoista satua,johon vain tietämättömät hölmöt uskovat.
Ylen Areenalta on pohjanoteeraus ottaa moiset höpinät ohjelmistoon. Edes huumoriksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Ylen Areenalta on pohjanoteeraus ottaa moiset höpinät ohjelmistoon. Edes huumoriksi.Aika epätoivoista. Kauppaneuvos oli siis neuvos vuonna 1971. Väitätkö siis hänen olevan jokin valehtelija tai kgb:n agentti? Miten hän siis on voinut satuilla asiansa lehdessä uusi Maailma vuonna 1971? Sanomisiin olisi puututtu, jos ne olisivat olleet epätosia. Eversti Sainion ja Raappanan Tahvanainen mainitsee kirjassaan ja siis puhutaan ajanjaksolla 1930 eteenpäin sota-aikoihin saakka ja siis sota-aikana alkuvuosina. 1942 Tahvanaisen toimet siis lopetettiin. Ilmeisesti agentti vaihtui.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika epätoivoista. Kauppaneuvos oli siis neuvos vuonna 1971. Väitätkö siis hänen olevan jokin valehtelija tai kgb:n agentti? Miten hän siis on voinut satuilla asiansa lehdessä uusi Maailma vuonna 1971? Sanomisiin olisi puututtu, jos ne olisivat olleet epätosia. Eversti Sainion ja Raappanan Tahvanainen mainitsee kirjassaan ja siis puhutaan ajanjaksolla 1930 eteenpäin sota-aikoihin saakka ja siis sota-aikana alkuvuosina. 1942 Tahvanaisen toimet siis lopetettiin. Ilmeisesti agentti vaihtui.
Hallberg ei siis ollutkaan kauppaneuvos? Eivät hänen puheensa silti todista T:n olleen jokin salainen erityisagentti joTalvisodan aikana. Vt. etsivä ei sellainen ole.
Sainiolla ja Raappanalla ei ollut mitään tekemistä Tahvanaisen ja radiotiedustelun kanssa. Nimien maininta satujen yhteydessä ei todista mitään.
"1942 Tahvanaisen toimet siis lopetettiin. Ilmeisesti agentti vaihtui."
Ei lopetettu.Hän oli koko jatkosodan ajan toimistoaliupseeri 11. DE:ssä.
Myöhemmin sitten ansioitui sadunkertojana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallberg ei siis ollutkaan kauppaneuvos? Eivät hänen puheensa silti todista T:n olleen jokin salainen erityisagentti joTalvisodan aikana. Vt. etsivä ei sellainen ole.
Sainiolla ja Raappanalla ei ollut mitään tekemistä Tahvanaisen ja radiotiedustelun kanssa. Nimien maininta satujen yhteydessä ei todista mitään.
"1942 Tahvanaisen toimet siis lopetettiin. Ilmeisesti agentti vaihtui."
Ei lopetettu.Hän oli koko jatkosodan ajan toimistoaliupseeri 11. DE:ssä.
Myöhemmin sitten ansioitui sadunkertojana.Oli ainakin 1971 siis kauppaneuvos. Hän todisti Sainion ja Raappanan kertoneen Tahvanaisesta. Tahvanaisen radioinnit Stalinille lopetettiin tuolloin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli ainakin 1971 siis kauppaneuvos. Hän todisti Sainion ja Raappanan kertoneen Tahvanaisesta. Tahvanaisen radioinnit Stalinille lopetettiin tuolloin
Järjetöntä höpinää.
Sainiolla ja Raappanalla ei ollut mitään tekemistä vt. etsivän kanssa. Komentajilla oli riittävä työmaa omissa tehtävissään.
"Tahvanaisen radioinnit Stalinille lopetettiin tuolloin."
Siis Talvisodan aikana? Mistä T. sai radiolaitteet ja opetuksen käyttöön,kun ei omannut mitään koulutusta alalle,eikä venäjän taitoa?
Yhteys viholliseen olisi ollut maanpetos.Kyseessä on mielipuolinen kuvitelma jopa satusedältä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Järjetöntä höpinää.
Sainiolla ja Raappanalla ei ollut mitään tekemistä vt. etsivän kanssa. Komentajilla oli riittävä työmaa omissa tehtävissään.
"Tahvanaisen radioinnit Stalinille lopetettiin tuolloin."
Siis Talvisodan aikana? Mistä T. sai radiolaitteet ja opetuksen käyttöön,kun ei omannut mitään koulutusta alalle,eikä venäjän taitoa?
Yhteys viholliseen olisi ollut maanpetos.Kyseessä on mielipuolinen kuvitelma jopa satusedältä.Sainio ja Raappana katsoivat, että T pääsi erikoistehtäviin kun käsky kävi. He myös ottivat vastaan "maratonjuoksijan" v.1930
Tahvanainen sai koulutuksen erikoisradion käyttöön Saksassa ja jos ottaa luottamuksellisen yhteyden Mannerheimin ja presidentin käskystä, ei ole maanpetturi. Tahvanaisen viestitelyt Stalinille lpopetettiin v. 1942. Ilmeisesti Mannerheim vaihtoi miestä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sainio ja Raappana katsoivat, että T pääsi erikoistehtäviin kun käsky kävi. He myös ottivat vastaan "maratonjuoksijan" v.1930
Tahvanainen sai koulutuksen erikoisradion käyttöön Saksassa ja jos ottaa luottamuksellisen yhteyden Mannerheimin ja presidentin käskystä, ei ole maanpetturi. Tahvanaisen viestitelyt Stalinille lpopetettiin v. 1942. Ilmeisesti Mannerheim vaihtoi miestäHölynpölyä.
Sainio oli sk-piirin päällikkö ja Raappana Rajavartiostossa.
Heillä ei ollut mitään tekemistä ulkomaantiedustelun kanssa.
T:n Stalin viestittely on huuhaa-satua,johon vain typerykset uskovat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pötyä piisaa.
Jos Hallberg oli kauppaneuvos ja siis siviili,niin hänellä ei ollut mitään tekemistä sotilasasioiden kanssa. Vielä vähemmän käskyjen antajana.
Evesrti Raappana oli kaukana Joensuusta Pohjois-Karjalan Ryhmän komentajana Pielisjärven,Lieksan ja Kuhmon suunnilla.Ei mitään yhteyttä Päämajan Valvontaosaston Joensuun toimiston vt.etsivän kanssa.
V- os valvoi armeijan sisäistä kuria,ei ollut vihollistiedusteluorganisaatio.
Jääkärieversti Sainio oli rintamalla JR 36:n komentajana,jolla takuulla ei ollut aikaa,eikä edes oikeutta puuhailla Joensuussa valvontaosaston vt. etsivän kanssa. Hänellä oli oma valvontaupseerinsa.
Radiotiedustelua johti koko sotien ajan majuri, myöhemmin eversti Reino Hallamaa suvereenina osastopäällikkönä ja Radiopataljoonan komentajana.Sillä oli erikoiskalusto ja
-henkilöstö,eikä vt. etsivä päässyt niiden lähellekään.
Tahvanainen saattoi kuunnella Ylen uutisia,mikäli osasi avata radion.
"Kuka alokas pääsisi heti v. 1933 alokkaana viikon oltuaan 10 päivän kuntoisuuslomalle? Tai viikon vastaavalle jjuuri ennen armeijan päättymistä viimeiseksi viikoksi siis 1936? Tahvanaisen kantakortti vahvistaa nämä lomat."
Noissa voi olla tottakin,mutta eivät ne mitään sodan ajan toimista todista. Varusmiespalvelus sitäpaitsi oli tuolloin15 kk aliupseeriksi koulutetuilta,ei kolme vuotta.
Tahvanaisen tarinat ovat lapsen tasoista satua,johon vain tietämättömät hölmöt uskovat.
Ylen Areenalta on pohjanoteeraus ottaa moiset höpinät ohjelmistoon. Edes huumoriksi.Lykkäät pötyä!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hölynpölyä.
Sainio oli sk-piirin päällikkö ja Raappana Rajavartiostossa.
Heillä ei ollut mitään tekemistä ulkomaantiedustelun kanssa.
T:n Stalin viestittely on huuhaa-satua,johon vain typerykset uskovat.https://www.promerit.net/aiheet/kiistakymyksia-talvisodasta/page/4/
Tuolla on kaikenlaista, mutta asiaan liittyvääkin 8 sivua ja kai muitakin linkkejä. Tällä sivulla mm.:
"Uusi Maailma nimisessä lehdessä 1971, artikkelissa ”itsenäisyytemme historia uusiksi”, talousneuvos Axel Hallberg kertoo saaneensa tehtäväksi ottaa Tahvanainen yhtiön palvelukseen jo 30-luvulla työtehtävään, josta hän tarpeen tullen voisi nopeasti olla poissa. Johtaessaan Joensuun alueen desanttitorjuntaa hänen yksikkönsä (Häkkinen) ”peilasi” Tahvanaisen morsetukset, mutta asia oli jätettävä kirjaamatta, koska Päämajasta tuli käsky olla puuttumatta Tahvanaisen salaiseen radiotoimintaan.
Saunassa eversti Sainio oli kertonut (1932), että kysymyksessä oli sama mies, joka oli pari vuotta aikaisemmin juoksemalla toimittanut Ilomantsin Koitajoella kommunisteilta sieppaamansa kumouspaperit Joensuuhun eversti Sainiolle. Eversti Sainio oli Mannerheimin luottomies ja yhteysmies Tahvanaiseen, josta presidentti Svinhufvud ja Mannerheim tämän neuvokkuuden, rohkeuden ja sähkötys- ja pikakirjoitustaidonkin johdosta palkkasivat itselleen salaisen asiamiehen ja kuriirin. Hoitaessaan salaista tehtäväänsä Tahvanainen joutui monenlaisiin vaikeuksiin selittäessään keksityillä syillä lähimmille työnjohtajilleen äkillisiä poissa olojaan.
Yhteinen sopimus oli, ettei näistä salaisista yhteyksistä koskaan kerrota kenellekään. Tahvanainen oli 30-luvulta alkaen hoitanut Mannerheimin salaisena agenttina radio- ja kirjeyhteydet tämän ystäviin Moskovassa, joilla puolestaan oli suora yhteys Staliniin. (Gregori, Luci, Irina ja Stalin) . Tämä Moskovan tietokanava oli äärimmäisen tärkeä Mannerheimille, mutta myös Stalinille. Se perustui lujaan keskinäiseen luottamukseen ja kunnioitukseen. Mannerheimin laajaan yhteysverkostoon eri puolilla maailmaa, mutta erikoisesti Euroopassa kuului monia johtavia ja vaikutusvaltaisia henkilöitä, joista Tahvanainen tuli yhteydenpitonsa kautta tietoiseksi." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pötyä piisaa.
Jos Hallberg oli kauppaneuvos ja siis siviili,niin hänellä ei ollut mitään tekemistä sotilasasioiden kanssa. Vielä vähemmän käskyjen antajana.
Evesrti Raappana oli kaukana Joensuusta Pohjois-Karjalan Ryhmän komentajana Pielisjärven,Lieksan ja Kuhmon suunnilla.Ei mitään yhteyttä Päämajan Valvontaosaston Joensuun toimiston vt.etsivän kanssa.
V- os valvoi armeijan sisäistä kuria,ei ollut vihollistiedusteluorganisaatio.
Jääkärieversti Sainio oli rintamalla JR 36:n komentajana,jolla takuulla ei ollut aikaa,eikä edes oikeutta puuhailla Joensuussa valvontaosaston vt. etsivän kanssa. Hänellä oli oma valvontaupseerinsa.
Radiotiedustelua johti koko sotien ajan majuri, myöhemmin eversti Reino Hallamaa suvereenina osastopäällikkönä ja Radiopataljoonan komentajana.Sillä oli erikoiskalusto ja
-henkilöstö,eikä vt. etsivä päässyt niiden lähellekään.
Tahvanainen saattoi kuunnella Ylen uutisia,mikäli osasi avata radion.
"Kuka alokas pääsisi heti v. 1933 alokkaana viikon oltuaan 10 päivän kuntoisuuslomalle? Tai viikon vastaavalle jjuuri ennen armeijan päättymistä viimeiseksi viikoksi siis 1936? Tahvanaisen kantakortti vahvistaa nämä lomat."
Noissa voi olla tottakin,mutta eivät ne mitään sodan ajan toimista todista. Varusmiespalvelus sitäpaitsi oli tuolloin15 kk aliupseeriksi koulutetuilta,ei kolme vuotta.
Tahvanaisen tarinat ovat lapsen tasoista satua,johon vain tietämättömät hölmöt uskovat.
Ylen Areenalta on pohjanoteeraus ottaa moiset höpinät ohjelmistoon. Edes huumoriksi.Lykkäät pötyä!!
- Anonyymi
Miksi ohjelmaan ei ole haastateltu yhtään sellaista, joka muistuttaisi alkuvuoden 2002 tapahtumista? Mannerheimin salainen kansio olikin olemassa ja pääuutisissa luovutettiin Ruotista Suomeen. Luovuttaja kerti uutta tietoa olevan etenkin Talvisodan rauhantekoon liittyen. Hovihistrioitsija Heiki Ylikangas pääsi tutustumaan sisältöön. Hän sanoi sen vahvistavan hänen kantaansa siitä, että Saksa sai Suomen tekemään rauhan. Hän mainitsi Hitlkerin nooteista, mutta että niillä ei olisi ollut vaikutusta kuitenkaan Mannerheimiin eikä Staliniin. Hän mainitsi myös Saksasta lähetetystä "Länsimaita mustaavasta väärennetystä tiedusteluaineistosta", jota Saksa lähetti Mannerheimille. Mutta Mannerheim muka oli nähnyt huijauksen läpi. Näin Ylikangas tuli todistaneeksi, että Tahvanainen ooli puhunut totta tehtävistään ja tiennyt salaisesta diplomatiasta.
Sittemmin kansiosta ei olekaan puhuttu enää mitään, vaikka Ylikangas oli maininnut jo edellisvuonna kirjoituksissaan kaksi kertaa sen olleen tulossa. Nämä sanomalehdet ja em. uutisnauha ova takuulla arkistoista siivotut.
Silti on otsaa kuunnelmassa esittää, että "väitetään, että Hitler lähetti nootteja" etc ja että "ei ole mitään todisteita".- Anonyymi
" Näin Ylikangas tuli todistaneeksi, että Tahvanainen oli puhunut totta tehtävistään ja tiennyt salaisesta diplomatiasta."
Noin typerä ei ole edes Ylikangas,vaikka onkin jäänyt monasti perättömistä väitteistä kiinni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Näin Ylikangas tuli todistaneeksi, että Tahvanainen oli puhunut totta tehtävistään ja tiennyt salaisesta diplomatiasta."
Noin typerä ei ole edes Ylikangas,vaikka onkin jäänyt monasti perättömistä väitteistä kiinni.No kyllä hän sanoi siteeraamallani tavalla ja tuli siten todistaneeksi Tahvanaisen aitouden. Joko tahallaan tai vahingossa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Näin Ylikangas tuli todistaneeksi, että Tahvanainen oli puhunut totta tehtävistään ja tiennyt salaisesta diplomatiasta."
Noin typerä ei ole edes Ylikangas,vaikka onkin jäänyt monasti perättömistä väitteistä kiinni.Perätöntähän se onkin, että muka eivät olisi Hitlerin nootit vaikuttaneet Talvisodan päättymiseen. Mannerheimhan ei niitä poliitikoille näyttänyt eli siis Mannerheimiin tai Staliniin eivät olisi vaikuttaneet. Poliitikkojen taas Ylikangas sanoo pnneensa kaiken toivonsa Göringin epämääräiselle lupaukselle. Hän valehtelee myös sotatilanteen olleen hyväe ikä rauha mukamas olisi ollut välttämätön. Hän takuulla myös uskoo tosiasiassa Hitlerin lähettämän materiaalin aitouteen. Mitä lyödään vetoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perätöntähän se onkin, että muka eivät olisi Hitlerin nootit vaikuttaneet Talvisodan päättymiseen. Mannerheimhan ei niitä poliitikoille näyttänyt eli siis Mannerheimiin tai Staliniin eivät olisi vaikuttaneet. Poliitikkojen taas Ylikangas sanoo pnneensa kaiken toivonsa Göringin epämääräiselle lupaukselle. Hän valehtelee myös sotatilanteen olleen hyväe ikä rauha mukamas olisi ollut välttämätön. Hän takuulla myös uskoo tosiasiassa Hitlerin lähettämän materiaalin aitouteen. Mitä lyödään vetoa.
Hölynpölyä.
Sota oli pakko päättää armeijan suurten tappioiden ja uhkaavan romahtamisen takia.
Göringin kehotus rauhaan ja lupaus korvauksesta myöhemmin oli VN:n tiedossa.
Rauhaa vastusti vain pari ministeriä eli Niukkanen ja Hannula.
Eduskunnassa vastustajiin kuului Urho Kekkonen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hölynpölyä.
Sota oli pakko päättää armeijan suurten tappioiden ja uhkaavan romahtamisen takia.
Göringin kehotus rauhaan ja lupaus korvauksesta myöhemmin oli VN:n tiedossa.
Rauhaa vastusti vain pari ministeriä eli Niukkanen ja Hannula.
Eduskunnassa vastustajiin kuului Urho Kekkonen.Sanoinkin Göringin viestin olleet tiedossa ja Hitlerin viestien mannerheimille ei
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoinkin Göringin viestin olleet tiedossa ja Hitlerin viestien mannerheimille ei
Hitler ei viestinyt Mannerheimille Talvisodan aikana.
Saksan näkemyksiä jatkosodan aikana selvitti yhteyskenraali Erfurth. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kyllä hän sanoi siteeraamallani tavalla ja tuli siten todistaneeksi Tahvanaisen aitouden. Joko tahallaan tai vahingossa
Ylikangaskaan ei voi todistaa Tahvanaisen satuja tosiksi.
Aitojahan ne olivat kuten sadut aina. Mutta yhtä kaukana totuudesta.
Andersenin ja Topeliuksenkin sadut ovat Tahvanaisen höpinöitä uskottavampia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hitler ei viestinyt Mannerheimille Talvisodan aikana.
Saksan näkemyksiä jatkosodan aikana selvitti yhteyskenraali Erfurth.Kyllä Salaisen kansion mukaan viestitti. Tästä on Ylikankaan todistus
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylikangaskaan ei voi todistaa Tahvanaisen satuja tosiksi.
Aitojahan ne olivat kuten sadut aina. Mutta yhtä kaukana totuudesta.
Andersenin ja Topeliuksenkin sadut ovat Tahvanaisen höpinöitä uskottavampia.Ylikangas ei ota tietenkään Tahvanaista ainakaan julkisesti todeksi, koska loppuisi kaikki kirjakaupat ja joutuisi kerettiläisenä roviolle. Mutta hän vahvisti tiedot, jotka Tahvanainen oli antanut Mannerheimin salaisen kansion sisällöstä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylikangas ei ota tietenkään Tahvanaista ainakaan julkisesti todeksi, koska loppuisi kaikki kirjakaupat ja joutuisi kerettiläisenä roviolle. Mutta hän vahvisti tiedot, jotka Tahvanainen oli antanut Mannerheimin salaisen kansion sisällöstä
Ei vahvistanut.
Niin tyhmä ei edes Ylikangas ollut.
Ns.salainenkansio sisälsi Marskin perhepostia,jonka hän halusi Ruotsiin turvaan.
Se on jo kauan sitten palautettu ja Mannerheim-museossa tutkijoiden käytettävissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vahvistanut.
Niin tyhmä ei edes Ylikangas ollut.
Ns.salainenkansio sisälsi Marskin perhepostia,jonka hän halusi Ruotsiin turvaan.
Se on jo kauan sitten palautettu ja Mannerheim-museossa tutkijoiden käytettävissä.Kyllä hän ihan valtamediassa ne vahvisti. Olisiko ollut TS, IS tai HS. Itse luin artikkelin.
Nyt puhut vuoden 1994 papereista. Ns. Salainen kansio saapui v. 2002. Pääuutislähetyksessä puhuttiin uudesta tiedosta Talvisodan rauhaan liittyen. Näistä siis Ylikangas sitten lehdessä kertoi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä hän ihan valtamediassa ne vahvisti. Olisiko ollut TS, IS tai HS. Itse luin artikkelin.
Nyt puhut vuoden 1994 papereista. Ns. Salainen kansio saapui v. 2002. Pääuutislähetyksessä puhuttiin uudesta tiedosta Talvisodan rauhaan liittyen. Näistä siis Ylikangas sitten lehdessä kertoi.Kyse oli v.2002 palautetusta kansiosta,
joka käsitteli Marskin perheasioita ja Ruotsissa säilyneitä kirjeitä.
Vastuu Ylikankaan puheista siirtyy aina kuulijalle.
Mitään uutta tietoa ei käärössä ollut.
Jos Marski halusi jotain asiakirjoja salata,niin hän polttine ennen ulkomaille lähtöään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyse oli v.2002 palautetusta kansiosta,
joka käsitteli Marskin perheasioita ja Ruotsissa säilyneitä kirjeitä.
Vastuu Ylikankaan puheista siirtyy aina kuulijalle.
Mitään uutta tietoa ei käärössä ollut.
Jos Marski halusi jotain asiakirjoja salata,niin hän polttine ennen ulkomaille lähtöään.Kansion luovuttajakin ketoi uusista tiedoista Talvisodan rauhantekoon liittyen. Jos niitä ei enää kansiossa ole, on ne sieltä otettu pois
- Anonyymi
Ihmettelen sitä, miten fanaattisesti Hautamäki uskoo väitteisiin kommunistien suorittamasta Ståhlbergin kyydittämisestä. Olisivat muka vahingossa kyydinneet väärän miehen. Tämähän voi olla ja onkin vain kommunistien uhoa ja valehtelua suomalaiskommareille voimistaan ja merkityksestään. Ståhlberg kyydittiin ihan valtiovallan toimesta ja poliisi valvoi koko operaatiota. Näin saatiin Lapuan liike nitistettyä Falseflagillä
Mannerheim on uunottanut Tahvanaista tai sitten hän on mukana tuossa valtiovallan puhtaaksi pesemisessä- Anonyymi
Typeräävaletta.
Ståhlberginvaimoineen kyyditsi Lapuan Liike.
Kyyditsijät tuomittiin oikeudessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Typeräävaletta.
Ståhlberginvaimoineen kyyditsi Lapuan Liike.
Kyyditsijät tuomittiin oikeudessa.Kyyditsijä oli oikeastaan vain Suomen Lukon jäsen ja uusi kasvo. Erotettu juuri Valposta. Kyyditsijätkin vasta värvätty uusi ja tuntematon porukka. Rivikyyditsijöitä kuoli pian omituisesti. Samoin kyydityksestä etukäteen puhunut Valpon etsivä (Haukka)
- Anonyymi
Pikemminkin todella typerä on virallinen versio tapahtumista. Anni Wallenius on kirjoittanut aiheesta varsin tyhjentävän esityksen, johon seuraava artikkeli pääaiassa perustuu:
https://uppochnersehr.wordpress.com/2021/02/12/presidentti-stahlbergin-kyyditys-14-10-1930-ja-sen-jalkipyykki/
Kenraali Walleniushan vapautettiin kaikista syytöksistä. Kuussaari teki kanteluita kantelun perään ja väitti olevansa salaliiton uhri. He eivät kuuluneet Lapuanliikkeeseen. Varsinaiset rivimiehet olivat uunotettuja Jaskari Valpon mies. Päivänselvä falseflag, jota seurasi puhdistus armeijassa. Lapunaliikkeen suosio lässähti ja vastavoimat ottivat tilanteen haltuun.- Anonyymi
Anni Wallenius yrittipuolustella miehensä toilailuja sekavassa selvittelyssään.
Hänen roolinsa Ståhlbergin kyydityksessä lienee ollut humalainen tokaisu,joka ehkä ymmärrettiin väärin.
Lapuan Liikkeen johtajana Walle epäonnistui perusteellisesti,vaikka yritti tekeytyä marttyyriksi. Mäntsälän mellakastakaan ei lopultakaan syntynyt lasta eikä p-kaa!
Porvaripuolueet sanoutuivat irti koko liikkeestä ja se lakkautettiin. Seuraajaksi pihtisynnytetty IKL ei saanut tuulta siipiensä alle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anni Wallenius yrittipuolustella miehensä toilailuja sekavassa selvittelyssään.
Hänen roolinsa Ståhlbergin kyydityksessä lienee ollut humalainen tokaisu,joka ehkä ymmärrettiin väärin.
Lapuan Liikkeen johtajana Walle epäonnistui perusteellisesti,vaikka yritti tekeytyä marttyyriksi. Mäntsälän mellakastakaan ei lopultakaan syntynyt lasta eikä p-kaa!
Porvaripuolueet sanoutuivat irti koko liikkeestä ja se lakkautettiin. Seuraajaksi pihtisynnytetty IKL ei saanut tuulta siipiensä alle.Sehän oli Kuussaari, joka muka vitsin vuoksi humalapäissään tokaisi puhelimeen, että eikös se Plootuvuori pitäisi kyydittää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän oli Kuussaari, joka muka vitsin vuoksi humalapäissään tokaisi puhelimeen, että eikös se Plootuvuori pitäisi kyydittää
Kuussaari ( kännissä) oli puhelimessa,mutta kysyi jotain Wallelta ( kännissä) ,joka asiaa tarkkaan tajuamatta örisi jotain, minkä K.tajusi myöntymiseksi ja niin Ståhlbergit kyydittiin.
Samalla iskettiin yksi naula LL:n arkkuun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuussaari ( kännissä) oli puhelimessa,mutta kysyi jotain Wallelta ( kännissä) ,joka asiaa tarkkaan tajuamatta örisi jotain, minkä K.tajusi myöntymiseksi ja niin Ståhlbergit kyydittiin.
Samalla iskettiin yksi naula LL:n arkkuun.Wallenius ei ollut humalassa tuolloin. Virallinen tarina oli niin, että Kuussaari oli vitsin vuoksi tokaissut eri pöytään Walleniukselle vitsinsä. Tämä ei tosiasiassa ollut edes kuullut, mitä K sanoi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anni Wallenius yrittipuolustella miehensä toilailuja sekavassa selvittelyssään.
Hänen roolinsa Ståhlbergin kyydityksessä lienee ollut humalainen tokaisu,joka ehkä ymmärrettiin väärin.
Lapuan Liikkeen johtajana Walle epäonnistui perusteellisesti,vaikka yritti tekeytyä marttyyriksi. Mäntsälän mellakastakaan ei lopultakaan syntynyt lasta eikä p-kaa!
Porvaripuolueet sanoutuivat irti koko liikkeestä ja se lakkautettiin. Seuraajaksi pihtisynnytetty IKL ei saanut tuulta siipiensä alle.Itse asiassa Annilla oli miehensä täysi tuki. Oikeastaan näin kenraali kiersi kieltoa puolustautua millään tavalla je selvitellä selitellä julkisesti asiaa.
Ja todellakin vasta jupakan jälkeen liittyi Lapuanliikkeeseen
- Anonyymi
Kekkonen huolehti siitä, että kirjan Erikoistehtävä levikki jäi pieneksi ja kielsi ilmeisesti kustantajia ottamasta uusia painoksia. Mikään ei ole muuttunut:
https://www.promerit.net/2014/05/syntipukkina-tekijanoikeuskiistassa/
Tekijänoikeusriidalla ja väärällä tuomiolla siitä estettiin uusintapainoksen julkaiseminen.
https://www.promerit.net/2014/01/26814/
Kirja on kuulemma kysyttyä tavaraa jatkuvasti antikvariaateissa. Onneksi kirjastojen kappaleita ei ole alettu kadottamaan. Lähes joka kirjastista löytyy- Anonyymi
Ainahan saduilla on lukijansa.
Tarvitaan vain riittävä alttius jymäytettäväksi sekä heikot historiatiedot ja huono harkintakyky,jotta uskoo hölynpölyä.
Näitä löytyy aina jokin määrä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainahan saduilla on lukijansa.
Tarvitaan vain riittävä alttius jymäytettäväksi sekä heikot historiatiedot ja huono harkintakyky,jotta uskoo hölynpölyä.
Näitä löytyy aina jokin määrä.Eli siksi kirjan levikki saatiin pienemmäksi valtiovallan toimin. Sanoma ei saanut levitä liiaksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli siksi kirjan levikki saatiin pienemmäksi valtiovallan toimin. Sanoma ei saanut levitä liiaksi
Suomessa on sananvapaus.
Valtiovalta ei puuttu satukirjojen levikkiin 1970-luvullakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa on sananvapaus.
Valtiovalta ei puuttu satukirjojen levikkiin 1970-luvullakaan.Kekkonenhan kertoi, että levikki on saatava jäämään pieneksi ja käski lyödä Tahvanaista julkisuudessa niin, että kukaan ei uskoisi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kekkonenhan kertoi, että levikki on saatava jäämään pieneksi ja käski lyödä Tahvanaista julkisuudessa niin, että kukaan ei uskoisi
Hölynpölyä.
Kekkonen ei ollut niin typerä,että olisi Tahvanaisen satuihin uskonut,jos niistä edes tiesi.
Valpon entisenä kuulustelijana hän tiesi kyllä salaisesta tiedustelustakin yhtä ja toista kyeten erottamaan sadut ja tosiasiat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hölynpölyä.
Kekkonen ei ollut niin typerä,että olisi Tahvanaisen satuihin uskonut,jos niistä edes tiesi.
Valpon entisenä kuulustelijana hän tiesi kyllä salaisesta tiedustelustakin yhtä ja toista kyeten erottamaan sadut ja tosiasiat.Satua hän väittikin niiden olevan ja sen verukkeella kielsi kirjan. Varmasti tiesi asioiden oikean laidan ja siksi pitikin kirjaa niin vaarallisena
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Satua hän väittikin niiden olevan ja sen verukkeella kielsi kirjan. Varmasti tiesi asioiden oikean laidan ja siksi pitikin kirjaa niin vaarallisena
Kekkonen ei kieltänyt yhtään kirjaa.
Sellaiseen ei ollut hänellä valtuuksia.
Tahvanaisen satuihin uskoivat vain typerykset -ja jotkut uskovayt vieläkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kekkonen ei kieltänyt yhtään kirjaa.
Sellaiseen ei ollut hänellä valtuuksia.
Tahvanaisen satuihin uskoivat vain typerykset -ja jotkut uskovayt vieläkin.Jostains yystä Hautamäkikin joutui painattamaan kirjansa Eestissä...
- Anonyymi
No, oli miten oli. Jollain tavalla M oli varmaan yhteydessä vanhoihin Venäjän aikaisiin kavereihinsa. M ei hyökännyt Muurmanskin rataa tai Leningradin piiritystä vastaan ja häntä ei tuomittu sotasyyllisenä.
- Anonyymi
Marskin entisiä kavereita ei ollut NL:n johtoportaissa. Vihollisia eli kommunisteja kyllä.
Marski kieltäytyi jo ennen sotaa hyökkäyksestä Leningradia vastaan, koska katsoi sen hyödyttömäksi ja vain suuria tappioita tuottavaksi.
Muurmanskin radan katkaisu olisi lisäksi johtanut USA:n sodanjulistukseen.
Sotasyyllisyydeltä Marski välttyi,koska teki rauhanaloitteen elokuun-44 alussa.
Se riitti Stalinille, joka ei enää ollut kiinnostunut Suomen valtaamisesta,kun Keski-Euroopassa oli moninkertaiset saaliit tyrkyllä. Suomalaiset saisivat itse hoitaa kommmunismiin siirtyisen.Se oli Stalinin harvoja virhelaskelmia. Menee viisaskin vipuun...
- Anonyymi
On lukuisia, sinänsä hyvinkin uskottavia, perusteita, miksi M ei saanut sotasyyllisyyshaastetta. Yksi selitys on, että antamalla M:n olla presidentti, kansa ei käänny mahdollista miehittäjää vastaan. Tapahtunutta historiaa voi selittää monella tavalla.
- Anonyymi
Ainakin suomalaiset päättäjät arvioivat M:n presidenttinä olevan takuu ainakin jonkinlaisen itsenäisyyden säilyttämisestä ja kansan pysyvän suurinpiirtein rauhallisena.
Näin kävikin. Myöskään kommunistit eivät lietsoneet uutta kapinaa, vaan uskoivat saavansa vallan vaalien kautta.
Se tyssäsi presdentti Paasikiveen ja hänen takanaan olleeseen armeijaan sekä muihin laillisuusvoimiin.
Marski poistui kuvioista saatuaan varmuuden,ettei joudu sotasyyllisyydestä oikeuteen.
- Anonyymi
Itse en usko koko tarinaan. Luin aikoinaan Tahvanaisen kirjan ja katsoin myös Erkki Hautamäen 3h videon aiheesta (vuonna 2018 KHI-foorumilla). Muistaakseni se video oli youtubessa, mutta se poistettu. Pienellä google kaivelulla löysin sen video www-arkistosta, josta sitä voi katsoa normaalisti.
- Anonyymi
Täältä löytyy forumin alkuperäiset videot
https://khiforum.fi/tapahtumat/talvisodan-ja-jatkosodan-kielletty-historia/ - Anonyymi00055
Mielenkiinnolla luin näitä ketjun kommentteja. Olen Axel Hallbergin lapsenlapsi - löysin äitini varastosta laatikollisen papereita, joissa on melko tarkkaan ukkini elämänhistoria monen asiakirjan ja kirjoitusten välityksellä luettavissa. Tälle sivustolle päädyin, koska minua ovat muiden asioiden lisäksi kiinnostaa aika tavalla Axelin ja Tahvanaisen välinen kirjeenvaihto. Valitettavasti minulla on vain Tahvanaisen vastaus ukilleni, mutta hän kertoo myös mihin Axelin kysymyksiin vastaa
- Anonyymi00056
Satusetä-Tahvanaisen taatut horinat, osa 218.🤭
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1393306Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk792914Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro402287Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1132206Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1422080Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva472021Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.121436Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville241314- 1281022
Kristinoppi ja vähäkatekismus:
Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas671014