Kovat korotukset Alkon hintoihin huhtikuun alussa

Alkoholijuomien hintoja korotetaan huhtikuun alusta keskimäärin 9,8 prosentilla.

Pääasiallisena korotuksen perusteena on se, että Alko haluaa hidastaa kulutuksen kasvua. Samoin vedotaan reaaliansioiden nousuun ja näin tapahtuneeseen ostokyvyn nousuun.

Valtion tulojen arvioidaan nousevan korotuksen ansiosta 15 miljoonalla eurolla vuonna 2022.

A-olut maksaa korotuksen jälkeen 10 senttiä enemmän ja keskiolutpullo 7 senttiä enemmän kuin aikaisemmin. Vähittäiskauppa saa keskioluen hinnankorotuksesta 3 senttiä.

Kovimmin korotus koettelee konjakin ystäviä. Kokopullo Monopol-konjakkia maksaa korotuksen jälkeen 5,50 euroa enemmän kuin nyt.

Koskenkorvan ja Jaloviinan hinta kohoaa 1,70 euroa, Dry Vodkan 2 euroa ja Kolmen leijonan viskin hinta 2,50 euroa.

Vineton hinta nousee 70 sentillä ja Rioja Tinton 30 senttiä.
32201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Nettikaupoista tilaaminen tulee halvemmaksi. Kannattaisi valtion hankkia ihan uusia tuloja. Niitä saisi kannabiksen laillistamisella. Aivan varmasti tuottaisi enemmän kuin 15 miljoonaa. Mutta ei näytä raha kelpaavan valtiolle. Siispä nekin rahat menee mopopojille ja muille alan kauppiaille.

Äänestä

Virosta tuli juuri lasti ei korotukset vaivaa.

Äänestä
  • Olette te Persut sitten fiksuja ja ovelia. Että oikein lasti Virosta, jihuu ja onneen!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olette te Persut sitten fiksuja ja ovelia. Että oikein lasti Virosta, jihuu ja onneen!

    Ääri-Tero näkee taas "persuja" kaikkialla. Jäikö lääke ottamatta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olette te Persut sitten fiksuja ja ovelia. Että oikein lasti Virosta, jihuu ja onneen!

    En ymmärrä miksi pitäisi olla persu, jos käy Virosta hakemassa halvempaa viinaa.

    Outo ajatus, että kaikki paitsi Persut olisivat valmiit sossuhihhuleiden kaikille veronkorotuksille ja kiltisti viinastakin maksaisivat jatkusti vaan enemmän ja enemmän.

    Ihan sama että ostaisit Ladan ja maksaisit Mersun verran. Uskoisin että muissakin kuin Persuissa sentään tuon verran verta virtaa päässä ja että jotain omia ajatuksia on vielä jäänyt jäljellä kaiken propagannan keskellä, vaikka hyvin olettekin aivopestyjä.

    Äänestä

Alkoholi on myrkkyä. On outoa että sitä saa edes myydä.

Äänestä
  • Mutta kun siitä tulee euforia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta kun siitä tulee euforia.

    Persujen ryystäessä lähinnä EU-fobia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persujen ryystäessä lähinnä EU-fobia.

    EU on pahuus. Se on globalistien rikollisjärjestö.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EU on pahuus. Se on globalistien rikollisjärjestö.

    Onko, voisit vähän avautua asiasta paremmin, että me muutkin ymmärtäisimme.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persujen ryystäessä lähinnä EU-fobia.

    Mikä on ääri-Teron päihde? Bostik? Rännitenttu? Hyperventilointi?

    Äänestä

  • "Alkoholi on myrkkyä. On outoa että sitä saa edes myydä."


    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kieltolaki_(Suomi)

    "Suomessa oli voimassa alkoholijuomia koskeva kieltolaki vuosina 1919–1932. Tänä aikana Suomessa ei saanut myydä, eikä itse valmistaa alkoholijuomia. Viinan kotipoltto oli kielletty jo aiemmin, vuonna 1866. Kieltolain suora seuraus oli, että alkoholia alettiin salakuljettaa ulkomailta. "

    "Raittiusväen suurin toivein odottama laki osoittautui välittömästi epäonnistuneeksi.[18] Kun laillisia alkoholijuomia ei ollut saatavilla, kansalaiset ostivat alkoholinsa laittomilta markkinoilta, useimmiten väkevinä alkoholijuomina. Kieltolaki saikin Suomessa aikaan ennennäkemättömän viinan salakuljetuksen aikakauden, jota on kutsuttu myös pirtuajaksi."

    Äänestä

Voi P

Äänestä

Tapio on hyvä ja kuiva ranskalaisen Pernod Ricardin valmistama valkoviini.

Äänestä

Miksi Persut ei ole tehnyt tästä koko kansaa kohtaavasta verojen korotuksesta vaaliteemaa ja mainosta, esim. alkoholiveron korotus vie ainakin 100/kk meiltä Persuilta ja meidän ydinkannattajiltaan piiperkeleiip!

Äänestä
  • Miksi ääri-Tero "näkee" persuja kaikkialla? Onko hallut taas vienyt sut outoihin sfääreihin?

    Äänestä

Suomessa kaikki on aiva vtun kallista.

Äänestä
  • Onneksi en asu enää suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi en asu enää suomessa.

    Miltäs se rysssän hapankaalisoppa maistuu?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miltäs se rysssän hapankaalisoppa maistuu?

    Kyllähän sinä äärikomukka sen tiedät. Äläkä yritä teeskennellä. Kyllä teidät Stalinia profeettanaan pitävät komukat tunnetaan.

    Äänestä

Reaaliansioiden nousu taitaa jäädä yleisen hintatason kehityksen/euron ostovoiman alenemisen jalkoihin.

Äänestä

Sopivasti vaalien jälkeen,bensan hintakin yli 2e hetken kuluttua.

Äänestä
  • Luonnollisesti vaalien jälkeen ettei iske puolueiden kannatukseen.

    Muistakaapa äänestäessä!

    Äänestä

  • On jo ennen vaalejakin paikkapaikoin.

    Äänestä

Hallitus haluaa auttaa Viroon liikennöiviä varustamoja niiden ahdingossa.

Äänestä

alholi on ongelmalinen juoma, suurin osa juo kohtuudella mutta osa juo itsensä lisäksi haitta menojen yhteiskunnan piikkiin, jolloin myynistä tuleva raha jää pieneksi haitta menojen rinnalla,

Äänestä

Sulaa hulluutta Suomen Alkosta on viinaksia ja olusia ostella. Itse tilaan ja ostan/tuon kaikki juomani aina ulkomailta.

Äänestä

No onneksi sitä taitaa päästä jo Viroon ennen tuota.

Äänestä

Jos totta puhutaan, nuo korotukset eivät ole ihan hirveän kovia.

Ehkä voisit jättää aina sen viimeisen paukun ottamatta ja aloittaa seuraavan viikonlopun sillä, niin korotukset menis siinä huomaamatta.

Äänestä

Kuinka pääministeri Marin suhtautuu alkoholin hinnankorotuksiin? Hän on sosiaalidemokraatti, joten hän ei kuulu persuihin.

Äänestä

Eurokin Suomen Alkoon on euro liikaa, on hyvä ohjenuora jota olen noudattanut jo pidemmän aikaa.

Äänestä

Maltaiden ,sokerin ja hiivan hinnat pysynevät vakiona.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Alkoholijuomien hintoja korotetaan huhtikuun alusta keskimäärin 9,8 prosentilla.

Pääasiallisena korotuksen perusteena on se, että Alko haluaa hidastaa kulutuksen kasvua. Samoin vedotaan reaaliansioiden nousuun ja näin tapahtuneeseen ostokyvyn nousuun.

Valtion tulojen arvioidaan nousevan korotuksen ansiosta 15 miljoonalla eurolla vuonna 2022.

A-olut maksaa korotuksen jälkeen 10 senttiä enemmän ja keskiolutpullo 7 senttiä enemmän kuin aikaisemmin. Vähittäiskauppa saa keskioluen hinnankorotuksesta 3 senttiä.

Kovimmin korotus koettelee konjakin ystäviä. Kokopullo Monopol-konjakkia maksaa korotuksen jälkeen 5,50 euroa enemmän kuin nyt.

Koskenkorvan ja Jaloviinan hinta kohoaa 1,70 euroa, Dry Vodkan 2 euroa ja Kolmen leijonan viskin hinta 2,50 euroa.

Vineton hinta nousee 70 sentillä ja Rioja Tinton 30 senttiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu