Neonin korjaus Alppilan autohuolto Oy:ssä

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=1500000000000146&posting=22000000007830256

No niin. Neoni pitää taas öljynsä sisällään. Tuossa ylempänä olevan linkin takana on se kysymys jossa kyselin asiansa osaavien ja ryöstöhinnoittelua harrastamattomien korjaamoiden nimiä. Sieltä sain vinkin Alppilan autohuolto Oy:stä ja tässä sitten kokemukseni em. firman työstä ja hinnoista. Kuten kerroin, puhelimessa ja vielä työn vastaanotossa hinnaksi arvioitiin n.tuhat euroa.

Korjaus lupailtiin ensin (työ alkoi keskiviikko-aamuna 20.4) jopa seuraavaksi perjantai-illaksi valmiiksi mutta jo puhelun kestäessä korjauksen valmiiksi saanti kerrottiin tapahtuvan maanantaina 25.4. Maanantai-aamuna sitten soitin liikkeeseen ja kertoivat saavansa koneistamossa olevan kannen vasta tiistaina ja auto valmistuisi keskiviikkona 27.4. No, keskiviikko iltapäivällä soitin liikkeeseen kysyäkseni voinko jo autoni hakea. Tällöin ilmoitettiin auton valmistuvan 28.4 torstaina päivällä. Kertaakaan liikkeestä ei oltu minuun päin yhteydessä korjauksen aikataulujen muuttumisen vuoksi vaan minun piti soittaa liikkeeseen joka kerta.

Ylläolevan linkin lukenut jo tietääkin, että minkä vuoksi Neon oli korjaamolla. Mutta lyhyesti. Öljyä kulutti ja valutti auton allekkin isoa läikkää, kuskin puoleinen kylki ulkoa tarkastellen öljyinen. Kansipahvi mennyt siis.

REMONTIN HINTA:

TYÖT:
KORJAAMOTYÖT kannen irroitus 260e
KORJAAMOTYÖT kannen kiin,jakop vesip. 390e
KONEISTUSTYÖT 100e

VARAOSAT:
YLÄP.SRJ CHRYSLER NEON 2.0 192,19e
VESIPUMPPU 165,00e
HINHANPYÖ.PULTTI 8.00e
JAKOHIHNA 96,00e
KIRISTIN 189,00e
KANSIPULTTISRJ.NEON 2.0 SOHC SIS.10 48,15e
VESIPUMPUN TIIVISTE 13,00e
S9957 ILMANS 24,17e
P3154 ÖSUOD 16,24e
CASTROL SOFTEX 5W/30 FORD 62,78e
ÖLJYJÄTEMAKSU 2.00e
JÄÄHD.NESTE SIS.HÄV.MAKSUN 5,80e
ATF 3 1QT CHRYSLER 12.00e
TARVEAINEET 6,25e

TYÖT YHT.750,00e
VARAOSAT YHT.783,28e

YHTEENSÄ 1533,28e

Huhhuh. Chryslerin omistaminen ei todellakaan ole tyhjätaskujen puuhaa. Autoni remontti tuli maksamaan huomattavasti enemmän kuin oletin.

Seuraavat asiat jäivät harmittamaan:

1.Yhteydenpito asiakkaaseen korjauksen valmistumisen siirtyessä useita kertoja. Tekstiviesti asiakkaalle ei yritykseltä vaadi kohtuutonta ponnistelua.

2.Huomattavasti etukäteisarviota kalliimpi loppulasku. Onko Konalan Autokeskus sittenkin mainettaan halvempi paikka? Jos arvio on n.1000e ja loppulasku (vesipumpun vaihdosta huolimatta) on huomattaavasti yli 1500e niin jossain jokin mättää. En vain tiedä mikä. Ja tuotteen, tässä tapauksessa korjauksen loppukäyttäjänä se olen minä joka maksan.

Ps. Auto vaikuttaa kyllä hyvin korjatulta, itse korjaustyön suorittamisesta en valita sanallakaan.
2657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hmm, hinta-arvio ylittyi siis 50 prosentilla! Kannattaisi keskustella asiasta huoltoliikkeen kanssa.

Äänestä

Minulla oli 96 mallinen Neon jonka myin kun se oli 130tkm ajettu. Pelkäsin juuri tuota kansipahvia eniten. Muutenkin ajelin autolla 4 vuotta (vuoden ylimääräistä) ilman suurempia huolia ja odotin koska alkaa paukkumaan. Näköjään niitä kansia rupee nyt sitten menemään. Auto(hajoittamo)keskus kertoi vielä alkuvuonna 2004, että Suomessa ei ollut kuin yksi raportoitu tapaus kansipahvista. Tiesin, että lasku on kallis mutta en nyt tuollaista voinut odotella. Olin jo myymässä Neonia 85tkm:n kohdalla kun Paskakeskus koitti jymäyttää autooni uuden kytkimen , 1600€ aikanaan. Se oli mielestäni liikaa auton (silloiseenkin) hintaan nähden.

Jos luvataan, että lasku on pauttiarallaa 1000€ niin on tedella Per**stä että mitään ilmoitusta ei sen ylittämisestä tullut? Jos puhuisimme mummoista niin kyllä ainakin minä pistäsin he*veltillisen metelin kun 6000mk lasku olisikin 9200mk! Eurot tekevät tälläiset nousut pehmeimmiksi...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


..ole tietoa.. kirjoitti:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=1500000000000146&posting=22000000007830256

No niin. Neoni pitää taas öljynsä sisällään. Tuossa ylempänä olevan linkin takana on se kysymys jossa kyselin asiansa osaavien ja ryöstöhinnoittelua harrastamattomien korjaamoiden nimiä. Sieltä sain vinkin Alppilan autohuolto Oy:stä ja tässä sitten kokemukseni em. firman työstä ja hinnoista. Kuten kerroin, puhelimessa ja vielä työn vastaanotossa hinnaksi arvioitiin n.tuhat euroa.

Korjaus lupailtiin ensin (työ alkoi keskiviikko-aamuna 20.4) jopa seuraavaksi perjantai-illaksi valmiiksi mutta jo puhelun kestäessä korjauksen valmiiksi saanti kerrottiin tapahtuvan maanantaina 25.4. Maanantai-aamuna sitten soitin liikkeeseen ja kertoivat saavansa koneistamossa olevan kannen vasta tiistaina ja auto valmistuisi keskiviikkona 27.4. No, keskiviikko iltapäivällä soitin liikkeeseen kysyäkseni voinko jo autoni hakea. Tällöin ilmoitettiin auton valmistuvan 28.4 torstaina päivällä. Kertaakaan liikkeestä ei oltu minuun päin yhteydessä korjauksen aikataulujen muuttumisen vuoksi vaan minun piti soittaa liikkeeseen joka kerta.

Ylläolevan linkin lukenut jo tietääkin, että minkä vuoksi Neon oli korjaamolla. Mutta lyhyesti. Öljyä kulutti ja valutti auton allekkin isoa läikkää, kuskin puoleinen kylki ulkoa tarkastellen öljyinen. Kansipahvi mennyt siis.

REMONTIN HINTA:

TYÖT:
KORJAAMOTYÖT kannen irroitus 260e
KORJAAMOTYÖT kannen kiin,jakop vesip. 390e
KONEISTUSTYÖT 100e

VARAOSAT:
YLÄP.SRJ CHRYSLER NEON 2.0 192,19e
VESIPUMPPU 165,00e
HINHANPYÖ.PULTTI 8.00e
JAKOHIHNA 96,00e
KIRISTIN 189,00e
KANSIPULTTISRJ.NEON 2.0 SOHC SIS.10 48,15e
VESIPUMPUN TIIVISTE 13,00e
S9957 ILMANS 24,17e
P3154 ÖSUOD 16,24e
CASTROL SOFTEX 5W/30 FORD 62,78e
ÖLJYJÄTEMAKSU 2.00e
JÄÄHD.NESTE SIS.HÄV.MAKSUN 5,80e
ATF 3 1QT CHRYSLER 12.00e
TARVEAINEET 6,25e

TYÖT YHT.750,00e
VARAOSAT YHT.783,28e

YHTEENSÄ 1533,28e

Huhhuh. Chryslerin omistaminen ei todellakaan ole tyhjätaskujen puuhaa. Autoni remontti tuli maksamaan huomattavasti enemmän kuin oletin.

Seuraavat asiat jäivät harmittamaan:

1.Yhteydenpito asiakkaaseen korjauksen valmistumisen siirtyessä useita kertoja. Tekstiviesti asiakkaalle ei yritykseltä vaadi kohtuutonta ponnistelua.

2.Huomattavasti etukäteisarviota kalliimpi loppulasku. Onko Konalan Autokeskus sittenkin mainettaan halvempi paikka? Jos arvio on n.1000e ja loppulasku (vesipumpun vaihdosta huolimatta) on huomattaavasti yli 1500e niin jossain jokin mättää. En vain tiedä mikä. Ja tuotteen, tässä tapauksessa korjauksen loppukäyttäjänä se olen minä joka maksan.

Ps. Auto vaikuttaa kyllä hyvin korjatulta, itse korjaustyön suorittamisesta en valita sanallakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu