Koronarokotteiden hyödyt ovat kuvitelmia

Uskonpiikkiin uskova ihminen uskoo olevansa turvassa saatuaan ilmaisen koronapiikin veronmaksajan piikkiin.

Uskomusta tukee vileä rokotevalmistajan markkinointimateriaali. Esimerkiksi Astra Zeneca raportoi, ettei kukaan heidän rokotetta testannut koekaniini sairastunut koronaan.

Mitään todellista hyötyä koronarokotteista ei ole.
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ei piikki miestä pahenna, ellei mies piikkiään.

Äänestä

Korona on vain levinnyt rokotusten myötä koska rokotetut ovat sitä levittäneet.
Eli passi on ja oli aivan turha eikä sitä pidä enää ottaa käyttöön.
Eikä se sillä mene että kuvitellaan että korona on vain pikku flunssa.

Äänestä
  • Koronavirus ei ole mikään vakio, vaan se muuntuu. Kaikki merkit ovat ilmassa, että se on muuntumassa haitallisuudeltaan "tavallisen" flunssan kaltaiseksi oikuksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronavirus ei ole mikään vakio, vaan se muuntuu. Kaikki merkit ovat ilmassa, että se on muuntumassa haitallisuudeltaan "tavallisen" flunssan kaltaiseksi oikuksi.

    Kun menee oma terveys ja vastustuskyky nollatasoon, siinä saa jos mitä tautia, kaikki tarttuu hanakasti.

    Äänestä

  • Teholla on ollut porukkaa yhtä lailla oli rokotteita tai ei.

    Äänestä

  • Rumble.com on täynnä huuhaa-p•skaa, tämäkään ei ollut poikkeus.

    Äänestä

  • Myös tokentube on täynnä huuhaa-p•skaa ja tämä ei tehnyt poikkeusta. Täytyy olla ihan v•tun imbesille jos tämmöinen p•ska uppoaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myös tokentube on täynnä huuhaa-p•skaa ja tämä ei tehnyt poikkeusta. Täytyy olla ihan v•tun imbesille jos tämmöinen p•ska uppoaa.

    Myös kakkos ja kolmospiikit ovat täynnä paskaa eivätkä tee poikkeusta. Täytyy olla aivan v!tun imbesilli, jos antaa tällaisen paskapiikin upota olkapäähänsä.

    Äänestä

Suosittu tšekkiläislaulaja Hana Horka, 57, yritti saada koronatartunnan – sairastui ja kuoli?

Äänestä

Ylen sivuilla näkee käppyröistä rokotteiden hyödyn, kun vilkaisee sairaalahoidossa olevien määrää koko pandemian ajalta. Rokotteiden antaminen alkoi käytännössä vuoden 2020 alussa.

Äänestä
  • Ylenannon sivuilla näkee selkeästi kusetuksen jatkuvan.

    Äänestä

Todella huonokuntoiset vanhukset ei ole rokotetta uskaltaneet ottaa eikä lääkäri niitä ole niille edes uskaltanut suositella...
Tälläiset huonokuntoiset sitten joutuu teholle ja tilanteesta vedetään se johtopäätös että asia johtuu niiden rokottamattomuudesta.

100 rokotettua hyväkuntoista 100 rokottamatonta hyväkuntoista joutuu koronan takia tasan samalla riskillä teholle.

Oikein heikkokuntoinen vanhus joka rokotteen ottaa ei koronan takia teholle joudu koska kuolee siihen piikkiin.

Eli kyllä rokote estää teholle joutumista on kiistaton tosiasia....heheh.

Äänestä
  • Rotta kokeissa ei tiede ikinä hyväksyisi tälläisiä tuloksia Terveille nuorille rotille annetaan lääkettä Vertailuryhmänä käytetään vanhoja rottia jotka jo ikänsä puolesta kuolemaisillaan.

    Viikon päästä katsotaan onko lääkkeestä ollut hyötyä... ja kas kummaa jostakin syystä vanhat rotat kuolleet ja toinen ryhmä edelleen elossa....kiistaton tosiasia lääke ollut hyvää ja tehokasta...

    Äänestä

Tsekin naiselle kävi köpelösti kun luotti omaan vastustuskykyyn tai toinen esimerkki oli tämä itävallan voimamies no kohta molempien kulkutautimyönteisten päällä on pari kuutiota siunattua multaa täytyy kysyä mistä näitä sekopäitä oikein tulee.

Äänestä

Uskonpiikki+on+naseva+nimi+feikki+rokotteelle+jota+käytetään+laillisesti+bioaseena.Aivan+huuhaa+tiedettä,+sitten+piikitetyully+riittää+pelkät+lehtijutut+todisteeksi+että+rokottamsttimat+olisi+vaarassa,+ettekö+te+tampiot+ymmärrä,+että+rahalla+voi+ostaa+mitä+tahansa+lausuntoja.Eikö+piikitettyjä+ihmetytä,+ettei+kaikki+negatiivinen+uutisointi+on+mm.+Google+yhtiön+toimesta+laitettu+fack+checkiin+ja+todettu+virheelliseksi,+miksi+näkevät+vaivaa+jos+kerran+ovat+varmoja+rokotteen+tehosta+ja+toimivuudesta.Käyttäkää+ihmiset+omia+aivoja,+nähkää+kokonaisuus,+koko+konteksti+yhtenä+kokonaisuutena,+mikään+ei+täsmää+mitä+hallitus+ja+HUS+ja+THL+suoltaa+ulos.Olen+seurannut+pandemian+uutisointia+tammikuusta+2020+ja+olen+200+%++varma,+että+kyseessä+on+valepandemia,+lääkeyhtiöiden+etua+ajetaan,+rikkaat+rikastuu+ja+köyhät+köyhtyy.+Rikkaat+on+koko+ajan+matkustelleet+vapaasti+yksityiskoneilla,+huvijahdeilla,+pitäneet+isoja+pirskeitä+ja+nauraneet+paskasta+naurua+teidän+kustannuksella+😁

Äänestä

Uskonpiikki+on+naseva+nimi+feikki+rokotteelle+jota+käytetään+laillisesti+bioaseena.Aivan+huuhaa+tiedettä,+sitten+piikitetyille+riittää+pelkät+lehtijutut+todisteeksi+että+rokottamattomat+olisi+vaarassa,+ettekö+te+tampiot+ymmärrä,+että+rahalla+voi+ostaa+mitä+tahansa+lausuntoja.Eikö+piikitettyjä+ihmetytä,+että+kaikki+negatiivinen+uutisointi+on+mm.+Google+yhtiön+toimesta+laitettu+fack+checkiin+ja+todettu+virheelliseksi,+miksi+näkevät+vaivaa+jos+kerran+ovat+varmoja+rokotteen+tehosta+ja+toimivuudesta.Käyttäkää+ihmiset+omia+aivoja,+nähkää+kokonaisuus,+koko+konteksti+yhtenä+kokonaisuutena,+mikään+ei+täsmää+mitä+hallitus+ja+HUS+ja+THL+suoltaa+ulos.Olen+seurannut+pandemian+uutisointia+tammikuusta+2020+ja+olen+200+%+varma,+että+kyseessä+on+valepandemia,+lääkeyhtiöiden+etua+ajetaan,+rikkaat+rikastuu+ja+köyhät+köyhtyy.+Rikkaat+on+koko+ajan+matkustelleet+vapaasti+yksityiskoneilla,+huvijahdeilla,+pitäneet+isoja+pirskeitä+ja+nauraneet+paskasta+naurua+teidän+kustannuksella+😁THL:n+ihan+ensimmäiset+lausunnot+oli:+virus+ei+aiheuta+toimenpiteitä,+ei+ole+normaalia+flunssaa+kummempi,+Mika+Salminen+totesi+että+lähtisi+matkalle+jos+vain+pääsisi,+kaikki+tuo+jo+Tammi-Helmikuussa+2020+kerrottu+osoittaunut+paikkaansa+pitäväksi,+ainoat+rajusti+sairastuneet+on+kahdesti+piikitettyjä,+sama+koskee+yllättäen+kuolleita.

Äänestä

Uskosta voi olla ikistä, muttei veronmaksajien piikkiin ei.

Äänestä
  • Iki on turkiksi kaksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Uskonpiikkiin uskova ihminen uskoo olevansa turvassa saatuaan ilmaisen koronapiikin veronmaksajan piikkiin.

Uskomusta tukee vileä rokotevalmistajan markkinointimateriaali. Esimerkiksi Astra Zeneca raportoi, ettei kukaan heidän rokotetta testannut koekaniini sairastunut koronaan.

Mitään todellista hyötyä koronarokotteista ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu