Iiris Suomela

Altistunut koronalle ja kertoo vältelleensä tämän viikon kontakteja. Olin kuitenkin koko viikon ajan näkeväni hänet vaalitenteissä, eilen viimeeksi?
1899
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Korona on helppo tekosyy jäädä pois, kukaan ei uskalla kyseenalaistaa

Äänestä
  • Pikku Iiris kupsahtaa pois pian kun sillä on kiinalainen korona virus.

    Äänestä

kummasti on koronaa silloin kun sitä eniten tarvitaan

Äänestä

Valehtelee aivan suoraan ja tyhmästi vielä. No eipä häneltä muuta voi odottaakaan.

Äänestä

Rikollista toimintaa, joskaan ei siis vierasta vihreälle

Äänestä

Vähän turhan päiväinen tytteli .

Äänestä

Hänhän on siis altistanut kaikki Suomen suurimpien puolueiden johtajat koronaan. Täysin vastuutonta toimintaa, jopa rikollista.

Äänestä

Ihanaa kontaktia !

Äänestä

*psssssst!*

HILJAA!

Jokainen Iiriksen julkinen esiintyminen = vähintään 100-1000 ääntä vähemmän Vihreille, joten: Shut up!

Äänestä

Normaalia vihreiden edesvastuutonta toimintaa.

Äänestä

Iiris tarvitsee pikaisesti mielenterveyspalveluja, eikö kukaan tajua auttaa, vaikka se siitä aina melskaa!

Äänestä

Vihreät ovat mielestään muiden yläpuolella ja muiden ihmisten altistaminen ei kiinnosta heitä. Valehdellakkin voi aivan suoraan.

Äänestä

Iiris on toukopoukon reittä pitkin kiivennyt viherpiipertäjien keulille:)

Äänestä

Iiris ei halua hävitä julkisesti, tulee pahamieli. Tätä on esiintynyt myös Marinissa jo pitkään. Kun väittää sairastuneensa, niin voi pysyä poissa julkisuudesta.

Äänestä

Eikös tuo mainostanut, että testitulos oli negatiivinen. Eli?

Äänestä

Suomela kyllä puhuu sellaisella volyymilla, että kyllähän siinä virukset saa kyytiä kohti ympäristöä. Toisaalta väittelyissä kaikissa reilut turvavälit ja jos paikoissa vielä on tehokas ylöspäin imevä ilmanvaihto, niin kohtuu turvallisia nuo tilaisuudet ovat, jos ei sitten saapuessa ja lähtiessä harrasta lähikontakteja eikä ole maskitta.

Eri asia kuin baaritiskillä kasassa maaten toistensa koviin huutaminen ja sieltä kaulakkain kotia kohti horjuminen, välillä tapellen ja rinnuksissa roikkuen.

Että hieman sitä suhteellisuuden tajua nyt taas!

Äänestä

Iiris on normaali vastuuta pakoileva vihreä. Ei kestä tulevaa vaalitappiota.

Äänestä

Siis HARAKKA

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Altistunut koronalle ja kertoo vältelleensä tämän viikon kontakteja. Olin kuitenkin koko viikon ajan näkeväni hänet vaalitenteissä, eilen viimeeksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu