Vieläkin ihmettelen USAn ja sen liittolaisten upeaa ja järkevää vetäytymistä Afganistanista. Vaihtoehtona olisi ehkä ollut vielä vuosia kestävä uuvuttava ja raunioittava sota, jossa Afganistanin ifrastruktuuri olisi tuhottu perusteellisesti ja jonka uudelleenrakentamisen kustannukset olisivat hoitaneet kansainväliset avustusjärjestöt. Syyriassa esimerkiksi näin ei tehty, ja maksut jäivät kansaivälisten avustusjärjestöjen maksettaviksi eli markkinatalouksien.
Euroopan alueella Ukrainassa on syntymässä sama hullutus, jota varsinkin Venäjä, joutuessaan huonojen vetovoimatekijöiden vuoksi verrattuna länsimaihin , uhkaa Ukrainaa valloitussodalla. Syynä on mukamas NATOn laajenemibem Ukrainaan, vaikka se on jo Baltian maissa. Venäjän vetovoimatekijät ovat Ukrainan kansalaisten silmissä vähäiset, johtuen siitä, että Venäjän taloutta hallitsevat oligargit eivät suostu jakamaan suuria voittojaan Venäjän kansalaisten hyväksi vaan piilottavat ne ulkomaisiin sijoituksiin lisäten näin oman omaisuustaseensa kasvua.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.