Mulla ei oo kaikki hyvin

Anonyymi

En tiedä toimivatko munuaiseni enään kunnolla.
Virtsan väri ei ole enään ollut noin 7 kuukauteen normaali.
Elokuun puolivälissä huomasin, että virtsan väri oli muuttunut tummemaksi ja virtsaan oli erittynyt ensimmäistä kertaa paljon vaahtoa. Välillä myös pistävän hajuista.
Luulin tuolloin, että se on ohimenevää, mutta väri tai vaahtoa ei ole hävinnyt vieläkään.
Siitä on pitkä aika, kun virtsani väri olisi ollut terveen väristä (vaaleankeltaista)
Elokuun lopussa pissahätä oli tullut välillä öisin, jopa isä kysyi, että ihme, kun kävin yöllä vessassa. Voi olla, että johtui vain koulustressistä. Esimerkiksi, kun aamulla oli matikan koe. Edellisen yönä heräsin pissalle. Aamulla kävin uudellen, mutta jo koulussa, kun koe alkoi oli jo uudestaan pissahätä ja alavatsa kipeä.
Toukokuussa ennen koulujen loppumista, aamuisin oli vaikea pissata, vaikka oli kovakin pissahätä. Esimerkiksi silloin, kun olin lähdössä hakemaan todistusta koululta, en saanut käytyä pissalla. Yritin käydä jopa istuen. Sain käytyä vasta kotiin tultua.
Tämäkin voi johtua vain kiireestä, joka sinä kyseisenä aamuna oli. Kesällä oli paljon normaaleja päiviä, mutta joinakin päivinä vessahätä iski useimmin, joinakin päivinä taas normaalisti. Syksyä kohden kaikki meni ihan ok, mutta virtsaa oli tullut yht’äkkiä vähemmän kuin normaalisti muistelisin. En ollut vähentänyt kahvin juomista tai muiden nesteiden nauttimista. Syysloman jälkeen taas virtsaa tuli normaalisti. Väri ja vaahto olivat edelleen mukana. Satunnaisesti olen joutunut käymään yöllä vessassa. Koulupäivän pystyy hyvin pidättelemään, mutta ei silti normaalin väristä virtsaa. Edellinen yöllinen käynti on, kun saavuttiin Floridaan ensimmäisenä yönä. Floridassa väri oli kai ihan normaali, mutta vaahtoa tuli runsaasti joka päivä. Aamulla 23.1. jouduin kauan odottamaan virtsan tuloa. Miten minulla voisi olla jokin sairaus tai tulehdus, vaikka minulla ei ole ollut kuumetta, oksentelua, ripulia tai muita selviä oireita kertaakaan yli 6 kuukauden aikana. Voisiko silti minulla olla jokin sairaus munuaisissa, vaikka oireet ovat pysyneet kauan jo samana, eikä yleiskunto ole heikentynyt. Silti, eikö oireeni viittaakin johonkin munuaisten ongelmaan? Ihmettelen sitä, että kun join 5 desilitran saunajuoman, eikä illalla ollut hirveen kova pissahätä eikä myöskään aamulla, mutta silti virtsaa tuli jonkin verran. En ole vain uskaltanut puhua vaivastani kenellekään. Pitäisikö kertoa jo vanhemmille? Mitä teen seuraavaksi? Olenko kuinka pahasti vaarassa? -15v poika

2

567

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko sulla suvussa diabetestä? Käy mittaamassa verensokerit ja varaa myös aika uroloogille. Kyllä toi pitää hoitaa nopeasti. Nyt nopeesti en keksi muuta mutta alota noista.

    • Anonyymi

      Käy terkkarilla. Ja miksi et kertoisi vanhemmillesi myös. He tietävät varmaankin jos suvussasi on joitakin perinnöllisiä sairauksia.
      Oireita ei kauaa kannata katsella vaan parasta on selvittää mistä johtuvat ja mikä on vialla koska jos on sairastunut johonkin sairauteen, sairaus voi edetä hoitamattomana mikä on huono asia. (Suomessa on paljon sokeritautia sairastavia eikä useat edes tiedä sairastavansa sitä. Sokeritauti tekee tuhoa elimistössä hoitamattomana. Nykyisin sitä onneksi voi hoitaa, ennen siihen kuoli.) Rohkeasti vaan, toimi parhaaksesi ja käy terkkarilla, hän varmaankin laittaa sinut kokeeseen ja asia selviää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1897
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1290
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1031
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      908
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      904
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      751
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      642
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      518
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe