Ateismi on kannanotto ja mielipide, joka edellyttää tietoisuutta ja älyä

Anonyymi

Foorumin trolli (Sheriffi_) sanoo, että ateismi ei edellytä tietoisuutta tai älyä, sillä elottomat luontokappaleet ja ihmisen sikiöt ovat ateisteja, koska eivät usko teistisiin jumaluuksiin.

Tämä on virhepäätelmä, sillä ateismi on kannanotto ja mielipide suhteessa teistiseen uskoon: ateisti ei usko teistisiin jumaluuksiin, koska on muodostanut mielipiteen tutkittuaan asiaa ja ymmärrettyään sen, että jumaluuksia ei ole olemassa.

Miksi Sheriffi_ laukoo täällä suutareita ja puhuu päättömiä, kun jokainen vähänkään järkevä ihminen tietää ateismin olevan kannanotto teismiin? Miten Sheriffi_ voi olla niin tyhmä, että ei ymmärrä näin yksinkertaista asiaa?

Onko syynä hänen sisäsiittoisuutensa ja lapsuutensa lestadiolaisessa kodissa, mikä on tehnyt hänestä mielisairaan jo lapsesta asti, minkä lisäksi hän vihaa nyt omia perheenjäseniään, sukulaisiaan ja entisiä ystäviään sekä tietysti kaikkia kristittyjä?

Sheriffi_ joutui myös kiusatuksi poikasena, kun ateistit kurmottivat hänet maahan ja pesivät hänen naamansa lumella, mikä oli siihen aikaan meidän ateistipoikien hupia. :)

8

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oletko ottanut kannan ja mielipiteen näihin kaikkiin luojajumaliin? Ajattelet päivittäin, ettei niitä ole olemassa? Päivääsi ei ilmiselvästi muuta mahdukkaan kuin näihin jumaliin uskomattomuutta, niin pöljä ripulivajakki olet.

      https://en.wikipedia.org/wiki/Category:Creator_gods

    • "Tämä on virhepäätelmä, sillä ateismi on kannanotto ja mielipide suhteessa teistiseen uskoon..."

      Ei tietenkään ole mikään kannanotto. Tämän voi päätellä siitä, että jumalattomuus on luontainen olotila, joka oli olemassa ennen kuin yhtään jumalaa oli keksitty. Ihmisen esi-isät olivat metsästäjäkeräilijöinä jumalattomia eikä se ollut mikään kannanotto satoja tuhansia myöhemmin keksittäviin jumaliin.

    • Anonyymi

      Tarkoitin Kiinaa!
      Sorge

    • Onhan modernina aikanakin löytynyt viidakoista heimoja, joille ei vaan ole koskaan pälkähtänyt mieleenkään, että olisi jotain jumalhahmoja tai "yliluonnollista". He ottavat asiat niinkuin ne menevät.

      Ainakin omasta mielestäni heitä voi pitää ateisteina, vaikka heille ei koskaan olla vaihtoehtoa tarjottukaan.

      • Anonyymi

        "Ainakin omasta mielestäni heitä voi pitää ateisteina, vaikka heille ei koskaan olla vaihtoehtoa tarjottukaan."

        Ainoa oikea ateismi on kannanotto Jeesuksen ja Jumalan olemassaoloon, kuulikko? Oikeat ateistit haluaa sulkea kristityt mielisairaalaan, tappaa ja pommittaa heitä, kuulikko?


      • Anonyymi kirjoitti:

        "Ainakin omasta mielestäni heitä voi pitää ateisteina, vaikka heille ei koskaan olla vaihtoehtoa tarjottukaan."

        Ainoa oikea ateismi on kannanotto Jeesuksen ja Jumalan olemassaoloon, kuulikko? Oikeat ateistit haluaa sulkea kristityt mielisairaalaan, tappaa ja pommittaa heitä, kuulikko?

        Tuosta sinänsä kieli tukevasti poskessa esitetystä kommentista tuli heti mieleen vanha vitsi Pohjois-Irlannin levottomuuksien ajalta, jolloin mies ajeli myöhään yöllä maantiellä, kunnes varoittamatta tuli tiesululle, johon oli pakko pysähtyä. Auton viereen tuli tummiin pukeutunut hahmo järeä revolveri kädessään käskien avaamaan sivuikkunan. Hahmo osoitti revolverillaan kuskia päähän ja kysyi:

        – Katolinen vai protestantti?

        Mies pohti nopeasti, mitä tehdä, ja vastasi siihen:

        – Minä olen ateisti.

        Hahmon pitelemä revolveri ei hievahtanutkaan, vaan seurasi heti vastakysymys:

        – Katolinen vai protestanttinen ateisti?


      • Metsästäjä-keräilijöiden keskuudessa animismi on hyvin yleistä. Voiko ateisti olla siis animismin kannattaja?

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Animismi

        Toki näiltä alkuperäiskansoilta puuttuu tyypillisesti järjestelmällinen jumalusko, joten siinä mielessä niitä voidaan pitää ateistisina. Silti, vain oman äidinkielen oppineet lapset ja sitä vanhemmat ihmiset voivat muodostaa mielipiteen ja näkemyksen kansansa tai heimonsa tai kylänsä uskomuksiin ja opetuksiin. Vaikka usko teistisiin jumaluuksiin puuttuisi, niin he joutuvat muodostamaan oman mielipiteensä suhteessa henkiin ja sieluihin, joita uskotaan olevan niin elottomilla kuin elävillä luontokappaleilla. Ja monien mielestä ne sielut ovat osa universaalia jumaluutta, joten ovatko hekin ateistisia? Tuskinpa vain.


      • Anonyymi
        H.P.FT kirjoitti:

        Metsästäjä-keräilijöiden keskuudessa animismi on hyvin yleistä. Voiko ateisti olla siis animismin kannattaja?

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Animismi

        Toki näiltä alkuperäiskansoilta puuttuu tyypillisesti järjestelmällinen jumalusko, joten siinä mielessä niitä voidaan pitää ateistisina. Silti, vain oman äidinkielen oppineet lapset ja sitä vanhemmat ihmiset voivat muodostaa mielipiteen ja näkemyksen kansansa tai heimonsa tai kylänsä uskomuksiin ja opetuksiin. Vaikka usko teistisiin jumaluuksiin puuttuisi, niin he joutuvat muodostamaan oman mielipiteensä suhteessa henkiin ja sieluihin, joita uskotaan olevan niin elottomilla kuin elävillä luontokappaleilla. Ja monien mielestä ne sielut ovat osa universaalia jumaluutta, joten ovatko hekin ateistisia? Tuskinpa vain.

        Ei ateismin määritelmä ole mikään ongelma. Ongelma on teismiin saumattomasti liittyvä jumalan määritelmä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      23
      6790
    2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      28
      4268
    3. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      34
      3136
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      172
      3005
    5. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      10
      1978
    6. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1754
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      150
      1634
    8. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      147
      1622
    9. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1548
    10. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      22
      1490
    Aihe