Pussukka mandariinia, satsumaa tai klementiiniä maksoi sentin alle euron. Pussukallisen etu on se, että siinä on syömä ja juoma samassa.
Oli myös kolme banaania, kaksi omenaa ja yksi appelsiini. Niiden hintaa en muista.
Valkosipulia on. Mutta chiliä vain kastikkeina.
Oli myös kolme banaania, kaksi omenaa ja yksi appelsiini. Niiden hintaa en muista.
Valkosipulia on. Mutta chiliä vain kastikkeina.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Siis pussukka maksoi sentin alle kaksi euroa. Kun ei aina oikein muista tai osaa kirjoittaa oikein.
Sai niitä Prisman tarjouksena vähän aikaa sitten hintaan 0,98 €.
Niitä saattoi jo köyhäkin sitten rohmuta.
Kilohintaa tulee katottua, toki esim appelsiineissa ja banaaneissa se kuoren osuus aika huomattava. Joulun jälkeen sai red delicious omenia 0,50 euroo kilo, ne oli halpoja. Päivässä pitäisi syödä puoli kiloa yhteensä kasviksia ja hedelmiä, ei tule joka päivä kylllä täyteen tuo,pottua ei lasketa. Tähän aikaan kaalta ja porkkanaa.
Porkkana on huomattavan halpa sesonkituote ja parin kuukauden jälkeen jo romahtaa kurkunkin hinta eläkeläisen ostettavalle tasolle. Nyt vaan omppoja Navelia .