Perussuomalaisten kannatus syöksyy kohti pohjamutaa. Miksi näin on käymässä vaikka voisi ajatella, että persujen kannattajat ovat niitä, joita uudistus nimenomaan koskee.
Tärkein syy on, ettei persujohto ole ymmärtänyt, että nämä olivat substanssivaalit eli kysymys oli tiukasti määritetystä politiikan sisällöstä. Persuparat höpöttivät bensiinin hinnasta, maahanmuutosta ja monesta muusta yleispolitiikan teemasta. He eivät ilmeisesti myöskään ymmärtäneet, miten suurista rahoista oikeasti on kysymys. Tulos viittaa myös siihen, että yhden asian populististen puolueiden aika on pian ohi, kun ne eivät osaa paneutua asiakysymyksiin. Asiat on osattava, ei riitä vain mantrojen hokeminen.
Toinen keskeinen syy voi olla se, että osa näkyvistä persuista hortoili koronakantojensa kanssa. Tämä taas saattaa johtua Turtiaisen ja VKK:n pelosta. Kun maa on vakavan pandemian keskellä, voisi odottaa päättäjiltä selkeitä terveyspoliittisia kantoja ja rajanvetoa täydelliseen huuhaahan. Sellainen kuuluu aivoturtiaisten ja peruspeltokankaiden osaamiskoppaan.
Persut putoavat veneestä
8
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Persujen pudottajan riemua.
https://images.cdn.yle.fi/image/upload/c_crop,x_0,y_103,w_5120,h_2880/w_504,h_284,ar_1.7777777777777777,dpr_1,c_fill,g_faces/q_auto:eco,f_auto,fl_lossy/v1642963718/39-90549061eda2c637a21- Anonyymi
Ei näköjään s24 säilytä linkkiä suoraan klikattavana. On kopioitava.
- Anonyymi
Persuille voisi myöntää hortonomin arvonimen, ellei titteli olisi jo varattu puutarha-alalla.
- Anonyymi
Kannattaa jättää tämä suomen kaarnavene , ennen kuin uppoaa 🤣
- Anonyymi
Persu ymmärtää paljonko on sata euroa, muttei sitä, paljonko on 23 miljardia euroa. Siinäpä perusongelma.
Tyhmyys ja kaiken järjellisen kiistäminen on perussuomalaisten ainoa totuus.
Viha, kateus ja kauna ovat olleet persujen käyttövoima alusta asti, mutta Jussi Halla-aho toi järjettömän suuren ihmisvihan persujen suurimmaksi koossapitäväksi voimaksi.
Riikka Purra jalostaa tätä ihmisvihaa vielä raaemmaksi. Lahtipenkit ministereille, esimerkiksi ne edustaa sellaista ihmisvihaa, jollaista ei ole Suomessa nähty Lapuan liikkeen jälkeen.
Vaikea kuvitella, että tällainen ihmisvihapuolue voisi maassamme savuttaa yli 5% kannatusta.- Anonyymi
Osmium76 kirjoitti:
Tyhmyys ja kaiken järjellisen kiistäminen on perussuomalaisten ainoa totuus.
Viha, kateus ja kauna ovat olleet persujen käyttövoima alusta asti, mutta Jussi Halla-aho toi järjettömän suuren ihmisvihan persujen suurimmaksi koossapitäväksi voimaksi.
Riikka Purra jalostaa tätä ihmisvihaa vielä raaemmaksi. Lahtipenkit ministereille, esimerkiksi ne edustaa sellaista ihmisvihaa, jollaista ei ole Suomessa nähty Lapuan liikkeen jälkeen.
Vaikea kuvitella, että tällainen ihmisvihapuolue voisi maassamme savuttaa yli 5% kannatusta.Voi että, vakioraakkujan vaikerrusta.
- Anonyymi
Marinin hallituksen väkisin runnoma sote menee joka tapauksessa päin vittua, on 100 varmaa. Eipähän ole persut vastuussa, hyvä niin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6142283Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,271126- 1091118
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki7968Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101865- 86855
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?89762Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759- 63725
- 65573