Kokoomus voitti vaalit wannabe rikkaiden ansiosta

Vuodesta toiseen voi vain ihmetellä, kuinka keski- ja pienituloisista melko iso osa äänestää kokoomusta. Puolue joka ajaa yritysten ja rikkaiden henkilöiden asiaa.

Luultavasti on sellainen luonteenpiirre, joka saa ihmisen ajattelemaan, että hänkin vaurastuu ja kuuluu parempaan väkeen kun antaa äänensä kokoomukselle.

Surulista ja vaikea ymmärtää.
19283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Tätä aina hoetaan, että kok on rikkaiden puolue. Kukaan ei ole kuitenkaan esittänyt tuolle mitään perusteluja.

Äänestä
  • Kokoomus ajaa vain ja ainoastaan rikkaiden ja varsinkin pääomatuojensaajien rahaetuja.

    Äänestä

Syy on hyvin yksinkertainen: Melko suuri osa suomalaisista konservatiiveista, tulotasosta riippumatta, ei jaksa persujen harrastamaa halpaa öyhötystä. Ovat siihen liian sivistyneitä.

Äänestä
  • Konservatiivinen? Mutta kokoomuslaisethan uskovat miehilläkin olevan kuukautiset.

    Äänestä

Kokoomusta äänestävät eivät tajua varsinkaan talouspolitiikasta mitään.

Äänestä
  • Sittenhän etenkin vassareiden pitäisi äänestää kokoomusta.

    Äänestä

kyllä

Äänestä

Kokoomuksella on aina ollut vakiintunut kannattajakunta, jotka äänestävät aina ja vain ja ainoastaan Kokoomusta.
Kun muiden puolueiden kannattajien äänestyskäyttäytymisessä tulee hajontaa, niin se sataa Kokoomuksen laariin.
Kokoomus todennäköisesti voittaa eduskuntavaalit melko ylivoimaisesti, koska Perussuomalaisiten kannattajina vierailleet oikeistolaiset palaavat Kokoomuksen kannattajiksi.

Äänestä

Joku hieman kummeksui vaalitulosta, kun kokoomuslaiset äänestivät, vaikka heillä on työterveyshuoltoa ja käyttävät yksityistä. Ja niitä, jotka nimenomaan tarvitsevat ja käyttävät julkisia palveluja, ei kiinnostanut yrittää äänestämällä vaikuttaa niiden saatavuuteen.

Minulle tuli halu päästä johonkin sopivaan suosittuun tv:n hupi-ajanvieteohjelmaan ikään kuin ingressinä nauramaan pilkallisesti kotikatsomoon päin naamaa ja 'onnittelemaan' noita nukkuvienpuoluelaisia.

Äänestä

Kokoomus vei kuntavaalit ja aluevaalit, koska enemmistö haluaa muutosta. Kokoomus tulee voittamaan myös eduskuntavaalit. Vasemmistoa karsastetaan, eikä syyttä, sillä vasemmistolaisuus on enemmänkin ihmisoikeusaktivismia, luonnonsuojeluaktivismia, kommunismia yms. kuin valtionpolitiikkaa.

Olemme EU:lle alisteinen valtio, jolla on painolastinaan itä-länsipaine, sekä muita geo- ja ulkopoliittisia pelotteita. Eli miksi siis Perussuomalaisten tarjoama muutos ei kelpaa, vaikka PS:n politiikalla miljardit eurot jäisi yhteiskunnamme hyödyksi yms. hyödyt? Tietenkin kelpaa, mutta median kautta välitetty informaatio saa ihmiset pelkäämään: jatkuva Venäjällä, äärioikeistouhalla, rasismilla, fasismilla, natsismilla jne. suggerointi uppoaa syvällekin psyykeen ja se vaikuttaa äänestyskäytökseen.

Suomessa on käytännössä yksipuoluejärjestelmän kaltainen tilanne, jossa EU:ia, sekä geo- ja ulkopolitiikkaa, sekä itä-länsipainetta kirjaimellisesti noudattava poliittinen aines muodostaa (nukke)hallituksen, pääministeripuolueen olessa joko SDP, Kepu tai Kokoomus. Erittäin sulkeutunutta, rajoittunutta, manipuloitua ja kuivaa politiikkaa Suomessa.

Äänestä

Kokoomusta äänestävät kyllä ymmärtävät, mitä tekevät. He elävät oman työnsä tuloksilla.

Äänestä

Kokoomus voitti, koska muita puolueita äänestettiin vähemmän. Napinat pois.

Äänestä

duunarien äänet halpoja ei työnantajan montaa satasta tarvi luvata duunarille siittä mikäli kokoomus voittaa kun duunarit tekevät parhaansa sen eteen että kokoomus voittaisi.

Äänestä

Kokoomusta äänestävät ei kateelliset, jotka haluavat olla oman onnensa seppiä. He keskittyvät omaisuutensa lisäämiseen omin avuin. Jos tällä hetkellä kuuluu köyhiin, se ei tarkoita, että tulevaisuudessakin haluaisi olla köyhä. Vasurithan haluavat tasa-arvoa, joka heidän esittämillään keinoilla tarkoittaa köyhyyttä kaikille.

Äänestä
  • Vasurit haluaa että kaikki olisi yhtä rikkaita. Oman onnensa sepille riittää että ne on rikkaita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vasurit haluaa että kaikki olisi yhtä rikkaita. Oman onnensa sepille riittää että ne on rikkaita.

    Venezuela on hienosti onnistunut siinä, että kaikki ovat yhtä rikkaita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venezuela on hienosti onnistunut siinä, että kaikki ovat yhtä rikkaita.

    Miten tuo Venezuela USAsta eroaa?
    Kyllä USAssakin on sama määrä köyhiä ihmisiä joilla ei varaa edes jokapäiväiseen ruokaan kuin Venezuelassa.

    Ei se USAlaisia 28 644 603 köyhää auta että USAssa on sen lisäksi myös rikkaampia ihmisiä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten tuo Venezuela USAsta eroaa?
    Kyllä USAssakin on sama määrä köyhiä ihmisiä joilla ei varaa edes jokapäiväiseen ruokaan kuin Venezuelassa.

    Ei se USAlaisia 28 644 603 köyhää auta että USAssa on sen lisäksi myös rikkaampia ihmisiä?

    Venezuelassa enemmistö on köyhiä ja haluaisi mennä USA:han. USA:ssa vähimmistö on köyhiä, eivätkä halua siltikään mennä Venezuelaan. Ota pois punaiset silmälasit, maailma näyttää silloin paljon paremmalta.

    Äänestä

Nyt me elämme sosiaalidemokraattista elämää. Kaikki saa, mutta kaikki ei saa kaikilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vuodesta toiseen voi vain ihmetellä, kuinka keski- ja pienituloisista melko iso osa äänestää kokoomusta. Puolue joka ajaa yritysten ja rikkaiden henkilöiden asiaa.

Luultavasti on sellainen luonteenpiirre, joka saa ihmisen ajattelemaan, että hänkin vaurastuu ja kuuluu parempaan väkeen kun antaa äänensä kokoomukselle.

Surulista ja vaikea ymmärtää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu