VAPAA-AJATTELIJAT OVAT OIKEASSA !

Vaparit ovat oikeassa !
Kirkon (seurakunnan) pitäisikin toimia erillään valtiosta. Näinhän tapahtui jo alkuseurakunnan /seurakuntien aikoina (Apostolien teot).
Rooman valtakunta alkoi vainotakin kristittyjä jo v. 64 alkaen.
Rooman keisaria piti palvoa jumalana.

Mutta myös Vanhan Testamentin puolelta, Aamoksen kirjasta, löytyy historiallinen kertomus valtion ja kirkon sekaannuksesta.

Jumala lähettää Aamoksen julistamaan kovan sanoman Israelin kansalle ja papistolle.
Kuullessaan Aamoksen sanat, Beetelin pappi Amasja sanoo Aamokselle
(Aamos 7:12,13):

Aamos:
***7:10 Silloin Amasja, Beetelin pappi, lähetti Jerobeamille, Israelin kuninkaalle, tämän sanan: "Aamos on tehnyt salaliiton sinua vastaan Israelin heimon keskuudessa. Ei maa kestä kaikkea, mitä hän puhuu.
7:11 Sillä näin on Aamos sanonut: 'Jerobeam kuolee miekkaan, ja Israel viedään pakkosiirtolaisuuteen, pois omasta maastansa.'"
7:12 Ja Amasja sanoi Aamokselle: "Sinä näkijä, mene matkaasi ja pakene Juudan maahan, syö leipäsi siellä ja ennusta siellä.
7:13 Mutta Beetelissä älä ennusta enää, sillä se on kuninkaan pyhäkkö ja valtakunnan temppeli."***

Voi veljet, mitä valtio-kirkko systeemiä:
"...kuninkaan pyhäkkö ja valtakunnan temppeli."

Aamos vaikuttaa jo väsähtäneeltä toimimaan kovan sanoman julistajana ja sanoo olevansa vain "pystymetsästä otettu farmari":

***Niin Aamos vastasi ja sanoi Amasjalle: "En minä ole profeetta enkä profeetanoppilas, vaan minä olen paimen ja metsäviikunapuiden viljelijä.
Ja Herra otti minut laumojeni äärestä, ja Herra sanoi minulle: 'Mene ja ennusta minun kansaani Israelia vastaan.'
Kuule siis nyt Herran sana: Sinä sanot: 'Älä ennusta Israelia vastaan, äläkä saarnaa Iisakin heimoa vastaan.'
Sentähden, näin sanoo Herra: Sinun vaimosi joutuu portoksi kaupungissa, sinun poikasi ja tyttäresi kaatuvat miekkaan, sinun maasi jaetaan mittanuoralla, sinä itse kuolet saastaisessa maassa, ja Israel viedään pakkosiirtolaisuuteen, pois omasta maastansa."*** (Aamos 7:14-17)

2

160

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Osaatko selittää, miksi
      vapariliiton jäsenet eivät puutu
      kun Boris stasimies kävi luennoimassa
      ja
      kun Msalo levittää propagandaa jossa ei paljasteta sosdem-uskovaista-shiiaa
      räävittämistä twiiteistä

      mutta revitetään jotain kris-tallipuoluetta
      tai pientä katolista seurakuntaa Suomessa pieni
      tai
      jotain turtiaisen sanomisia tai muita

      mikä pitää vapariliiton jäsenet hiljaisina miksi he eivät vaadi viherpunaien propagandan lopettamista

    • Anonyymi

      Kirkolliskokous haluaa inttipäisesti, että eduskunta säätää kirkkolaissa, mitä uskontunnustusta evl kirkko noudattaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      214
      2143
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      51
      1290
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1147
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      986
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      881
    6. 71
      813
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      802
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      747
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      355
      720
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      40
      711
    Aihe