Joel Harkimo ja Martina nähty kahvilla? Mikä juttu tää on

Jodelissa liikkuu huhua että Joel Harkimo ja Martina olisi nähty kahvilla. Janni olisi ollut samaan aikaan tekemässä jotakin stand-up komiikkaa sisältävää instatarinaa liian pienistä housuista tai jostain. Onkohan Jodelissa nähty väärin ja kyse oli pikemminkin Hjalliksesta eikä Joelista?
13750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Martina on nähty liikkuvan Vesku Loirin seurassa.

Äänestä

Varmasti jo kieli korvassa.

Äänestä

Uutta matoa koukkuun?

Äänestä

Huhu kertoo että Martina tapailee Jarkko Wallinkoskea

Äänestä

Huhu kertoo, että Stefan soitellut päivittäin Martinalle. Ei ole Stefu päässyt vielä Martinasta yli.

Äänestä

Nyt se sitten alkaa. Jokainen mies jonka kanssa Martina nähdää on mahdollinen SE. Joelin kanssakin olivat yhteisellä purjehduksella pari vuotta sitten.

Äänestä

Luulotautiset taas vauhdissa. Ei saa jutella kenenkään kanssa, ei saa kahvitella tuttujensa kanssa, ei saa tehdä mitään, kun luullaan kaikenlaista.
Tosi sairasta porukkaa noitten luulojensa kanssa.
Ja joka keskustelupalstalla juostaan toisten höperöjen viestejä ja kuvitelmia lukemassa, niitä sitten levitellään toisille palstoille.
Antakaa ihmisten elää rauhassa, syödä ja juoda kenen kanssa haluavat.

Äänestä
  • Ja Seiska tekee juttuja että somessa kohistaan, meille on jo pidemmän aikaa tullut vihjeitä että Martina olisi nähty samalla kadulla kävelemässä missä joku miljonääri asuu.

    Äänestä

  • Ei varmaan anneta. Nyt täys mylly pyörimään

    Äänestä

Nyt Huussi tarkkana tai kohta emäntä vaihtuu tulevaan taloon🤣😅

Äänestä

Aijai Janni sai kilpailijan joka tekee mitä vaan voittaakseen

Äänestä
  • Kohta tukat pöllyää, varokaa naiset.

    Äänestä

NYT liikkeen keulakuvaksi pyydetty 😂😂😂
Nyt vittu vamos!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jodelissa liikkuu huhua että Joel Harkimo ja Martina olisi nähty kahvilla. Janni olisi ollut samaan aikaan tekemässä jotakin stand-up komiikkaa sisältävää instatarinaa liian pienistä housuista tai jostain. Onkohan Jodelissa nähty väärin ja kyse oli pikemminkin Hjalliksesta eikä Joelista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu