Suomessa ulosottotoimi voi leikata ihmisen toimeentulosta tietyn osan riippuen henkilön tulojen määrästä. Velathan on maksettava eikös juu mutta toisinaan velkaa on muodostunut ajalta jolloin henkilö on ollut työelämässä ja työttömäksi jäätyään velkoja on voinut jäädä vielä maksamatta jolloin velkaantumisen kierre tai köyhyysloukku laukeaa. Moni varsinkin vanhan koulun aikalainen on pitkän työuran jälkeen ongelmissa kun ikääntynyttä ei enää kelpuuteta uusiin hommiin.
Kouluun palaaminen ei sekään ole helppoa. Ja velkakello tikittää, rahat eivät riitä oikein mihinkään.
Ulosotto on ok toimi mikäli henkilöllä on mahdollisuus edes pätkittäiseen työhön mediaaniansioilla, elämä pysyy mielekkäänä ja asioita tulee hoidettua, päivitettyä eteenpäin. Ulosotettu osuus palkasta jättää vielä kelpo summan rahaa käytettäväksi eikä köyhyydestä ole tietoakaan.
Ulosotto ei toimi mikäli velkaantunut jää matalapalkkaiseksi, saa pätkätyön tai palkkatukityötä jolloin palkasta käteen jäävä summa voi olla pienimmillään noin kaksi kerta suojaosuus (raha joka lain mukaan on jäätävä käteen kaikkien lyhennysten jälkeen kuukaudessa elämiseen.) Tällöin(kin) ulosotto kuittaa kolmanneksen jolloin esimerkiksi 1200 euron nettokuukausiansiosta käteen jäävä osuus muiden palkan vähennyksien (mm.eläke-, työttömyysmaksut) jälkeen on 800 euroa.
Tästä summasta henkilö vähentää vuokran ja muut pakollliset juoksevat kulut, käteen jää kuukauden ruokarahaksi ehkä 100 euroa!
Poliitikot puhuvat suojaosuuden korottamisesta mutta mitään ei tapahdu.
EU on antanut suomella noottia liian matalasta sosiaaliturvasta mutta mitään ei tapahdu.
Kolme euroa päivärahaa on tämän päivän suomessa olematon summa elämiseen.
Kiitos hyvinvointisuomi, kun muistitte verottaa työvuosinani. Silloin sinisilmäisenä tuli hommattua velka-auto että pääsin töihin (kaikki muu liikennöinti kokeiltu, ei toiminut) kun palkka ei oikein riittänyt luotettavaan kulkuneuvoon (kaksi mielenterveyttäkin koitellutta vanhaa katiskaa riitti) nyt makselen mm. sitä velka-autoani ulosottotoimin.
Hyvä(sti) elämä. Voikaan hyvin, maahanmuuttajat.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.