Ruotsi hautaa ydinjätteensä kuten Suomikin

https://www.nasdaq.com/articles/sweden-approves-plan-to-bury-spent-nuclear-fuel-for-100000-years

Ruotsissa on siis vihdoin hyväksytty suunnitelma ydinjätteen hautaamisesta samalla tavoin kuin Suomessakin.
10773
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Taisi Suomi olla maailman ensimmäinen maa, joka sai aikaan toimivan ja kelvollisen ratkaisun käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitukselle. USA:ssa oli huitsin Nevadassa Yucca - vuoren suunnitelmat valmiina pitkään mutta se projekti sitten kaatui pääasiassa poliittisista ja myös käytännön syistä johtuen.

https://en.wikipedia.org/wiki/Yucca_Mountain_nuclear_waste_repository#Geology

Tuolla on ongelmana kallioperän halkeamat ja veden virtaukset, joiden vuoksi loppusijoituspaikasta voisi olla mahdollista hajonneen säiliön sisällön päästä leviämään laajalle alueelle jo sadoissa vuosissa.

Joten ratkaisuna USA:ssa on ollut jättää ydinjätesäiliöt ruostumaan ydinvoimaloiden takapihoille maan pinnalle.

Äänestä

Ruottin kannattaa luopua atomivoimasta ja ostaa maakaasua Venäjältä, muuten voi posahtaa?

Äänestä
  • Ruotsihan oli ensimmäinen maa maailmassa joka suuren kansainvälisen kohun saattelemana kansanäänestyksellä päätti luopua ydinvoimasta jo 2011 mennessä , että niin edistyksellinen ja rehti se ruotsi on .
    Saapa nyt sitten nähdä mitä loppusioittaa ja mihin .

    Äänestä

Käyttävät vielä suomalaisten teknolgiaa. Toivottavasti maksavat rojaltit Suomelle.

Äänestä
  • Säilytyskapselit taitavat olla ruotsalainen konsepti.

    Äänestä

Kovin verkkaista se touhu on Ruotsissakin. Kyllähän minä alalla olleena syynkin tuohon verkkaisuuteen tiedän, mutta minun asiani ei ole sitä kertoa.

Äänestä
  • Miks sä tolleen härnäät, tiedät etkä kerro? Oletko huntsinut että mulle voi käydä niinkin etten usko sinun olevan alalla enkä usko sinun oikein mitään tietävänkään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miks sä tolleen härnäät, tiedät etkä kerro? Oletko huntsinut että mulle voi käydä niinkin etten usko sinun olevan alalla enkä usko sinun oikein mitään tietävänkään?

    Ei haittaa. Olisin kertonut Hesarin toimittajallekin, tänään julkaistusta jutusta, jossa ihmeteltiin tuota verkkaisuutta, mutta se ei käy...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei haittaa. Olisin kertonut Hesarin toimittajallekin, tänään julkaistusta jutusta, jossa ihmeteltiin tuota verkkaisuutta, mutta se ei käy...

    Hevosmiesten tietotoimiston tiedottaja olet, se nyt on jo tullut selväksi, jänkkää mitä jänkkäät.

    Äänestä

Ei ydinjätettä tarvitse haudata sillä mitään ydinjätettä ei ole !

Ydinvoimalat ovat vihreätä päästötönta energiaa tuottavia voimaloita. Ydinvoimaloiden uraanisauvat voidaan uudelleenkierrättää vaikkapa siltojen persupilarien rakenteissa. Siinä tulee sitten mitä parhainta ainesta siltoihin taikka uusien tiilien valmistamiseen takkoihin käytettäviksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://www.nasdaq.com/articles/sweden-approves-plan-to-bury-spent-nuclear-fuel-for-100000-years

Ruotsissa on siis vihdoin hyväksytty suunnitelma ydinjätteen hautaamisesta samalla tavoin kuin Suomessakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu