Jeesus sanoi että ennen maailman loppua tulisi "suuri ahdinko" maan päälle

Anonyymi

Jeesus sanoi, Matteuksen 24:21, 22 mukaan että ennen maailman loppua tulisi "suuri ahdinko".

Jeesuksen sanat tuossa kohdassa, kirkkoraamatun mukaan:

"Ahdinko on oleva niin suuri, ettei sellaista ole ollut maailman alusta tähän päivään asti eikä tule koskaan olemaan. Jos sitä aikaa ei lyhennettäisi, yksikään ihminen ei säästyisi. Mutta valittujen tähden se aika lyhennetään."

Tuollainen ahdinko, joka Jeesuksen sanojen mukaan on pahempi kuin mikään mikä on kohdannut ihmiskuntaa maailman alusta asti ja josta yksikään ihminen ei välttämättä selviytyisi, tulee myös vaikuttamaan kristittyihin.

Kuitenkin Johannes myöhemmin henkeytettiin kirjoittamaan Ilmestyskirjassaan tämän maailman lopusta. Annetussa näyssään hän näki että tuosta ahdingosta olisi myös selviytyjiä. Ilmestyskirjan 7:14 sanoo

"Minä vastasin: »Herra, sinä sen tiedät.» Hän sanoi minulle: –Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä."

Mutta kuinka tämän maailman lopusta sitten voi selviytyä? Jeesus puhui Matteuksen 25 ensimmäisessä 13 jakeessa 10 neitsyestä joista puolet eivät pitäneet lamppuaan palamassa siihen saakka kunnes hän tulee takaisin suuren ahdingon aikana.

Kristittyjen tulisi varmistautua siitä että heillä on tarpeeksi uskoa pitää lamppunsa palamassa.

4

263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tarkennettuna se on seurakunta-ajan päättyminen josta seuraa antikristuksen aika 3,5-vuotta.
      "Mutta se päivä ei tule ennen kuin tuo laittomuuden ihminen ilmestyy". Kenestä Paavali puhuu ja mistä päivästä?. Eiköhän antikristuksesta, 3,5-vuotta ja sen jälkeen tempauksesta josta seuraa vihanmaljat josta Jumala omansa ottaa pois.
      Toisin sanoen täältä ei temmata yhtäkään kristittyä ennen antikristuksen 3,5-vuotta kestävää hallinta aikaa.

    • Anonyymi

      Tuo suuri ahdinko alkaa sillä kun Jumala panee poliittisten valtojen päähän ajatuksen täyttää oman tahtonsa tuhoamalla ”porton” (Ilmestyskirjan 17. luku).

      Nykyaikana uskonnot ovat menettäneet hyvin paljon vaikutusvaltaansa, Ilmestyskirjan 16:12 mukaan.

      • Anonyymi

        Ja se tuho tulee siksi koska Jumala löysi hänestä kaikkien maan päällä koskaan tapettujen ihmisten veren (Ilmestys 18:24).

        Sama lopputulos kuin sillä aiemmalla sivilisaatiolla josta Jehova sanoi Nooalle: "Olen päättänyt tehdä lopun kaikista ihmisistä, koska maa on heidän takiaan täynnä väkivaltaa"


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6992
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2089
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1176
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      992
    Aihe