Perussuomalaisissa ja sinisissä vaikuttaneen Jussi Niinistön mukaan Suomen pitäisi alkaa valmistella Naton jäsenhakemusta välittömästi.
ENTINEN puolustusministeri ja kansanedustaja Jussi Niinistö sanoo Ylen haastattelussa toivovansa, että Suomen johto ryhtyisi valmistelemaan Nato-jäsenyyden hakemusta heti ja ilman kansanäänestystä.
– Kannatan sitä, että presidentti perustuslain mukaisena ulkopolitiikan johtajana näyttää johtajuutta ja yhdessä hallituksen kanssa ohjaisi Suomen vakavasti harkitsemaan Nato-jäsenyyden hakemista, Niinistö sanoo Ylelle.
Nykyisin Kannuksen kunnanjohtajana työskentelevä Niinistö toimi kansanedustaja vuosina 2011–2019 ja puolustusministerinä 2015–2019. Vuoden 2019 vaaleissa perussuomalaisista sinisiin loikannut Niinistö putosi eduskunnasta.
Haastattelussa Niinistö viittasi MTV:n tekemään kyselyyn, jonka mukaan puolet vastaajista sanoi kannattavansa Nato-jäsenyyttä jos Suomen valtiojohto sitä suosittelee. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on korostanut kansan tuen merkitystä Nato-jäsenyyden mahdollisessa hakemisessa tulevaisuudessa.
Jussi Niinistö sanoo pitävänsä parhaana vaihtoehtona, että Suomi ja Ruotsi hakevat jäsenyyttä yhdessä.
Puolustusministerinä niin sanottuun Nato-optioon hallituksessa sitoutunut Niinistö sanoo nyt, ettei usko sillä olevan mitään virkaa todellisuudessa.
– Nato-optio on täysin suomalainen keksintö, ei sellaista optiota ole olemassakaan, Niinistö toteaa.
Myös vasemmisto kannattaa
Nato-jäsenyyden haku käyntiin ilman kansanäänestystä
70
658
Vastaukset
- Anonyymi
Jussi Niinistö näköjään viittaa kintaalla demokratialle. Tuollainen diktaattori on oikealla paikalla Pohjanmaalla työpöytänsä takana.
- Anonyymi
Suomen mahdollinen NATO-jäsenyys ei edellytä minkäänlaista kansanäänestystä asiasta. Päinvastoin. Suomessa perustuslain mukaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta päättäminen kuuluu yksiselitteisesti tasavallan presidentille, hallitukselle ja eduskunnalle.
"Kansoilta on kysytty harvoin NATOon liittymisestä" 🙂
https://www.verkkouutiset.fi/kansoilta-on-kysytty-harvoin-natoon-liittymisesta-21707/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen mahdollinen NATO-jäsenyys ei edellytä minkäänlaista kansanäänestystä asiasta. Päinvastoin. Suomessa perustuslain mukaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta päättäminen kuuluu yksiselitteisesti tasavallan presidentille, hallitukselle ja eduskunnalle.
"Kansoilta on kysytty harvoin NATOon liittymisestä" 🙂
https://www.verkkouutiset.fi/kansoilta-on-kysytty-harvoin-natoon-liittymisesta-21707/Jos NATO on niin suosittu niin miksi siihen liittymisestä ei ikinä järjestetä äänestystä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen mahdollinen NATO-jäsenyys ei edellytä minkäänlaista kansanäänestystä asiasta. Päinvastoin. Suomessa perustuslain mukaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta päättäminen kuuluu yksiselitteisesti tasavallan presidentille, hallitukselle ja eduskunnalle.
"Kansoilta on kysytty harvoin NATOon liittymisestä" 🙂
https://www.verkkouutiset.fi/kansoilta-on-kysytty-harvoin-natoon-liittymisesta-21707/Totta turiset.
Ja näin sitten Suomen nykyinen presidentti, pääministeri ja ulkoministeri ovatkin ilmoittaneet useille eri medioille todella selkeästi ettei Suomi ole liittymässä natoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos NATO on niin suosittu niin miksi siihen liittymisestä ei ikinä järjestetä äänestystä?
Haluaako punikki päästä äänestämään.
- Anonyymi
Jussi puhuu asiaa.
- Anonyymi
Jussi on aina puhunut silkkaa asiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jussi on aina puhunut silkkaa asiaa.
Kyllä kansa tietää,, ja siksi ei sinipiika päässyt edes eduskuntaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kansa tietää,, ja siksi ei sinipiika päässyt edes eduskuntaan.
Katkera Persu, kyllä minäkin olisin pettynyt.
Jos oma pouleette noin kusettaa.
Mahdetaanko nähdä taas miten Persut myyvät nahkansa. Kokoomus kusetusta taas kunnolla.
Myönytys pakolaiskysymykseen, loput sanelee Kokoomus. - Anonyymi
Jussi puhuu Pomperon asiaa jonka persettä nuoli ministerinä ollesssaan
- Anonyymi
Hyvin puhuttu ja täyttä asiaa , ei missään nimessä repivää pietarintrollifestivaalia saa sallia tällaisessa asiassa .
Tällä mähkyröinnillä me suomalaiset ollaan poimittu NATO:sta ne huonot asaiat puolustusmenot ja se että venäjä on asemoinut meidät jo naton joukkoon kuuluvaksi .
Ainoa ja tärkein naton ominaisuus meiltä sensiaan puuttuu nimittäin naton turva ja sitä me juuri tarvitsisimme .
Me olemme niin ujoja että emme kehtaa sanoa että sitä turvaa me juuri tarvitsemme , tuo venäjä on tullut taas hulluksi .- Anonyymi
"Me olemme niin ujoja", on siinä vertaus. Ujoudella ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Natokiimaisten öyhöttäjien puhetta. Asia ei ole ollenkaan niin yksinkertainen kuin Jussi Niinistö sanoo. Luulisi ent. puolustusministerin olevan perillä asioista. Tuskin presidentti lähtee kumoamaan demokratiaa ja kansan äänestystä. Hän ei toimi tässä asiassa kansan selän takana.
Suurta munattomuutta ja maanpetturuutta jos se hakemus ei ole jo postissa.
Kerrankin entiseltä persulta asiallinen avautuminen!- Anonyymi
Ei Suomi hae ilman kansanäänestystä natoon. Ehkäpä jo ensi kansanedustajien vaalien yhteydessä se järjestetään. Olkaa natottajat iloisia kun lopultakin se saadaan aikaiseksi.
- Anonyymi
Jees. Jussi Niinistö on aivan oikeassa. Suomi NATOn jäseneksi ja ilman kansanäänestystä ASAP. 🙂
- Anonyymi
Jussi Niinistö on paras puolustusministeri koskaan. Jos Vanhanen olisi tehnyt yhtä pitkän uran puolustusministerinä niin Suomella Venäjällä ja valko-Venäjällä olisi nyt yhteiset harjoitukset, yhteistä kalustoa, yhteinen jääkiekkoliiga
- Anonyymi
Russo sekaantuu naapurimaiden asioihin häikäilemättä. Palstalla se näkyy selvästi. Kun tämä tiedetään, niin kansanäänestys olisi demokratian irvikuva, kun russo sekaantuisi siihen. Eduskunta päättää.
- Anonyymi
Kansanäänestystä NATO tiltut eivät halua koska alle 30% kansasta tukee liittymistä natoon.
Kuitenkin odottavat että heidän halveksima kansa kuolee naton sodissa... reilu peli.
- Anonyymi
Ei tuollaista päätöstä voi tehdä jonkun kansanäänestyksen kautta.
Kansalla ei ole tarpeeksi tietoa asiasta ja keskiarvona kansa on tyhmää ja Somelle ja muulle nettivaikuttamiselle liian Heikka ja altista.
Kuinka kävi Briteissä Brexitin kanssa kun vaiheilla ja isoilla raha kamppiksilla saatiin kansa harhautettua raharikkaitten yrittäjien asialle ja äänestämään eron puolesta ja nyt ovat kusessa ja köyhtymässä hurjaa vauhtia.- Anonyymi
pelkäätkö että kansa olisi niin tyhmää että liittyisimme natoon? ehei kuules, Suomen kansa on koulutettua ja osaavaa, emmekä siis natoon liity.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
pelkäätkö että kansa olisi niin tyhmää että liittyisimme natoon? ehei kuules, Suomen kansa on koulutettua ja osaavaa, emmekä siis natoon liity.
Ehei ... MITÄTTÖMYYS, PELKURIPA5KA ja paskasakin jakojäännös.
Suomen NATOjäsenyys hakemus on sisässä, ennen v. 2022 juhannusta.
TIRSK!.
- Anonyymi
NATO:n Jens Stoltenberg: Suomi ja Ruotsi voisivat päästä NATO:oon nopeutetussa aikataulussa
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008573983.html - Anonyymi
Minkäs takia Jussi Niinistö on ENTINEN kansanedustaja ja ministeri?
Ei riittänyt kannatus!- Anonyymi
Mitä varten se oli kansaa edustamassa jos ei usko että kansaa täytyy kuunnella? vaikuttaa enemmänkin naton edustajalta.
- Anonyymi
Minusta kysymys on juuri ujoudesta , emme kehtaa kansana ääneen myöntää että tuo kokoajan hullummaksi tullut venäjä on meille pelottava uhka ja siltä me tarvitsemme suojelua .
- Anonyymi
Venäjä ei pelota minua.
Näetkö Punija sänkysi alla?
- Anonyymi
porvarien höyhötykset eivät turvaa isänmaatamme, vaan lisäävät sodan uhkaa!!😢😥
- Anonyymi
r.......n itkijä valtavassa paniikissa hienoa että Nato jäsenyys Lähestyy ja vahvistamme omaa ja liittolaisten turvallisuutta
- Anonyymi
Notolaiset on kiimoissaan ja tunnustaa hölmöytensä, Suomi rosvotaan sitä kautta, TIPP tulee ja vie kaikki mitä vielä on vietävissä. Ei ymmärretä geopoliittista asemaa. Puskurivaltio sodan syttyessä kahden ison välissä. Suomen maaperällä taistellaan jotta ruotsi säilyisi.
Isänmaan petturuutta.
Mitä sanoo Kekkonen ja Paasikivi? Konklaavi jo myi Suomen ulos itsenäisyyden, velkaorjuuteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Notolaiset on kiimoissaan ja tunnustaa hölmöytensä, Suomi rosvotaan sitä kautta, TIPP tulee ja vie kaikki mitä vielä on vietävissä. Ei ymmärretä geopoliittista asemaa. Puskurivaltio sodan syttyessä kahden ison välissä. Suomen maaperällä taistellaan jotta ruotsi säilyisi.
Isänmaan petturuutta.
Mitä sanoo Kekkonen ja Paasikivi? Konklaavi jo myi Suomen ulos itsenäisyyden, velkaorjuuteen.No niin onhan se Astaahovi elossa , minä jo pelkäsin että se putosi ikkunasta jossain persenistriassa .
- Anonyymi
Käyppäs kusella, niin pääskin tyhjenee edes hiukan,
- Anonyymi
Minä ainakin irtisanoudun kaikesta sotatoimesta jos Suomi liittyy hyökkäysliittoon kuten tekevät monet muutkin ketkä eivät halua menettää jalkojaan tai henkeään seuraavassa naton hyökkäyssodassa.
- Anonyymi
Pääsisikö pietarilaiset siihen muutenkaan .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pääsisikö pietarilaiset siihen muutenkaan .
Parolassa suoritin palvelukseni yli 10 vuotta sitten.
Oletko itse edes käynyt armeijaa?
- Anonyymi
Naton jäsenyyden hakeminen tulee valmistella etukäteen mahdollisimman valmiiksi. Eihän se sitten ole kuin nuijan kopautus.
- Anonyymi
Täällä on hirveästi Nato myönteisiä kirjoituksia.
Luultavasti kirjoitukset ovat Pietarilaisten Trollien tekemiä.
Itsenäisen Suomen kimppuun ei voi käydä mutta Nato-Suomi on vapaata riistaa. - Anonyymi
Ei riittänyt muutaman Natotiltun äänet viime eduskuntavaaleissa Jussi Niinistön läpimenoon!
- Anonyymi
Muuten kyllä ääntä riittää kuin palosireenissä.
- Anonyymi
Venäläinen Poju-trolli sepittelee.
Jussi Niinistön ehdotus on hyvä. Valmistelu NATO-jäsenyyteen pitäisi ehdottomasti aloittaa jo ennen kansanäänestystä, jonka toki sitten voisi järjestää presidenttimme ja muun valtion hallintomme tukiessa jäsenyyttä, ellemme sitten joutuisi liittymään pikaisella aikataululla kansainvälisen tilanteen kiristyttyä rajusti.
- Anonyymi
Molo: "jonka toki sitten voisi järjestää presidenttimme ja muun valtion hallintomme tukiessa jäsenyyttä"
Sitä odotellessa. Tsemppiä ja jaksamista sulle.
- Anonyymi
Tsuhnat eivät saa äänestää natoon menosta mutta kuitenkin kelpaavat natohaukkojen mielestä tykinruuaksi. Melkoista logiikkaa varsinkin jos otetaan huomioon kuinka natoa kaupitellaan demokratioiden liittona.
- Anonyymi
Sale vei suomen emuun ilman kansanäänestystä, nyt niinistöt haluaa natoon, ilman kansanäänestystä. pelkkä niinistöjen niiaus natolle riittäisi, näin toimii tosi narsisti despootit.
- Anonyymi
Niinistöistä viisain, se Sauli totesi ettei Suomi hae Naton jäsenyyttä. Tämä Jussi sen sijaan voi alkaa pakkailla laukkujaan Lontooseen pakoaan silmällä pitäen.
- Anonyymi
Tsuhnalta ei tarvitse kysyä mitään.
Herrat päättää mikä on tsuhnan kannalta parasta, jos nato tarvitsee miinanpolkijoita kyllä niitä löytyy, on parempi että demokratiassa herrat päättävät ja tsuhna tottelee.
Näinh. Natojäsenyyden vastustavat ovat puhuneet: Ei älyllisiä faktoihin perustuvia syitä kieltäytyä Natojäsenyydestä. Tämä tarkoittaa sitä että kansanäänestystä ei tarvitse järjestää. Peli on selvä. Natovastustajilla ei ole Natojäsenyydestä mitään mielipidettä. Kaikki Natovastustajien perustelut Natojäsenyyttä vastaan ovat paikkansapitämättömiä aivopieruja. Suomen turvallisuusratkaisut eivät voi perustua valheellisiin päätelmiin ja aivopiereskelyyn.
Venäjä on uhka -- Suomella ei ole Venäjän sotilaallista voimaa vastaavaa uskottavaa omaa puolustusta -- Natolla on uskottava puolustus jonka alueella ei ole sotia.
= NATO OTAN- Anonyymi
Asiallinen homma olisi saada Suomeen sisällissota, Suomalaiset vastaan natottajat. Voisko sen mukavampaa olla, sillä asiat järjestyisi. Ehkäpä se tulee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiallinen homma olisi saada Suomeen sisällissota, Suomalaiset vastaan natottajat. Voisko sen mukavampaa olla, sillä asiat järjestyisi. Ehkäpä se tulee.
Siihn osallistuisin mielelläni natottajia vastaan, Siinä ei mensi pitkään kun heitä niin vähän.
Anonyymi kirjoitti:
Asiallinen homma olisi saada Suomeen sisällissota, Suomalaiset vastaan natottajat. Voisko sen mukavampaa olla, sillä asiat järjestyisi. Ehkäpä se tulee.
Putinisti haluaa taas Suomeen sodan. Ennen te väititte haluavanne rauhaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siihn osallistuisin mielelläni natottajia vastaan, Siinä ei mensi pitkään kun heitä niin vähän.
Juuri näin. parissa päivässä olisi sekin ohi. natottajien vähäisyyden vuoksi.
- Anonyymi
Jussi uudestaan puolustusministeriksi, ja mahdollisimman pian.
- Anonyymi
Taisi Jussi Niinistö saada naurettavat muutama sata ääntä viimevaaleissa, sekö on demokratiaa että pitäisi puolustusministeriksi saada pelle jolla on kannatus samaa luokkaa kuin natolla.
- Anonyymi
Venäjän trollien aktiivisuus tässäkin ketjussa osoittaa, että Venäjä sekaantuu naapurimaan sisäisiin asioihin. Pelkästään se on jo selkeä syy hakea jäsenyyttä mahdollisimman pian.
- Anonyymi
Eli kaikki ketkä on sotaa vastaan on trolleja? Mä en lähtis yllyttämään venäjää tällä hetkellä. Ehkä nato olis tulevaisuudessa ihan ok idea mutta nyt👎 Mutta jos sinne liitytään ja sota syttyy, meikäpoika lähtee vekee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli kaikki ketkä on sotaa vastaan on trolleja? Mä en lähtis yllyttämään venäjää tällä hetkellä. Ehkä nato olis tulevaisuudessa ihan ok idea mutta nyt👎 Mutta jos sinne liitytään ja sota syttyy, meikäpoika lähtee vekee.
Terve menoa .....
- Anonyymi
Tasavaltamme Presidentti Sauli Niinistö ei kannata Jussi boyn hörhöilyjä.
- Anonyymi
Nato on oikea ratkaisu.
- Anonyymi
Sale on väärässä kun piilottelee kansanäänestyksen selän takana .
Johtajan kuuluu mennä edellä ja sanoa että nyt on meidän vuoro liittyä .- Anonyymi
Toimii jossain Pohjois-Koreassa tuommoinen, Suomi on kuitenkin toistaiseksi demokraattinen tasavalta jossa valta kuuluu kansalle, ei millekään ”Johtajalle”…
- Anonyymi
Mihin tarvitset natoa ? Jäsenmaksu osoitteeksi vai ?
- Anonyymi
Mitä mieltä kansanäänestyksestä naton piirisihteeri.
- Anonyymi
J Niinistö voisi olla ihan hiljaa ja vetäytyä politiikasta.
- Anonyymi
Vois tosiaan vetäytyä puoluepolitiikasta ja ryhtyä vaikka presidentiksi. Jussissa olis oikeaa ainesta valtion peräsimeen. Ei tarttis vaihdella nimikylttejä ja painaa uusia prosyyrejä kun Niinistö olis taas presidentti pari kautta. Ulkopolitiikkakin jatkaisi samaa länsimyönteistä linjaa.
- Anonyymi
Trollit, lisää kommentteja, niin Nato-kannatus lisääntyy.
Putin ei vielä ole saanut sitä tarpeeksi korkeaksi. - Anonyymi
Sen vaan sanon että jos natoon (yritetään liittyä) ja venäjä hyökkää suomeen, en olisi valmis taistelemaan😂 Unelmana on aina ollut olla rauhanturvaaja joten taistelu itsessään ei ole ongelma, sitä vain että en olisi valmis taistelemaan suomalaisten takia. Ne ketkä sinne natoon halus saa kantaa vastuunsa ja minä pitää kunnon aurinko loman.
- Anonyymi
Suomi natottaa ja venäjä nukettaa? EU liittovaltioon työnnetään.
- Anonyymi
Nyt koko kansanedustuslaitos on niin liikuttuneessa tilassa ja ulkopuolelta vaikutettu, ettei se kykene Nato asiaa päättämään ilman kansan tukea.
Siispä ratkaisu on kansanäänestys .
Nato Tiltuillahan ei ole sen suhteen mitään pelättävää, koska teidän galluppinne tukevat teitä. :)- Anonyymi
Johan presidentti totesi, kansanäänestykselle ei ole tarvetta. Suomenkansa on jo ilmoittanut kantansa.
- Anonyymi
Kansan kannatus on nyt selvä, joten päättäjät ovat ryhtyneet toimeen. Suomi on menossa Naton jäseneksi.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3197544Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771843
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701221RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551171Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019