Enemmistö suomalaisista pelkää Suomen joutuvan sotaan, joka kytkeytyy Venäjään

Anonyymi

ENEMMISTÖ suomalaisista on Helsingin Sanomien teettämän gallupin mukaan ainakin jonkin verran peloissaan siitä, että tilanne Ukrainassa laajentuu sodaksi, johon Suomikin joutuu tavalla tai toisella mukaan.

45 prosenttia kyselyyn vastanneista pelkää sotaa jonkin verran ja kahdeksan prosenttia paljon.

Tutkimuksen mukaan suomalaisten maanpuolustustahto on korkealla. 67 prosenttia vastanneista uskoo asevelvollisten haluun puolustaa Suomea vaikka asein.

Enemmistön mielestä suomalaisten pitäisi puolustautua aseellisesti silloinkin, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta. Tätä mieltä on 56 prosenttia vastaajista.

JÄNNITTEET Venäjän ja lännen välillä ovat kiristyneet viime aikoina, koska Venäjä on siirtänyt joukkojaan Ukrainan rajan tuntumaan. Venäjä puolestaan on toistuvasti vaatinut, ettei sotilasliitto Nato ota uusia jäsenmaita ja pysyy poissa Itä-Euroopasta.

Lue lisää: MTV:n kysely: Suomalaiset ovat siirtyneet henkiseen Nato-valmiuteen

Lue lisää: Venäjän informaatio­vaikuttamisessa painottuu "aggressiivinen länsi" – kuvataan sala­kavalana toimijana ja levottomuuksien masinoijana

MTV Uutiset julkaisi aiemmin tällä viikolla Nato-kyselyn, jonka mukaan Naton jäsenyyden hakemista kannatti 30 prosenttia ja vastusti 43 prosenttia suomalaisista.

MTV:n kyselyn toteuttaneen Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Juho Rahkonen kertoi, ettei Naton vastustajien määrä ole koskaan aiemmin jäänyt alle 50 prosentin.

45

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nato Tiltut ainakin haluavat lähteä sotaan Venäjää vastaan.

      #Anonyymi Nato Tiltu:
      30.01.2022 22:22
      UUSI

      "Lukasenka sanoo Valko-Venäjän liittyvän sotaan, jos Venäjän kimppuun hyökätään"

      Liittyy siis mukaan hyökkäämään Venäjälle. Hyvä .#

      • Anonyymi

        Venäjä ei ole koskaan hyökännyt minnekään" – Kremlin propagandassa painottuu agressiivinen länsi
        Kremlin viestien kohteena voi usein olla samalla sekä kotimainen että ulkomainen yleisö, kertoo tutkijatohtori Teemu Oivo.

        Venäjän valtiollisen informaatiovaikuttamisen päälinjat eivät ole suuresti muuttuneet Ukrainan tilanteen kiristymisen myötä, arvioi Kremlin viestintää tutkinut tutkijatohtori Teemu Oivo Itä-Suomen yliopistosta.

        Aggressiivinen länsi on kuitenkin viime aikoina painottunut Kremlin sanomassa.

        – Venäjällä on melko kyseenalaistamaton näkemys, että Naton olemassaolon missio on heikentää Venäjää ja ehkä jopa hyökätä sen kimppuun joskus, Oivo kertoo.

        Venäjän levittämää disinformaatiota ovat viime aikoina nostaneet esille esimerkiksi Yhdysvaltain ulkoministeriö ja Euroopan unionin East Stratcom -työryhmän lippulaivaprojekti EUvsDisinfo.

        "Lännen tarinaa" pohjataan historiaan

        Venäjällä länsi kuvataan salakavalana toimijana, joka masinoi levottomuuksia Venäjällä ja sen naapurimaissa.

        – Suomalaisesta näkökulmasta näyttää huvittavalta jatkuva tulkinta, että protestit Venäjällä, Kazakstanissa tai Valko-Venäjällä ovat lännen masinoimia juttuja. Siinä on kuitenkin tietynlainen johdonmukaisuus "lännen tarinan" kanssa, joka toimii tiettyyn yleisöön, Oivo kertoo.

        Venäjän viestinnässä saatetaan viitata vain epäsuorasti lännen vaikuttamiseen levottomuuksien synnyssä, koska se nähdään todennäköisenä ja uskottavana aiemmin kerrottujen asioiden pohjalta.

        Lue myös: Britannia aikoo tarjota Natolle mittavaa määrää lisäjoukkoja, sota-aluksia ja hävittäjiä

        Lännen salakavaluus perustellaan usein historialla, josta tehdään pitkälle vietyjä johtopäätöksiä esimerkiksi USA:n olemuksesta ja taipumuksista. Suosituin "ennakkotapaus" USA:n toiminnasta on Oivon mukaan Irakin sota, jonka aloittamista tukenut yhdysvaltalainen tiedustelutieto Irakin joukkotuhoaseista oli virheellistä.

        – Varmasti kaikki ovat sitä mieltä, että nykypäivä on seurausta historiasta, mutta Venäjällä tehdään usein voimakkaita johtopäätöksiä, että ennen oli näin ja sen perusteella nytkin on näin.

        Oivo nostaa esille myös Itä-Ukrainassa alasammutun malesialaiskoneen, jonka pudottanut Buk-ohjus kuului kansainvälisen tutkijaryhmän mukaan Venäjän asevoimille.

        Ensisijaisesti kohdeyleisö kotimaassa

        Oivon mukaan Kremlin viestinnässä korostuu ensisijaisesti viesti kotiyleisölle. Venäjän informaatiovaikuttamisen kohdeyleisön määrittelyssä saattaa olla kuitenkin yliodotuksia, sillä viesti saattaa olla suunnattu sekä kansainvälisesti että kotiyleisölle, vaikkakin venäläisyleisö toki tunnetaan paremmin.

        – Ehkä lännessä halutaan kylvää ja ruokkia epäilyksen siementä, että onko se Venäjä välttämättä niin vaarallinen ja uhkaava kuin mitä pelätään. Se on melko sama viesti sitten kotiyleisölle.

        Länsimaisten medioiden vastapainona Venäjällä toimivat valtion uutistoimisto Sputnik ja uutiskanava RT. Sputnikin ja RT:n haastateltavat ovat Oivon mukaan laaja ja hajanainen porukka, mutta erittäin voimakkaana yhdistävänä tekijänä on usein Yhdysvaltojen vastaisuus. Aggressiivinen Nato ja uhkaava länsi eivät länsiyleisölle uppoa kuitenkaan yhtä hyvin.

        – Mutta kansainvälisesti on esimerkiksi ihmisiä Lähi-idässä, joita Naton mahdollinen hyökkäys saattaa hyvinkin puhutella.

        Naton uhkaa vastaan voi toimia myös ennalta

        Oivon mukaan Naton uhkaan pohjautuu Venäjän viestinnässä myös ajatus, että Natoa vastaan voi joskus olla järkevää toimia sotilaallisesti myös ennakoivasti.

        Sotaharjoitukset ja armeijan läsnäolo mediassa ovat pitkään näyttäytyneet Venäjällä normaalimpina ja positiivisempina asioina kuin lännessä ajatellaan. Kun Ukrainan rajan läheisyydessä harjoitellaan, painotuksena on se, että joukot harjoittelevat Venäjän sisällä.
        Mtv

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyy ihailla lännen kykyä venäläisten mielipiteisiin vaikuttamisessa. Tehokasta ja hyvää työtä. Jatkakaa samaan malliin.

      • Anonyymi

        Tämä jeppe joka viljelee sanaa natotiltu, on se suurin sodanlietsoja! MURHAAJA!

    • Anonyymi

      Venäläiset ovat kuin kersoja hiekkalaatikolla . Mitään ihmeelistä ei heidän rupumaassa ole . Eihän ykskään pakolainen esimerkiksi ei halua venäjälle. Kukaan ei viitsisi edes hyökätä tuonne mustalais maahan , ei vaikka saisi marssia sinne ilman vastarintaa. Pitäkää nyt s.....bot turpanne jo kiinni , olette mafiosojen johtama maa pahanen

    • Anonyymi

      Liittoutumalla Yhdysvaltojen ja sotilasliitto NATOn kanssa nyt, voimme tulevaisuudessa välttää oman veremme vuodattamisen kokonaan.

      • Anonyymi

        Nato Tiltuille tiedoksi. Jos Natomaahan hyökätään, niin kaikkien natomaiden sotilaat saavat kokea hyökkääjän suoran ja epäsuoran tulen vaikutuksen, perstuntumalla.

        Natooooooooooooooo - Se tietää sotaaaaaaa!

        Hei me päästää sotaa Natooooooooooo!

      • Anonyymi

        NATO:n pääsihteeriJens Stoltenberg: Suomi ja Ruotsi voisivat päästä NATO:oon nopeutetussa aikataulussa. 🙂

        https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008573983.html

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato Tiltuille tiedoksi. Jos Natomaahan hyökätään, niin kaikkien natomaiden sotilaat saavat kokea hyökkääjän suoran ja epäsuoran tulen vaikutuksen, perstuntumalla.

        Natooooooooooooooo - Se tietää sotaaaaaaa!

        EI TIEDÄ! Nato ja Venäjä eivät ole koskaan sotineet!

    • Anonyymi

      Kieltämättä meneillään on varsin voimakas pelottelukampanja suomalaisten mielipiteitten kääntämiseksi Nato- myönteisiksi.
      Yhtä selvää ja voimakasta pelottelua ei olekaan ollut sitten EU- kansanäänestyksen edeltämän ajan jälkeen.
      Ukrainaankin ovat tiedotusvälineet rakentaneet sotaa aktiivisesti pian lähes vuoden. Meneekö se sitten niin että kun ryssä ei sitten hyökkääkään sinne niin Naton on hyökättävä Ukrainaan että etukäteiskaavailut edes puolittain toteutuisivat?

      • Anonyymi

        Olisko trollien iltapäivävodkien aika?

      • Anonyymi

        Kokoomuksen Niinistön koplan laajasti organisoima petos, jota on tehty 10 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomuksen Niinistön koplan laajasti organisoima petos, jota on tehty 10 vuotta.

        Millä lailla muka petos? Kansasta 80-90 % kannattaa jäsenyyttä!

    • Anonyymi

      Suomalaiset ovat ymmärtäneet reaaliteetit. Venäjä on ollut, on nyt ja tulee aina olemaan sotilaallinen uhka ja vihollinen Suomelle.

      • Anonyymi

        Niinistö on provosoinut tahallaan. Tuomittavaa.

    • Pitää olla sataprosenttisen varmaa että Venäjä ei koskaan hyökkää Suomeen että Suomi voi ainoana yksin jättäytyä uskottavan puolustuksen Naton ulkopuolelle.

    • Anonyymi

      Taashan siinä mitattiin nato kannatus, 8% on peloissaan erittäin paljon. Se on nyt sitten viimeisin naton kannatusluku 8%

      • Anonyymi

        Ei kiinnosta Suomalaisia nato, olemmehan maailman ykkönen nato vastaisuudessa, ei löydy maapallolta toista jossa natoa inhotaan samoin.

      • Anonyymi

        Naurettava väännös valheelliselta Putler-Tiltulta!

        Nato-kannatuksen saa selville VAIN vastauksena kysymykseen: ”Kannatatko liittymisdtä Natoon?”

        Ei tulosta ”johdeta” kysymyksestä, joka koskee muuta! Näin lapsellisia ovat stallarit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kiinnosta Suomalaisia nato, olemmehan maailman ykkönen nato vastaisuudessa, ei löydy maapallolta toista jossa natoa inhotaan samoin.

        Alle 10 %? Onko se paljoin?

    • Anonyymi

      "NATO:n pääsihteeriJens Stoltenberg: Suomi ja Ruotsi voisivat päästä NATO:oon nopeutetussa aikataulussa. "

      Tiedetään. Oli kai tuhannes kerta kun Stoltte sen meille kertoi. :)

      Suomi sanoi Kiitos mutta EI KIITOS!

      Suomi ei hakeudu Naton jäseneksi. :)

      Naton kannatus taitaa tosiaan olla alle 11%:n tänään.

      • Anonyymi

        lueppas pikkusen uutisia ja lopeta toi horina..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        lueppas pikkusen uutisia ja lopeta toi horina..

        Erkkolan lehtien ja myös Iltalehden toimituksissa voidaan olla nyt oikein iloisia. Suomalaisten pelottelu sodalla on onnistunut erinomaisesti. Ja lehtikauppa käy.
        Kaakkois-Suomen vaalipiirissä natokannatus laski viime ek-vaalien alla kuin lehmän häntä - onneksemme. Kyseessähän on juuri se alue, joka kärsi viime sodissa eniten.
        MIettikääpä pullamössöporukka kehäkolmosen sisäpuolella tätä. Ja jos pelottaa, muuttakaa Gotlantiin, jossa jo ajellaan höökivaunuilla ympyrää.
        https://esaimaa.fi/vaalit/vaalit/6c983255-d5d4-4ec4-aadc-de742cb5f5a7

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        lueppas pikkusen uutisia ja lopeta toi horina..

        Ei se horina lopu vaikka mitä kirjoittelisit. Antaa pojan horista, ei kukaan häntä ota vakavasti, jutut ovat sitä tasoa.

    • Anonyymi

      Naton on pysyttävä pois Suomesta .
      Emme voi vaarantaa elämäämme sillä että herrat haluaa sotaa leikkiä ja kukkoilla, kuka on paras.
      Ainut oikea tie Suomen pitämiseen irti sodasta ,on pysyä pois natosta ja usasta .
      USA boikotoi Olympialaisia ja samalla Nato häiriköi niitä ,luomalla Eurooppaan epävarmuutta .
      Biden tuo joukkoja Eurooppaan.
      Kuka siis haluaa sotaa !
      Se on Nato ja USA.
      Ukraina ilmoittanut että asiat hoidettava diplomatian keinoin.
      Meidän on pakko pysyä erossa tästä.
      Ei kukaan Suomalainen voi haluta että Suomesta tulee sodan taistelutanner!
      Ihmisiä kuolee ja kaikki tuhoavat .Sen mitä olemme saavuttaneet .

    • Anonyymi

      Sotaa Ukrainan ja Venäjän välillä on kestänyt n.8 vuotta. Venäläiset haluavat miehittää ilmeisesti koko Ukrainan.
      Venäjän ulkoministeri on sanonut, ettei Venäjä halua sotaa.
      Imeisesti kuitenkin sota on tulossa.

      • Anonyymi

        Tuo Lappeenrannan ykköslehdessä Etelä-Saimaassa ollut uutinen 29.3.2019 koskee siis koko Kaakkois-Suomen vaalipiiriä ek-vaalien 2015 ja 2019 alla.
        Otsikossa mainitaan Etelä-Karjala, mutta graafi kertoo koko vaalipiirin nato-kannatuksen romahtamisesta.
        Juttu ei todellakaan ole horinaa, vaan uutistekstiä.
        Ei kukaan halua jenkkisotilaita Kaakkois-Suomeen eikä mihinkään muuallekaan maahamme. Täällä ei ollut yhtä ainoata puna-armeijan sotilasta edes koko YYA-aikana, vaikka ainakin yksi marsalkka taisi sellaista kännipäissään ehdottaakin.
        Ajatuksen tyrmäyksestä kiitos kuuluu ennen kaikkea UKK:lle.
        https://esaimaa.fi/vaalit/vaalit/6c983255-d5d4-4ec4-aadc-de742cb5f5a7

      • Anonyymi kirjoitti:

        NATO-jäsenyytemme ei tarkoittaisi automaattisesti USA:n sotilaita Suomeen ellei Venäjän toimet siihen pakottaisi. Me tarvitsemme NATO:n turvatakuita, mahdollisuutta saada kriisin tullen aseita, kalustoa, ilmatukea, tiedustelutietoja jne.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        NATO-jäsenyytemme ei tarkoittaisi automaattisesti USA:n sotilaita Suomeen ellei Venäjän toimet siihen pakottaisi. Me tarvitsemme NATO:n turvatakuita, mahdollisuutta saada kriisin tullen aseita, kalustoa, ilmatukea, tiedustelutietoja jne.

        Ei Suomi tarvitse Naton turvatakuita mihinkään. Britit lupasivat 5. artiklan tasoiset turvatakuut vastikkeetta Suomelle ja monet muut Natomaat ovat tehneet samoin.

        Nato jäsenyys voidaan huoletta unohtaa.

        Suomen sijainti vetää Natoa Suomeen kuin avotunkio sontakärpäsiä.

        Emme suinkaan unohda NATO-jäsenyyttä, koska se on aina parempi kuin vain yksittäisten, toki tärkeimpien NATO-maiden takuut. Siksi allekirjoitamme liittymissopimuksen NATO:on huomenna, vaikka se sinua kyrsiikin kybällä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      "Enemmistö suomalaisista pelkää Suomen joutuvan sotaan, joka kytkeytyy Venäjään"

      Nimenomaan. Jos esim. Nato-USA hyökkää Suomen kautta Venäjän kimppuun niin Suomi tuhoutuu varmasti.

      • Anonyymi

        Eipä ole turha pelko tuo.

    • Anonyymi

      Venäjän kehitysmaa armeija on näyttänyt kyntensä se oli venäjältä suurin virhe koko 2000 luvulla meni kerrasta illussio venäjän "suurvallan " armeijasta ja totuus on lahjomaton .

      Venäjä on sotilaallisesti täysin nolla se jumittui Ukraina kaltaista maata vastaan hitaaseen asemasotaan Ukraina jolla oli vain venäläisiä vanhoja aseita pysäytti venäläiset heti sodan alussa se on ihan käsittämätöntä.

      Voin sanoa että venäjän armeijaa en pelkää tämän näytöksen jälkeen mutta sota itsessään on asia jota haluan välttää näin sivistysmaan ihmisenä.

      USA NATO tai Kiina olisi valloittanut Ukrainan päivissä venäjän kohdalla ei puhuta suurvallasta vaan kehitysmaasta ja kehitysmaan toimimattomasta armeijasta ikävä tosiasia on tämä ja sen Moskovan Tiltukin tietää kello tikittää ...kohti venäjän loppua...

      • Anonyymi

        Eihän Venäjä oo vielä edes sotinu. :)

        Ukraina on kompuroinut alisuorittavan miljoona-armeijansa takia ja nyt Ukrainalla on menossa kujanjuoksu kohti "Länttä".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän Venäjä oo vielä edes sotinu. :)

        Ukraina on kompuroinut alisuorittavan miljoona-armeijansa takia ja nyt Ukrainalla on menossa kujanjuoksu kohti "Länttä".

        Run Slaavi Jukraini Run!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Run Slaavi Jukraini Run!

        Mikä tää Jukraini on?

        Venäjän tiltuosastolla ei osata edes suomen kieltä kunnolla.

        Hyökkäävän venäjän propagandakoneiston hyökkäys Suomeen näkyy näillä sivuilla päivittäin.

        Tuskin kukaan suomalainen käy propagandasotaa venäjän sivuilla, venäjä kun ei kiinnosta ja propaganda koetaan suomessa älykääpiöiden työksi.

        Vapaassa venäjässä kun ei propagandaa venäjää vastaan sallita lainkaan, häkki heilahtaa tai kuolo korjaa. Siinä vasta inhimillinen maa.🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän Venäjä oo vielä edes sotinu. :)

        Ukraina on kompuroinut alisuorittavan miljoona-armeijansa takia ja nyt Ukrainalla on menossa kujanjuoksu kohti "Länttä".

        "Eihän Venäjä oo vielä edes sotinu. :)"

        Näinkö Tiltuselle on Putin setä kertonut 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eihän Venäjä oo vielä edes sotinu. :)"

        Näinkö Tiltuselle on Putin setä kertonut 🤣

        Eli Venäjä onkin lähettänyt sotaan toisen luokan joukkoja ja kalustoa?

        SILTÄ SE TODELLA ONKIN VAIKUTTANUT VIIMEISET 4 KUUKAUTTA;-D

    • Anonyymi

      Sodilla ennenkin ratkottu erimielisyydet ja sen on vieläkin käyttökelpoinen keino. Toivottavasti Suomikin pääsee lähiaikoina oasllistumaan sotaan, saadaan tuoreita veteraaneja ja sankarivainajia. Raunioituneet kaupungitkin olisi kiva,

      • Anonyymi

        MIKSI SELLAISTA TOIVOT? MIKSI Putler-stallari ylipäätään on kaikkialla sodan puolella rauhaa vastaan?

        Lukekaapa miehen ajatuksia:

        ”Suomenkin olisi ollut paljon parempi pysyä vain osana Venäjää.”

        ”Suomi tullaan liittämään Venäjään enemmin tai myöhemmin ja sehän on hyvä juttu. Köyhemmätkin saavat sitten esim sähköä yms. Nythän lähivuosina sitä ei vähempi varaisilla ole mahdollisuutta saada Suomessa.”

        ”Tervetuloa Venäjän tukikohdat. Putin on hyvä presidentti, hän valvoo Suomen enemmistön etuja ettei täällä nato ja natottajat hillu. Kiitoksia suuresti presidentti Putin suuresta ”

        ”Ennen vuoden loppua Suomesta ei ole jälellä kuin muisto vain. Jos ei sotimalla niin taloudellisesti Eu:n köyhin maa ja turha kuvitella että Eu:sta heruisi apuja.”

        ”Kyllä ne natohörhöilyt vähenee, siinä vaiheessa kun Venäjä hyökää tänne Suomeen.”

        ”Itse ainakin kannatan Suomen valtion de Natsifiointia.
Venäjä/Kiina/Afrikka/Lähi-Itä sitä haluaa ja tukee.
Korkea aika hävittää Suomen valtio kokonaan Punaisia kuoli taistelussa 5.199 ja teloitettiin oikeuden päätöksellä ampumalla 7.390

        ”Veikkaisin, että paljon pahempaa tulossa, vaan mihin suuntaan? Ilmeisesti Puolaan/Balttiaan/Suomeen.”

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3760
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      76
      1980
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1608
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      83
      1267
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1077
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      788
    Aihe