Menin tahallani seikkailemaan Suomen Uutisten sivuille ja seikkailuni päättyi lyhyeen, kun ensimmäisessä referaatissa kansanedustaja Antikainen Sanna julkitoi syyn, miksi Kotka menetti ison investoinnin Hollantiin. Syy oli hänen mielestään edelleen polttoaineen korkea hinta. Huh, huh, tuota pelleprobakandaa. Antikainen ei kansanedustajana ole paneutunut syntyihin syviin. Suurimmaksi syyksi tehdasrakentaja ilmoitti työntekijäosapuolen ailahtelevan käyttäytymisen eli lakkoilut, eikä maininnut polttoaineesta mitään. Sannan tulee seurata aikaansa ja irtautua yhden asian politiikasta ja ennen kaikkea siksikin, kun väitteillä ei ole mitään totuuspohjaa.
Sanna, sinun yhdenasian populismisi ei pure?
Anonyymi
18350
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kyllä Sannalla pitää olla oikeus omaan oikeaan mielipiteeseen. Me olemme jo pitkään sanoneet, että totta on jos siltä tuntuu.
Se kuuluu sanan vapauteen.
Miksi Sannan aivoitukset valuvat hukkaan? Siksi, että hän leikkii "suuren maailman asioilla", joihin tietämys ja logiikka ovat vajavaiset. Mikä on se logiikka, joka niputtaa toisistaan rippuvaiseksi tehtaan sijainnin ja polttoaineen hinnan?
Juu mielipide pitää voida sanoa julki. Mielipide on yksilön subjektiivinen näkemys jostakin asiasta (Suuri Tietosanakirja, Wikipedia jne...).
Tarkennetaan hiukan.
Se on henkilön omakohtainen tulkinta, näkemys tai kuvitelma asioista, eikä se välttämättä vastaa laisinkaan todellisuutta.
Mielipide on siis yhtä pitävä perustelu kuin mikä tahansa mölähdys. Sillä ei ole vähäisintäkään todistusvoimaa.
Sannallakin pitää siis olla oikeus puhua mitä sattuu, ja minulla on oikeus olla uskomatta sanaakaan hänen löpinöistään.
Maapallo on litteä.
Minkäs sille voi jos Sannalle on lusikalla annettu. kauhalla ei voi silloin ottaa..
Antaa Sannan ja persujen hölpöttää asioista joista olevinaan jotakin ymmärtävät, saattaa kaltaisensa tyhmät äänestäjät äänestää kaltaisiaan..
Tosiasiassa populismin tie on kuljettu loppuun ja persut hajoavat pieniksi sirpaleiksi.. Seuraavat vaalit mennään kylkimyyryssä kannatuksessa alamäkeen, kansa ei ole läpeensä tyhmiä suurin osa nauraa näille bensapoliitikoille..
Siniset on nykyisin korjausliike joka saa kannatusta korjaten entisiä persuja riveihinsä!
Remonttiryhmä vailla määränpäätä ja tavoitteita.. Sallikaa mun nauraa entisille smurffeille jotka poukkoilevat kuin varpusparvi muiden puolueiden siipien suojaan..
Sanna Antikainen on eduskunnan tyhmin kansanedustaja. Hänellä on todellakin isot puutteet ihan yleissivistyksen tasossa puhumattakaan yhteiskunnalisissa asioissa. On meillä kyllä heikkotasoisia kansanedustajia, mutta niinän se on että eduskunta edustaa kansaa, eli tyhmät ja tietämättömät äänestäjät kannattavat tällaisia kyläpolitiikkoja jopa eduskuntaan asti.
Siniset on nykyisin korjausliike joka saa kannatusta älykkäitten edustajien toimiessa kansan parissa. Entiset persut ovat huomanneet viisaita ajatuksiaan jakavia korjausliikkeen edustajia ja kiinnostus uuteen puolueeseen on huomattavaa!
Suomen korjausliike tuo mielenkiintoa politiikkaan menestyksen merkeissä.
persut uskoo, että kaikki olisi paremmin, jos tyhmät persut päättäisi asioista.
persut lähtee tukkimaan hesan tieliikenteen, persujen rikollinen aines mukana
Siitä ei aiheudu mitään haittaa jalankulkijoille. Kadut on autoja varten.
Heinämielenosoittajat aiheuttivat kesällä suuren vahingon sulkemalla yhen tien. Linnaa ja vankilaa niille vihersiirtelijöille.
Persujen+ja+vihreiden+kannatus+tukevassa+laskussa..+Kokkareet+johtavat+ja+Demarit+hyvä+kakkonen..++
Kuinkas+vuodessa+reilu+6+%+lasku+ja+kolmas+sija+isolla+marginaalilla+selitettävissä+??+Kokoomus+kerää+kannattajat+ilomielin.
-+Kansa+kyllästyy+pelkkään+kritiikkiin,+tarvitaan+myös+rakentavia+parannusehdotuksia+kritiikin+kohteiden+hoitoon.+
-+kansa+kyllästyy+jatkuvaan+persujen+valehteluun.
-++Yhden+tai+kahden+asian+turvin+ei+ratsasteta+auringonlaskuun+voittajana.+
-+Persuille+jälkiviisaus+ja+tyhmyys+kulkevat+käsi+kädessä.
https://yle.fi/uutiset/3-12298446
Suomen Kristillisdemokraatit jatkaa nousuaan näitten kadotettujen sielujen kustannuksella ja Jari-Matti Turpeinen loistaa viisaana tietäjänä jättäen nämä tyhmät öyhöttävät persut omaan arvoonsa!
Nautin kun Sannan kommentit menevät teillä niin tunteisiin aivan joka ikinen kerta.
Itkekää itkekää.
Eikun on mahtavaa kun persujen kannatus on lähtenyt syöksykierteeseen. Pitäkää sitä yllä. Maapallo on litteä pyöreä.
Julkinen kysymys kansanedustaja Sanna Antikaiselle: Hyväksytkö Convoy-mielenosoituksen ja Outokummun perussuomalaisten mukanaolon persubussin kanssa siellä?
Postailit Elokapinan mielenosoituksesta useita videoita, jossa paheksuisit haitan aiheuttamista liikenteelle ja vaadit tilannetta hoitaville poliiseille tuhannen euron ylimääräistä korvausta.
Paheksutko nyt Conveytä ja ajatko edelleen poliisien asiaa?