Helsingissä järjestetään koronatoimia vastustava Convoy

Koronaviruksenkannattajat liikkeellä. Viruksesta ei SUOMESSA päästä koskaan eroon kun sillä on noin innokkaita asialle omistautuneita levittäjiä!
Hyötyykö joku taho rahallisesti tuosta terrorisoinnista?
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Conwoy persut ja muut häiriköt vastaa tuottamistaan sairauskohtauksista kun ambulanssit tai läheiset, eivät pääse hätiin kun sitä tarvitaan ja soitetaan!!!
Onko nämä ihan pihalla, täsä on pojat ollut ihan riittävästi korona aikana tekemistä!! Ei siihen enää auto,rekka pölkkyjä tarvita.
Vastuu tulee teille aika kalliiksi, kantsii ajatella vähän pottunenäänsä pitemmälle.!!?

Äänestä
  • Tattis tehdä jotain.,ettei aina joku ole milen ilmaisu mielessä. Tyhmää olla kyltit ojossa. Ollaanko vailla huomiota.Laitetaan kanava jossa jokainen saa tulla esille ja esittää toiveessa ja kansanedustajat ja kunta päättäjät saavat sitten miettiä mitä asioille tehdään.

    Äänestä

Törkyjen siivouksista aiheutavat kustannukset julki. Vaikka ens alkuun vuosi tasolla.

Äänestä
  • Nyt täytyy miettiä mitä tämä oikein tarkaittaa jaitaako jotain ylimääräistä...Hallituksen ero vain lisää kustannuksia täässä vaiheessa, korona toimet loppuu muutekin.Rajoituksia puretaan..polttoaineen vero- Siitä voisi keskustella vaikka sote matkat pidetään lähietäisyydellä niiin ei tule turhia kilometriä sairaskyydessä ym.taxi kyydestä ei aiheudu kela kustannuksia. ym. tyyliin.Totuus näistä mielenosoituksista poliisi koirat mukaan huume koirat mukaan tyyliin....

    Äänestä

Olisi hyvä ilmoittaa kustannuksista lupaa haittaessa niin ei sitten tule yllätyksenä mahdolliset lisäkustannukset.Poliisin toiminta ja liikenne järjestelyt ym, mukan.

Äänestä

Joskus tuntuu kun lukee näitä mielenosoituksia,että joku tahallaan aikoo järjestää vähän toimintaa niin yksitoikkoiseen elämäänsä.häh häh

Äänestä

Joko se hyäkkäs ukrainaan krtokaa paskamediat

Äänestä

Persujen masinoma juttu. Yrittävät saada lisää tyhmiä haaviin ja äänestämään.

Äänestä

"Koronaviruksenkannattajat liikkeellä."

Rokotus ei estä tarttumista tai tartuttamista vaan vain pahimpia oireita, virusta levittää yhtä paljon niin rokotettu kuin rokottamaton.

Äänestä

Kovasti tulee elokapina, joka oli kesällä niin muodikas juttu, mieleen tästä tapahtumasta. Onkohan tässä myös mukana osittain samat porukat?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Koronaviruksenkannattajat liikkeellä. Viruksesta ei SUOMESSA päästä koskaan eroon kun sillä on noin innokkaita asialle omistautuneita levittäjiä!
Hyötyykö joku taho rahallisesti tuosta terrorisoinnista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu