Liberian sotarikosjuttu on tärkeämpi kuin perustuslakia ja ihmusoikeuksia rikkova fanaattinen rokotuksista kieltäytyminen.
Miljoonia ihmisiä on kuollut kieltäydyttyään piikittämisestä maailmalla.
Liberian sotarikosjutun kustannukset tähän mennessä 2,5 miljoonaa euroa
Keskusrikospoliisin tutkinta alkoi 2018.
Liberian sotarikosjutun välittömät kustannukset ovat tähän mennessä 1,5 miljoonaa euroa ja virkamiesten palkat korottavat summaa vielä noin miljoonalla. Oikeudenkäynti alkoi Tampereella helmikuussa 2021, mutta sen aikana tuomarit matkasivat kahdesti Länsi-Afrikkaan kuulemaan todistajia.
Rokottamat teho-osastolle joutuneet oikeuteen ja korvaamaan hoitokustannuksensa
13
63
Vastaukset
- Anonyymi
Juuri niin. On persumaista itsekeskeisyyttä olla ottamatta roketetta, jolloin levittää koronaa ja sairastuttuaan vielä maksattaaa 12 000 euron tehohoidon meillä vastuullisilla.
- Anonyymi
Tyhmää syyttää toisia omista tekosistaan. Piikitetty itse on se tautilinko.
- Anonyymi
Paljonkohan sen piikin kustannukset ovatkaan jakeluineen, markkinointineen, kuljetuksineen, säilytyksineen kaikkineen? Ja piikkihaitat päälle? Sekä vallanpitäjien kallis aika mitä mennyt piikkeihin. Ajan ois voinu hyödyllisemmin käyttää.
Turha syyttää piikittämättömiä toimimattomasta piikistä ja kuluista.
Piikitetythän sitä tautia toivat Suomeen ulkomailta ja levittivät tautia passitapahtumissa.
Syytät vääriä henkilöitä kulujen aiheuttamisesta. Hyvin on median luoma aivopesu
uponnut. Sitäpaitsi katsos ketkä luokiteltiin tekaistujen tilastojen varjolla piikittämättömiksi?
Ketään ei pidä pakottaa eikä velvoittaa ottamaan koeasteella olevaa ainetta.- Anonyymi
Ilman rokotuksia Suomessa olisi kuollut n. 25 tuhatta ihmistä ja100 tuhatta ihmistä jäänyt pysyvästi työkyvyttömyyseläkkeelle.
Olisi tullut huimat kustannukset yhteiskunnalle. Sen rinnalla rokotusten kustannukset ovat kuin pieru Saharassa. - Anonyymi
Mistä ihmeen "koeasteesta" apina oikein kirjoitat? Päivitä tietosi ajan tasalle!
Veronmaksajana SINÄ maksat minun hoitoni.
😎😁😎😎- Anonyymi
Millainen misukka se sinun "hoitosi" mahtaakaan olla .....
Toivottavasti joku kaunis venäläinen. Siinä yksi syy hankkia COVID. 🙂
- Anonyymi
Onpa ajat muuttuneet!
Nyt tässä uudessa ajassa piikitetyt ovat terveen kirjoissa, ja piikittämättömät ovat sairaita.
Ennen vanhaan oli aivan toisin päin!- Anonyymi
Mitäs tuolla tarkoitit? Eikös se mene niin, että piikitetyt pysyvät todennäköisemmin terveinä ja piikittämättömillä suuri riski sairastua.
- Anonyymi
Sitä pedonmerkkiä minuun ei pistetä!
- Anonyymi
Mene sassiin hakemaan itsellesi apua.
Montako miljardia tulee maksamaan rokotettujen hoito tulevina vuosina sillä piikkiä tulevat tarvitsemasn lisää ja lisää kunnes kulkevat räkä poskella onnettomat.
Nyt tilastot kertoo jo suoraan kuinka piikeistä kuolee porukkaa
Voi piruparkoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2654650Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1333019Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442847Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k232230Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761781Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061644Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281511- 591400
- 951272
- 471159