Jos Venäjä olisi demokratia se olisi NATOssa

Iso ja arvostettu jäsen joka pitäisi huolta pienistä maista ja auttaisi Afrikan vähäosaisia eikä kaivaisi siellä timantteja ja puliveivaisi laittomilla Wagner palkkasotilailla jotka eivät muka kuulu Venäjälle vaikka saavatkin palkan Venäjältä.

"Sen hanuria vetelet jolta palkan saat" on vanha kasakkojen sanonta yksinäisinä öinä.

Mutta Venäjä olisi suuressa ja arvostetussa roolissa koko maailmassa, myös lännessä ja mukana avaruusohjelmissa, merien pelastamisessa eikä kouluttaisi maitovalaita pommin kantajiksi.

Romaniakin oli melkoisen paska valtio aikoinaan mutta parani huomattavasti kun kansa otti ohjat käsiin ja sitoi solmion johtajalle.

ps. Romania on tilaamassa n.70 F-35 konetta.

Ei tule uusia Ceaușescuja Venäjältä kun on kättä pitempää.

Uraa Romani, Uraa!
1957
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Tiltuna en jaksa enään puolustella Putinin politiikkaa.
Olette natokannattajat voittaneet tämän "sodan".
Siirryn teidän järkevien joukkoon, ja jätän valeuutisoinnin.
Anteeksi häiriköinnistä, mitä olen täälläkin Putinin puolesta esittänyt.......

2Äänestä

Venäjä on jo nyt hallitsevassa roolissa avaruusohjelmissa. Tuleehan se Natokin Venäjän kyydillä avaruusasemalle.

Kyllähän tuossa pointtia olisi. Asiat eivät vaan aina ole niin yksinkertaisia, ja uskon että pelissä on niin paljon kaikkea muutakin, mistä emme ole edes tietoisia.

Äänestä
  • Enpä nyt muista yhtään merkittävää tiedeuutista venäjän suunnasta aikoihin. Avaruusohjelma, niin kuin koko venäjän johto keskittyykin vain uhoon ja tuhoon, ja kansa selviytymiseen.

    Harmi sinänsä. Venäjällä olisi ollut edellytykset olla onnellisimpien ihmisten maa.

    Äänestä

Venäjä ajattelee ihan eri tavalla kuin Suomi.

Äänestä
  • venäjä ajattelee --------------------------------------------------

    1Äänestä

Jo NATO olisi demokratia niin Venäjä voisi olla siinä

Äänestä
  • Diktatuurinäkökulmasta ja -sympatisoijan katsoen varmasti noin voi ajatella. Venäjähän, kuten Neuvostoliittokin aikanaan, uskoo olevansa demokratia. Heillähän, kuten vissiin sinullakin, ei ole henkilökohtaista kokemusta demokraattisesta hallinnosta, joten ei ihme, ettei edes ymmärretä mitä demokratia on.

    1Äänestä

  • Heh, heh. Justiinsa sanoit, ettet jaksa trollata. Mut silti heittelet demokraattisista maista valheita.

    Äänestä

Ruotsissa ja Suomessa oli sosialismi. Venäjällä ei koskaan. Näin totesivat virolaisetkin asiasta.

Äänestä
  • Venäjä on pysyvä vakaa kleptokratia! Uraa!

    Äänestä

Suomessa socialismi eliminoitiin 1918 !

Av Bättrefolket

Äänestä

On mahdollista, että Natoa ei enää olisi jos Venäjä olisi demokratisoitunut vuonna 1991.

Äänestä

Olisivat pysyneet siinä kommunismissaan. Nyt niistä on enemmän harmia.

Äänestä

Jos Venäjä olisi demokratia, ei olisi enää olemassa Natoa

Äänestä

Kiinahan+on+jo+käytännössä+Naton+jäsen+ja+kumppani.85%+Kiinalaisista+kannattaa+Nato-yhteistyötä.

Äänestä
  • Oletko sinä ostanut Kiinasta väärennetyt lääkkeesi vai mitenpä perustelet tämän väitteesi? :D

    Äänestä

Pohjois-Korea käsittelee korkeimmalla tasolla nopeutettua Natoon liitymistä ensiviikon alussa.

Äänestä

"Iso ja arvostettu jäsen joka pitäisi huolta pienistä maista ja auttaisi Afrikan vähäosaisia eikä kaivaisi siellä timantteja ja puliveivaisi laittomilla Wagner palkkasotilailla jotka eivät muka kuulu Venäjälle vaikka saavatkin palkan Venäjältä."

Hankkivathan länsimaalaiset yhtiötkin laittomasti kaivettuja timantteja.

"ps. Romania on tilaamassa n.70 F-35 konetta"

Millä rahalla köyhä ostaa enemmän koneita kuin Suomi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Iso ja arvostettu jäsen joka pitäisi huolta pienistä maista ja auttaisi Afrikan vähäosaisia eikä kaivaisi siellä timantteja ja puliveivaisi laittomilla Wagner palkkasotilailla jotka eivät muka kuulu Venäjälle vaikka saavatkin palkan Venäjältä.

"Sen hanuria vetelet jolta palkan saat" on vanha kasakkojen sanonta yksinäisinä öinä.

Mutta Venäjä olisi suuressa ja arvostetussa roolissa koko maailmassa, myös lännessä ja mukana avaruusohjelmissa, merien pelastamisessa eikä kouluttaisi maitovalaita pommin kantajiksi.

Romaniakin oli melkoisen paska valtio aikoinaan mutta parani huomattavasti kun kansa otti ohjat käsiin ja sitoi solmion johtajalle.

ps. Romania on tilaamassa n.70 F-35 konetta.

Ei tule uusia Ceaușescuja Venäjältä kun on kättä pitempää.

Uraa Romani, Uraa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu