Hallitus haluaisi soittaa rokottamattomille ja kehottaa koronarokotukseen – laki on esteenä, mutta STM valmistelee siihen muutosta.
Puheluissa kerrottaisiin koronarokotusten hyödyistä. YLE
Mitä tähän voi enää sanoa? Ensin soittavat, sitten ovat ovella piikkeineen?
Puheluissa kerrottaisiin koronarokotusten hyödyistä. YLE
Mitä tähän voi enää sanoa? Ensin soittavat, sitten ovat ovella piikkeineen?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Aikamoista apinatarhaa, kun hallitus toimii puhelinmyyjänä haitallisille nanopiikeille.
Whitelist käyttöön, niin puhelut pääsee läpi vain tunnetuista numeroista ja mainostajat ei häiritse.
Ajattelin jaaritella pari tuntia, kun on joutilasta aikaa. Piikkiä en tietenkään ota. Suosittelen puhelinterroristien tinkauttamista muillekin.
Älä puhu niille sanaakaan. Luuri korvaan vaan terroristeille.
nauhoitus päälle ja kysymyksiä kehiin. Heillä ei ole vastauksia niihin.
Ihan hyvä idea. Kun viime kevääntä piti tapella ensimmäisestä rokotteesta, niin olipa mukava, kun soittivat 3-piikistä ja sai samalla ajankin.
Moni, joka haluaisi rokotteen, ei viitsi jonottaa noissa popup- paikoissa kylmässä montaa tuntia, tai eivät oikein tiedä minne pitäisi tarjoutua rokotettavaksi.
Hyvä idea hallitus!
Eiköhän jokanen halukas piikkinsä oo saanut. Muilla jo tauti ollut, eivätkä tarvitse, kun henkiin jäivät kohdatessaan yleisvaarallisen tappavan taudin.
Kaunis Sanna Marin ja monet muutkin hallitusensa kaunottaret sais soittaa mulle millon vaan-
olispa se ihanaa....
Taas näitä kaunis sanna viestejä..
monopolieuro/päivä jokaisesta sannan kuvasta jonka printtaatte, liimaatte vaatteisiinne ja painelette kadulla päivät pitkät sannan kuvat päällänne.
Mikä tässä voisi olla taka-ajatuksena, ääninäytteet ja äänitunnisteet?
Tässä on eräs tutkimus injektioissa havaitusta grafeenista, marraskuussa julkaistiin toinen.
https://www.researchgate.net/publication/355979001_DETECTION_OF_GRAPHENE_IN_COVID19_VACCINES
Tässä marraskuussa julkaistu. Nanolähettimiä ym. pskaa. Rokottamattomat, älkää missään tapauksessa ottako ensimmäistäkään.
https://www.researchgate.net/publication/356002064_MICROSCOPIC_OBJECTS_FREQUENTLY_OBSERVED_IN_mRNA_COVID19_VACCINES
Miksi soittasivat?
Piikki on vapaaehtoinen, sen tyrkytyäminen/ velvoittaminen rikkoo yksilön itsemääräämisoikeutta.
Eihän ne piikit estä edes tautia, eikä sen tartuttamista.
Jotain häikkää niissä on, kun kaikille niitä tyrkytetään. Vaikka monet on sairastaneet jo taudin.
Alkuun, niitä piti antaa vain vanhoille, ja immunipuutteisille. Miksi se ei päättäjille riittänyt?
Lääkefirmojen bisneksiä lähtivät tukemaan. Ihmisten etu ei ole ottaa piikkejä, jotka ei estä tautia, eikä tartuttamista.
Media ja päättäjät kilpaa pelottelivat kansan piikeille, jotka ei tuoneet luvattua suojaa. Jo yksi piikki, sen luvattiin suojaavan,sitten kahden jne.... Täysinrokotetutkin sairastuu koronaan.
Komesta piikistä luvattiin suojaa, 10 viikoksi, se on 2,5 kk, vain....
Moniko ottaa omikroniin räätälöityjä piikkejä, se on 3 sarja?
Tauti ,joka nyt todettu lieväksi,kiertää jo ....
piikit tulee muutaman viikon päästä.
Käyttääkö ihmiset enää omaa järkeään, vai onko sekin ulkoistettu?
Myyvätkö 1,2 ja 3 pistoksia. Vai lisäksi tulossa olevaa 3 piikkiä?
Se on 6, niille jotka ei oo viellä lähteneet oravanpyörään😅
Rokotevastaisten oven taakse eivät kyllä tule piikin kanssa. Pakkopaidan kanssa kylläkin.
Onko hallituksen läskitankeilla ja muilla riittävä koulutus tarjoamaan pakkopaitaa kenenkään ovella? Voi olla, että jätteille itselleen on kohta tarjolla huippuylläri.
Minusta rokotevastaisille ei kannata soittaa, heidät kannattaa pidättää ja viedä suoraa päätä keskitysleireille.
No huhhuh, et taida olla ollut koskaan historiantunneilla ja sen kyllä huomaa. Olet ihmissaastaa. Tulet vielä törmäämään siihen että saat tämän saman lauseen ihan naamatustenkin. Koita pysyä terveenä, ei kovinkaan hyvältä näytä piikitetyillä.
Sanottiin että rokottamattomat eivät välttämättä ole tietoisia rokotteiden hyödyistä. Moniko etulinjan rokotettu oli tietoinen rokotteiden hyödyistä.
Eihän noita kriminaaleja ole edes perustuslaki estänyt. Kun lainsäätäjät ovat laittomia, niin lakeja voi muutella tarpeen mukaan noiden globalistikoijareiden hyväksi.
Täytyy sanoa, että ovat todella idiootteja, jos kuvittelevat että rokottamattomat eivät tiedä tarpeeksi. Tämä porukka on juuri se, joka tietää mitä "rokotteet" ovat.
Kyllä tämä rokoteagenda on suunniteltu jo vuosia sitten. Moni siitä tietää. Esim. murhattu John McAfee sanoi jo helmikuussa 2020, että "älkää ikinä, missään tilanteessa ottako koronarokotetta". Lähes vuosi, ennen kuin rokote tuli.
Ja sitten se sisäpiirin viesti 4chan palstalla 2019, joka varoitti tulevasta pandemiasta ja siihen tuotavasta "rokotteesta". "Älä ota sitä".
Joo ei, ei missään nimessä. Nyt, kun on jo julkaistuja tutkimuksia injektioiden epämääräisistä grafeenilähettimistä ja nanoparasiiteista, hallitus jatkamalla rokotelobbaamista ja pakkokeinoja syyllistyy terrorismiin. No ihan on hlvtti TERRORISTEJA!!!!
Puhelimen saa laittaa kiinni jos tahtoo, samoin maileja ei tarvitse tarkastaa ellei tahdo ja postinkin voi jättää hakematta.
Ihan perusoikeuksia.
Kirjattu kirje on sitten se mahdollisuus, mutta oveakaan ei tarvitse avata ellei tahdo taikka voi olla poissa kotoa jos tahtoo.
Natseille ja gestapoille kannattaa lyödä luu kurkkuun.
;9
"Aina voi prätkäistä turpaan"!!!
Puhelutallenne
https://rapsodia.fi/puhelu-helsingin-koronaneuvonnan-kanssa-kansanmurhapiikista/
Te kannustatte ihmisiä ottamaan itsemurhapiikin – kyseessä on rikos ihmisyyttä vastaan
Maailman petollisesta menosta hyvin perillä oleva valveutunut kansalainen otti asiakseen rimpauttaa reippaasti Helsingin koronaneuvontaan, sillä hän huomasi puhelimeensa tulleen 27.1.2022 Helsingin Sotelta koronarokotetta koskevan suoramarkkinointi tekstiviestin. Miehelle markkinoitiin viranomaisen toimesta koronarokotteen ottamisen helppoutta ilman ajanvarausta. Kokeellista koronarokotetta markkinoitiin tekstiviestissä sellaisella myyntikärjellä, että sen väitettiin muka suojaavan erinomaisesti koronavirustaudin vakavilta muodoilta.
Tässä on tämä puhelinkeskustelu tekstin muodossa:
-Tässä tekstiviestissä sanotaan, että koronarokote suojaa erinomaisesti koronavirustaudin vakavilta muodoilta. Pitääkö se paikkansa?
-No, kyllähän se pitää paikkansa.
-Minkä takia sitten sairaaloissa olevista potilaista suurin osa on kuitenkin tämän rokotteen saaneita? Eikö se sairaalaan joutuminen tarkoita, että se on vakava tautimuoto?
-Niin, toki kun lukee niitä uutisia, että sanotaan, että koronaviruspotilaita on sairaalassa, niin nehän saattaa olla tietysti jonkin muunkin syyn takia siellä sairaalassa. Saattaa olla tietysti sattuma löydös se, että on korona positiivinen.
-Onko tämä rokote turvallinen?
-Kyllä, se on turvallinen.
-Mitä se turvallinen tarkoittaa? Tarkoittaako tämä turvallinen nyt tässä sitä, että siitä ei tule haittoja?
-No, ihan kaikkiin lääkkeisiin ja rokotteisiin saattaa liittyä sivuvaikutuksia.
-Joo. Tähän koronarokotteeseen on kuollut Euroopassa 20 000 ihmistä. Ja Suomessa niin kauan, kun niitä vielä tilastoitiin, Suomessa oli kuollut jo yli 150 ihmistä. Onko tämä teidän mielestä silloin turvallinen, jos 150 ihmistä kuolee siihen?
-No, kyllä se on meidän näkökulmasta ollut turvallinen.
-Okei. Mun kaverin mummi otti 2. piikin ja kuoli heti sen jälkeen.
-Niin just.
-Mun kaverin parhaan ystävän vaimo otti 3. piikin ja kuoli heti sen jälkeen.
-Niin just.
-Mun kaverin perhetuttu otti 2. piikin ja kuoli heti sen jälkeen. Mun ystävä otti 2. piikin ja kuoli 6 viikkoa piikin jälkeen sydänkohtaukseen. Onko tämä teidän mielestä turvallinen?
-No vaikea sanoa tietysti, että mitä muuta siellä on ollut taustalla.
-Te tilastoitte kaikki korona positiiviset koronakuolleiksi, vaikka ihminen olisi jäänyt auton alle. Ja sitten kun te tilastoitte kaikki piikkihaittoihin sairastuneet ja kuolleet, niin silloin te kiistätte sen yhteyden. Eli silloin kun henkilö testataan korona positiiviseksi ja vaikka hänen päähän putoaisi meteoriitti, niin te sanotte, että hän kuoli koronaan. Mutta sitten kun hän ottaa tämän koronarokotteen, jota te väitätte kaiken tieteellisen todistelun vastaisesti turvalliseksi, niin silloin kun ihminen on sen piikin ottanut ja hän kuolee, vaikka siihen piikitys paikalle, niin silloin te väitätte, että hän ei kuollut siihen piikkiin. Onko tämä teidän mielestä rehellistä? Ja kuinka sä voit nukkua yösi, kun sä työksesi valehtelet ihmisille?
-Joo. Oliko sulla vielä jotain kysymyksiä?
jatkuu
huhhuh. welcome to Suomi a la 2022.
Seitsemän ystävääni on jo kuollut näihin piikkeihin
https://rapsodia.fi/myrkkyinjektioilla-rikotaan-perustuslakia/
Ainoa hyötyjä on lääkefirma ja mahdollisesti valtio ellei perillistä ole.
Kertokaa että olette rutiköyhiä, niin valtio jättää rauhaan.
Ei ihme että oikeita asioita ei ehditä hoitaa, kun kaikki hoitavat vaan jotain piikkisoittoja. Tekisivät töitä jos osaavat.
tuo äänitteessä oli hyvä neuvo sanoo en halua keskustella sanoi itse hoitaja miksi muiden pitäisi edes kuunnella.
ei kannate vaivautua .