EU-jäsenyys ei korvaa Nato-jäsenyyttä!

EU:n puheet on jo kuultu ja tekemiset nähty. Kun missä tahansa EU:ssa talous on kuralla, Suomi huudetaan apuun maksamaan miljardeja eri verukkeilla. Suomi on jatkuva maksaja ympärivuotisen kasvukauden maille.

Kun Venäjä hyökkää Suomeen, Portugali lähettää osanoton, Saksa myötätuntoa ja Kreikka kiinalaisia huopia. EU ei ole puolustusliitto! Nato on.

Suomen valtiojohto nukkuu Ruususen unta, eikä halua uskoa Venäjästä mitään pahaa. Niinistö koettaa apinoida Ahtisaarta ja on omaksunut roolin rauhanrakentajana pankkimiehen kokemuksella. Haavisto yritti samaa maailmalla, eikä siitäkään mitään tullut.
5139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onneksi Suomi ei ole vielä kokonaan Natossa. Meidän niskassa on jo epäisänmaallinen Naton Isäntämaasopimus, jota ei ole mitenkään demokraattisesti suomessa hyväksytty. Suomen taivaalla lentelevät vuosittain kymmenissä lentosotaharjoituksissa kymmenet naton sotakoneet aiheuttaen melua ja saasteita. Miksi vihreät eivät vastusta tätä? Nato ei ole lisäksi mikää puolustusliitto vaan väkivaltainen agressiivinen sotilasliitto, tästä esimerkkinä Jugoslavian laittomat pomitukset, Libyan, Irakin, Syyrian ym maiden sisäisiin asiaoihin sekaantumiset eri natomaiden toimesta yhdessä ja erikseen. Paras suomen isänmaallisten etujen turvaaminen on irtisanoutua isäntämaasopimuksesta ja aloittaa suomen puoluettomuuden uudelleen rakentamisen. Me emme tarvitse Naton aloittamia sotia ja sen tuomaa turvattomuutta mailmalla.

Äänestä
  • Puhut pötyä. Nato ei aloita sotia, mutta tulee puolustamaan jäsenmaitaan tarvittaessa. Nytkin Venäjä se on, joka uhkaa naapureitaan ja NATO on kuljettanut aseita jäsenmaihin varmuuden vuoksi, jos jäsenmaat ovat uhattuna, Nato puolustaa.

    On se hyvä, että on tuollainen puolustusliitto, jota kenties Venäjäkin pelkää. Jos sitä ei olisi, niin olisimme kaikki pienet maat hätää kärsimässä. Venäjä ei antaisi rauhaa, koska sillä on hinku laajentua. Ei millään voi unohtaa tuota alusmaittensa liittoutumista NATONn kanssa. Ne maat ovat nyt turvassa. Me emme ole vielä varmoja tuon turvallisuuden suhteen.

    Äänestä

Nato ei ole mikään puolustusliitto. Se määrityy jo niiden sopimuksessa jossa vihollisksi on virallisesti määritelty Venäjä. Naton kyyhkyslaisesta rauhantahdosta on kokemusta v.1999 Jugoslaaviasta, jossa Nato suoritti sivilivääestön terrosistipommituksia. Nato, USA yritti myös sotilaallisilla toimenpiteillä viedä omaa käsitystä demokratiasta(se virallinen mantra) Afganistaniin. Lopputuloksena pakokauhunomainen pako sieltä kun parrakkaat miehet olivat hieman eri mieltä heidän demokratiasta. Suomi oli siellä mukana Natoa auttamassa. No saimme sieltä pakolaiset niskaamme ja vihreät ovat ilosia. Että sellainen puolustusliitto!!!

Äänestä

EU tarkoittaa rappiota Suomen kansalle jota ei olisi ennen EU ta hyväksytty. Nato toivottavasti turvaa.

Äänestä

Mitä hauskaa kaikesta tästä vielä seuraa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

EU:n puheet on jo kuultu ja tekemiset nähty. Kun missä tahansa EU:ssa talous on kuralla, Suomi huudetaan apuun maksamaan miljardeja eri verukkeilla. Suomi on jatkuva maksaja ympärivuotisen kasvukauden maille.

Kun Venäjä hyökkää Suomeen, Portugali lähettää osanoton, Saksa myötätuntoa ja Kreikka kiinalaisia huopia. EU ei ole puolustusliitto! Nato on.

Suomen valtiojohto nukkuu Ruususen unta, eikä halua uskoa Venäjästä mitään pahaa. Niinistö koettaa apinoida Ahtisaarta ja on omaksunut roolin rauhanrakentajana pankkimiehen kokemuksella. Haavisto yritti samaa maailmalla, eikä siitäkään mitään tullut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu