Stressi ja lynkkaus sumentaa maatietoisen ajattelutavan

Yhteiskunta on rakennettu siten, että se lynkkaa totuutta rakastavat maan rakoon. Esimerkiksi flättärit ovat saaneet kokea tämän. Nyt lynkataan huolella myös kaikkia kristittyjä ihan ”valtamedian” toimesta. Samaan syssyyn on lähtenyt myös ns. ”vastamedia”, joka ei myöskään sanojoa säästä.
Me maatietoiset kristityt ja myös muut kristityt kokevat paljon väheksyntää. Meidät leimataan syyttä ahdasmielisiksi jne.
Flättärit taas halutaan leimata mielenvikaisiksi tai koulujen keskeyttäjiksi, vaikka asia ei ole näin. Minäkin suoritin kouluni kunnialla loppuun ihan hyvillä arvosanoilla.

Miten lynkkaus näkyy sitten maatietoisen ajattelussa?
Itselläni ainakin ajattelu hidastuu. Saatan alkaa änkyttämään. Kirjoitteluni alkaa tökkiä. En osaa etenkään kriittisempää kirjoittelua kirjoittaa kielioppisääntöjen mukaan. Kirjoitusasuni ikäänkuin ontuu. Ja se taas saattaa näyttää elämänkoululaisen tuotokselta, vaikka olen ihan koulutettu. Yhteiskunta haluaa lynkata meidät flättärit niin alas, ettemme osaisi enää pitää esillä asiaamme. Etenkään puhumalla. Änkytän tosi usein kriittisissä tilanteissa. Ja se ottaa päähän. En saa sanaani kuuluviin ihan vain sen takia, kun aivot ovat ihan sumussa ja jumissa.

Olenkin ajatellut, että tämä stressin aiheuttaminen ja lynkkaus on ihan masinoitu juttu. Aivotutkijat tietävät, miten saa toisen aivot jumiin. Sitä tietoa sitten käytetään maatietoisia ja kristittyjäkin vastaan. Ainut keino pitää aivot auki, olisi kai muuttaa erakoksi jonnekin korpeen tietolähteiden saavuttamattomiin. Näin kaikkinainen propaganda yms eivät sokeuttaisi maatietoisen ajattelua. Mutta kun tämäkään ei ole järkevää. Sillä jos kaikki maatietoiset hakeutuvat omiin koloihinsa, miten maatietoisuus sitten leviää???!!! Me kun ollaan ne, joiden täytyy pitää yllä tätä tietoisuutta!
56249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Mutta ethän sinä ole mikään maatietoinen tai älykäs, muuten ymmärtäisit miten tieteelliset todisteet kertovat täysin yhtenäisesti että elämme maapallolla.

1Äänestä
  • No sinä saatat olla tuota mieltä. Minä en. Osaan ajatella kriittisesti niin, kuin tuo ”Maatietoinenkin”. Maa on litteä ja se tieto kestää varmasti kriittisemmänkin ajattelun. Meidät on vain ajettu maan rakoon niin, ettemme saa emmekä aina kykene puolustautumaan. Tämä ajaa monia flättäreitä kammioihin omiin oloihinsa. Sitä olen harkinnut myös minä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No sinä saatat olla tuota mieltä. Minä en. Osaan ajatella kriittisesti niin, kuin tuo ”Maatietoinenkin”. Maa on litteä ja se tieto kestää varmasti kriittisemmänkin ajattelun. Meidät on vain ajettu maan rakoon niin, ettemme saa emmekä aina kykene puolustautumaan. Tämä ajaa monia flättäreitä kammioihin omiin oloihinsa. Sitä olen harkinnut myös minä.

    Ei kyse ole mielipiteestä vaan faktoista. Et juuri osaa ajatella kriittisesti tai loogisesti, kuten ei yksikään litteään maahan uskova, me muut tiedämme totuuden että elämme maapallolla.

    No se on teidän totuus, muttei ole yhtä absoluuttisen totuuden kanssa. Absoluuttinen Jumalan Sanan tarkastelunkin kestävä totuus on se, että maa on litteä!

    Se on absoluuttinen totuus että maailma on maapallo kaikille, idiootit eivät vain ymmärrä todisteita ja tieteitä.

    Miksi kokonaisesta ”maapallosta” on julkaistu vain yksi (väitetysti) oikea valokuva (blue marble), vaikka NASA on väitetysti vienyt äskettäin jopa Marsiin asti luotaimen? Miksi NASA ei ota ja julkaise oikeita kuvia kokonaisesta ”maapallosta”. Minä tiedän vastauksen, mutta koeta sinä keksiä jokin hyvä selitys tuolle.

    Jos ymmärtäisit jotakin, ymmärtäisit ettei pallosta voi ottaa "kokonaista" valokuvaa koska kyseessä on PALLO.
    Pallon muodon voi määritellä kaikuluotaamalla, tai ottamalla videokuvaa yms. vastaavaa filmikuvaa ympäri palloa.

    Kuinkas monta todistettavaa kuvaa litteästä "maalätystä" NASA on julkaissut?
    Tai ylipäätään kukaan tai mikään taho?
    Ei yhtään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No sinä saatat olla tuota mieltä. Minä en. Osaan ajatella kriittisesti niin, kuin tuo ”Maatietoinenkin”. Maa on litteä ja se tieto kestää varmasti kriittisemmänkin ajattelun. Meidät on vain ajettu maan rakoon niin, ettemme saa emmekä aina kykene puolustautumaan. Tämä ajaa monia flättäreitä kammioihin omiin oloihinsa. Sitä olen harkinnut myös minä.

    Tekosyy jota käytätte koska teillä ei ole rakentavia vastauksia teorioillenne jotka perustuvat esi-keskiaikaisein uskomuksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi kokonaisesta ”maapallosta” on julkaistu vain yksi (väitetysti) oikea valokuva (blue marble), vaikka NASA on väitetysti vienyt äskettäin jopa Marsiin asti luotaimen? Miksi NASA ei ota ja julkaise oikeita kuvia kokonaisesta ”maapallosta”. Minä tiedän vastauksen, mutta koeta sinä keksiä jokin hyvä selitys tuolle.

    Et taida ymmärtää oikein esimerkiksi marsiin viedään mönkijät tai miten maata kiertävät satelliitit liikkuvat, maapallosta on useita yhdistelmäkuvia jotka kuitenkin aitoja kuvia.

    Kirjoituksesi kertoo että et ymmärrä avaruusteknologiasta yhtään mitään, saati kosmologiasta ja fysiikasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos ymmärtäisit jotakin, ymmärtäisit ettei pallosta voi ottaa "kokonaista" valokuvaa koska kyseessä on PALLO.
    Pallon muodon voi määritellä kaikuluotaamalla, tai ottamalla videokuvaa yms. vastaavaa filmikuvaa ympäri palloa.

    Kuinkas monta todistettavaa kuvaa litteästä "maalätystä" NASA on julkaissut?
    Tai ylipäätään kukaan tai mikään taho?
    Ei yhtään.

    Väistit kysymyksen vetoamalla semantiikkaan. Miksi ei oteta edes kaksiulotteista kuvaa "maapallosta" kokonaisuudessaan, minkä voisi tehdä esim. niillä väitetysti kauas avaruuteen lähetetyillä luotaimilla. Nyt on vain "komposiitteja".

    "Kuinkas monta todistettavaa kuvaa litteästä "maalätystä" NASA on julkaissut?
    Tai ylipäätään kukaan tai mikään taho?
    Ei yhtään."

    Koska se on mahdotonta, koska ulkoavaruutta ei olemassa eikä Maasta päästä tarpeeksi kauaksi, jotta se mahtuisi kokonaisuudessaan yhteen kuvaan? Vastaus tuohon kysymykseen on siis siinä mielessä sama kuin minun esittämääni kysymykseen, eli se on yksinkertaisesti mahdotonta.

    Niin, ja ne joissain korkealta kuvatuissa videoissa näkyvät "kaareutumat" ovat kalansilmäobjektiivin aiheuttamia vääristymiä. Hyvä esimerkki siitä oli Felix Baumgartnerin maailmanennätyshypyn videolla, kun siinä ensin näytettiin muka "horisontin kaareutumista", mutta kun kuva vaihtui hetkeksi toiseen moduulin sisällä olevaan kameraan , niin siinä näkyi täysin suota horisontti. Kuinka h*lvetin tyhmä pitää olla, että luulee sen kalansilmäobjektiivin aiheuttaman vääristymän olevan "horinsontin kaareutumista".

    Mutta tuossa sinulle laadukas dokumentti NASA:n avaruusmatkailusta, hyviä katseluhetkiä:

    https://www.youtube.com/watch?v=cZg227FJ7L4

    Miksi lätyskästä ei oteta yhtään minkäänlaista kuvaa? Miksi?
    Oma väitteesi lätyskästä perustuu vain olettamuksiin, koska YHTÄÄN AINOAA kuvanpuolikastakaan ei ole todisteeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi kokonaisesta ”maapallosta” on julkaistu vain yksi (väitetysti) oikea valokuva (blue marble), vaikka NASA on väitetysti vienyt äskettäin jopa Marsiin asti luotaimen? Miksi NASA ei ota ja julkaise oikeita kuvia kokonaisesta ”maapallosta”. Minä tiedän vastauksen, mutta koeta sinä keksiä jokin hyvä selitys tuolle.

    Maapallosta on julkaistu satoja kuvia, älä aina viitti valehdella.
    Kokonaisesta pallosta ei tietenkään voi julkaista yhtä kuvaa, aina siitä on vähintään toinen puoli piilossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maapallosta on julkaistu satoja kuvia, älä aina viitti valehdella.
    Kokonaisesta pallosta ei tietenkään voi julkaista yhtä kuvaa, aina siitä on vähintään toinen puoli piilossa.

    Tuo on kysymyksen kiertämistä. Miksi ei ole kuvia, jossa näkyy koko Maa samalla tavalla kuin kuu, kun sitä kuvaa Maasta?

    Eikä ole mitään satoja kuvia, vaan vain yksi väitetysti oikea kuva eli ”Blue Marble” 1970-luvulla. Kaikki muut ovat NASA:n itsensäkin mukaan komposiitteja.

    Kuten sanoin, selitys sille on yksinkertainen: ei pystytä oikeasti menemään tarpeeksi kauas Maasta, jotta voisi ottaa sellaisen kuvan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi lätyskästä ei oteta yhtään minkäänlaista kuvaa? Miksi?
    Oma väitteesi lätyskästä perustuu vain olettamuksiin, koska YHTÄÄN AINOAA kuvanpuolikastakaan ei ole todisteeksi.

    Kuten sanoin, siksi että se on mahdotonta; ei pystytä menemään tarpeeksi kauas Maasta, jotta kuvaan mahtuisi koko Maa äärirajoineen.

    Mutta Maan litteys on todistettu monella tavalla sillä, että vesistöjen pinnat eivät kaarru. Eli tiedetään, että Maa ei voi olla pallo. Mutta se, minkä muotoinen Maa tarkalleen on, onkin mysteeri.

    Sitä emme voi tavallisten ihmisten saatavilla olevan datan perusteella tietää, onko Maa pyöreä lautanen, jota ympäröi jäävalli tms. Asiaa helpottaisi se, jos koko maailmalle annettaisiin vapaat kädet tutkia, mitä Antarktikseksi kutsutun paikan rajamailta löytyy. Mutta tällä hetkellä Antarktiksen sopimuksen takia vain hallitusten hyväksymät delegaatit ja tutkijat voivat tutkia siellä ylipäätään mitään. Jos on tavallinen kansalainen tai turisti, niin siellä voi olla vain rajatusti. Kukaan ei voi lähteä omin päin tutkimaan esim. tuleeko vastaan lopulta jääseinämä, josta ei pääse enää eteenpäin.

    Huomaa että tieteet ja tieteelliset julkaisut ovat sinulle täysin vieraita asioita on uskomatonta että Suomessa on nykyaikana noin huonosti koulutettuja ja sivistymättömiä ihmisiä
    Maapallo on todistettu usein eri tavoin ja litteän maan "todisteet kumottu jokainen täydellisesti
    Et nähtävästi myöskään ymmärrä että komposiittikuvat ovat myös aivan yhtä aitoja, ne ymmärrettävistä syistä koottu useasta kuvasta.
    Pelottavaa että on noin harhaisia ja tietämättömiä ihmisiä oikeasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No sinä saatat olla tuota mieltä. Minä en. Osaan ajatella kriittisesti niin, kuin tuo ”Maatietoinenkin”. Maa on litteä ja se tieto kestää varmasti kriittisemmänkin ajattelun. Meidät on vain ajettu maan rakoon niin, ettemme saa emmekä aina kykene puolustautumaan. Tämä ajaa monia flättäreitä kammioihin omiin oloihinsa. Sitä olen harkinnut myös minä.

    Tietenkin te saatte puolustautua: mutta, siinä olet täysin oikeassa että ette KYKENE puolustautumaan. Miten ilmiselviä valheita voisi puolustaa?

    "Maa on litteä ja se tieto kestää varmasti kriittisemmänkin ajattelun"!?!? Pahempaa potaskaa en olekaan aikoihin lukenut! Mitähän jos tuon lapsellisen ruikuttamisen sijaan vaikka toisit niitä litteän maan todisteita esiin, niitähän teiltä on kyselty vuosikausia?

    ps. perustelemattomat mielipiteet ja muu lapsellinen nillitys eivät ole todisteita!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on kysymyksen kiertämistä. Miksi ei ole kuvia, jossa näkyy koko Maa samalla tavalla kuin kuu, kun sitä kuvaa Maasta?

    Eikä ole mitään satoja kuvia, vaan vain yksi väitetysti oikea kuva eli ”Blue Marble” 1970-luvulla. Kaikki muut ovat NASA:n itsensäkin mukaan komposiitteja.

    Kuten sanoin, selitys sille on yksinkertainen: ei pystytä oikeasti menemään tarpeeksi kauas Maasta, jotta voisi ottaa sellaisen kuvan.

    Taas varsin valehtelet! Yhdistelmäkuva on ihan yhtä oikea kuin kerralla otettu, siis maasta on satoja kuvia.
    Kyllä esim. kuusta voitaisiin kuvata sinne lähetetyillä luotaimilla vaikka kuinka hienoja kuvia maapallosta, mutta mitä järkeä, niillä kalliilla kuuluotaimilla on ihan eri tehtävät, miksi pitäisi kapasiteettia tuhlata maapallon kuvaamiseen? Paljon parempia ja tarkempia kuvia saa maata kiertävistä satelliiteista, jotka ovat siellä juuri sitä varten että kuvaavat maanpintaa.
    Selityksesi oli yksinkertainen, mutta väärä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on kysymyksen kiertämistä. Miksi ei ole kuvia, jossa näkyy koko Maa samalla tavalla kuin kuu, kun sitä kuvaa Maasta?

    Eikä ole mitään satoja kuvia, vaan vain yksi väitetysti oikea kuva eli ”Blue Marble” 1970-luvulla. Kaikki muut ovat NASA:n itsensäkin mukaan komposiitteja.

    Kuten sanoin, selitys sille on yksinkertainen: ei pystytä oikeasti menemään tarpeeksi kauas Maasta, jotta voisi ottaa sellaisen kuvan.

    Tässä on kuva sulle miljoonan mailin päästä otettuna:

    https://www.nasa.gov/press-release/nasa-satellite-camera-provides-epic-view-of-earth

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No se on teidän totuus, muttei ole yhtä absoluuttisen totuuden kanssa. Absoluuttinen Jumalan Sanan tarkastelunkin kestävä totuus on se, että maa on litteä!

    Nyt kyllä pilkkaat Jumalan Sanaa, Väität omia harhaluulojasi absoluuttisiksi totuuksiksi, jopa Jumalan Sanan veroisiksi!
    Miksi Jumala antaisi ihmisille järjen tutkia maailmankaikkeutta, jos sinun kaltaisesi omaviisas tietämätön kuvittelee olevansa pätevä asettamaan kaikki tutkimustulokset vääriksi?

    Äänestä

Maatietoinen, olet oikeassa. Huomasin, että on parempi kun jättää kokonaan miettimästä minkä muotoinen Maa on. Ja ystävällinen vinkki, sen tiedon jakaminen ei kannata. Tämän palstan aktiiviset kirjoittajat on vähentyneet jo puolella.

Vaikka me ajatellaan paljon, kaikenlaisia asioita ja ollaan uteliaita, niin jotkut asiat on vain asioita joiden on tarkoitettu olevan niin kuin on todettu.

Meidän pitää yrittää kuulua yhteiskuntaan, eikä yrittää siitä eroon. Se mikä on tarkoitettu laajempaan tietoon, on tarkoitettu yhteiskunnan tietoon. Ei se silti tarkoita sitä ettei me voida ajatella itsenäisesti, eikä se tarkoita ettei me voitaisi yrittää vaikuttaa yhteiskuntaan sisältä päin.

Fakta on kuitenkin se, että me olemme lampaita. Ja ne jotka ei alistu siihen, tappavat itse itsensä/tapetaan. Näin olen havainnut asioiden olevan.

Äänestä

"lynkkaa totuutta rakastavat maan rakoon"

Miten ihminen voidaan lynkata (eli hirttää laittomasti) maan rakoon? Mihin se köysi silloin kiinnitetään?

Äänestä
  • Lynkkausta on muutaki, ku hirttäminen. Kaikki tavat, joilla ihminen ajetaan tuuperruksiin laittomin keinoin, on lynkkaamista. Ei siis vain hirttäminen. Toisen voi lynkata myös psyykkisesti ajamalla hänet esim itsemurhan partaalle, tai niin, että lynkatun sydän sanoo heipat… Moni kuolee esim psyykkiseen järkytykseen, sydäriin tms…. Tätä maatietonenki varmasti tarkottaa. Ku ihminen ajetaan ahtaalle, sydän voi siinä ottaa loparit. Eli pumppu ikään kuin leikkaa kii.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lynkkausta on muutaki, ku hirttäminen. Kaikki tavat, joilla ihminen ajetaan tuuperruksiin laittomin keinoin, on lynkkaamista. Ei siis vain hirttäminen. Toisen voi lynkata myös psyykkisesti ajamalla hänet esim itsemurhan partaalle, tai niin, että lynkatun sydän sanoo heipat… Moni kuolee esim psyykkiseen järkytykseen, sydäriin tms…. Tätä maatietonenki varmasti tarkottaa. Ku ihminen ajetaan ahtaalle, sydän voi siinä ottaa loparit. Eli pumppu ikään kuin leikkaa kii.

    ei siis vain tuuperruksiin, vaan ihan kuolleeksi asti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lynkkausta on muutaki, ku hirttäminen. Kaikki tavat, joilla ihminen ajetaan tuuperruksiin laittomin keinoin, on lynkkaamista. Ei siis vain hirttäminen. Toisen voi lynkata myös psyykkisesti ajamalla hänet esim itsemurhan partaalle, tai niin, että lynkatun sydän sanoo heipat… Moni kuolee esim psyykkiseen järkytykseen, sydäriin tms…. Tätä maatietonenki varmasti tarkottaa. Ku ihminen ajetaan ahtaalle, sydän voi siinä ottaa loparit. Eli pumppu ikään kuin leikkaa kii.

    Lynkkaus
    https://fi.wiktionary.org/wiki/lynkkaus

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1. väkijoukon suorittama omavaltainen teloitus
    2. (laajennettu merkitys) edellisen tavoin tehty pahoinpitely
    3. (kuvaannollisesti) jonkin täydellinen torjuminen, täystyrmäys

    Maatietonen siis käyttää lynkkaussanaa täysin oikein.

    Äänestä

En minä itse näe lynkkausta, vaan lähinnä naureskelua hassuille uskomuksille. Sellaista on aina ollut. Jos joku vaikka peruskoulussa poikkesi toisista, oli vaikka ulkomaalainen, niin hänelle saatettiin naureskella.

Sitten kun rupeat paasaamaan kaikille litteää maata, niin tottakai se ärsyttää muita. Miksi tuo jankuttaa kokoajan tuota juttuansa, minkä muut ihan selkeästi näkevät, ettei ole totta?

Äänestä
  • Litteä maa jos mikä, on totta!! Miksi sen puolesta ei sitten saisi puhua??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Litteä maa jos mikä, on totta!! Miksi sen puolesta ei sitten saisi puhua??

    Ei se että oikoo hullut luulot todellisuudesta ole mitään estämistä, se on vain väärän tiedon korjaamista.

    Samalla tapaa kuin Litta saa kertoa Litta-höpöjuttuja on muilla oikeus kirjoittaa oikaiseva tieto asiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se että oikoo hullut luulot todellisuudesta ole mitään estämistä, se on vain väärän tiedon korjaamista.

    Samalla tapaa kuin Litta saa kertoa Litta-höpöjuttuja on muilla oikeus kirjoittaa oikaiseva tieto asiasta.

    Niin, se on hyvä, että on oikeus kirjoittaa oikaiseva tieto, kuten se, että korkealta kuvatuissa videoissa näkyvä ”kaareutuminen” on kalansilmäobjektiivin aiheuttama vääristymä, ei horisontin kaartuma, kuten sinäkin älykääpiönä varmaan luulet. Yritä nyt edes vähän skarpata.

    Mites se Aurinkon 15 astetta sivusuuntaan kaikkialla, myös päiväntasajasta etelään ja Australiassa tähän aikaan vuotta yli 12 tuntia.

    Kalansilmälinssiä kanssa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, se on hyvä, että on oikeus kirjoittaa oikaiseva tieto, kuten se, että korkealta kuvatuissa videoissa näkyvä ”kaareutuminen” on kalansilmäobjektiivin aiheuttama vääristymä, ei horisontin kaartuma, kuten sinäkin älykääpiönä varmaan luulet. Yritä nyt edes vähän skarpata.

    Tuo sinun väitteesi "kalansilmäobjektiivista" on juuri sitä littu-uskovaisten epätoivoista lässytystä ja valehtelua, jolla yrittävät päteä ja olla jotain ihmistä viisaampia.
    Esim. ISSltä ja sitä korkeammalta otetuissa kuvissa näkyy jo oikea maapallon pinta, ei siinä mitään "kalansilmiä" tarvita. Yritä älykääpiö vähän skarpata.

    ISS on osoitettu naurettavaksi kusetukseksi, joka toteutetaan mm. green screen ja augmented reality teknologiaa:

    https://en.m.wikipedia.org/wiki/Augmented_reality

    On sattunut mm. sellaisia lipsahduksia, että vaijerit, joiden varassa ISS:n ”astronautit” roikkuvat painottomuuden simuloimiseksi, näkyvät ISS:n videokuvassa hetken teknisen kömmähdyksen takia.

    ISS:n ”kuvat” ovat tietokonegrafiikkaa.

    Ja kalansilmäobjektiivin käyttäminen muissa korkealta kuvatuissa videoissa näkyy mm. siinä, että se käyristyminen kuvassa usein myös vaihtuu välillä kuperasta koveraan. Se on pelkkä optinen efekti, joka syntyy laajakulmakameraa käyttäessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, se on hyvä, että on oikeus kirjoittaa oikaiseva tieto, kuten se, että korkealta kuvatuissa videoissa näkyvä ”kaareutuminen” on kalansilmäobjektiivin aiheuttama vääristymä, ei horisontin kaartuma, kuten sinäkin älykääpiönä varmaan luulet. Yritä nyt edes vähän skarpata.

    Kyllä te flättärdit olette aivokuolleita idiootteja, teidän älyllinen kapasiteetti on keharin tasolla korkeintaan ja se näkyy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ISS on osoitettu naurettavaksi kusetukseksi, joka toteutetaan mm. green screen ja augmented reality teknologiaa:

    https://en.m.wikipedia.org/wiki/Augmented_reality

    On sattunut mm. sellaisia lipsahduksia, että vaijerit, joiden varassa ISS:n ”astronautit” roikkuvat painottomuuden simuloimiseksi, näkyvät ISS:n videokuvassa hetken teknisen kömmähdyksen takia.

    ISS:n ”kuvat” ovat tietokonegrafiikkaa.

    Ja kalansilmäobjektiivin käyttäminen muissa korkealta kuvatuissa videoissa näkyy mm. siinä, että se käyristyminen kuvassa usein myös vaihtuu välillä kuperasta koveraan. Se on pelkkä optinen efekti, joka syntyy laajakulmakameraa käyttäessä.

    Jos et usko ISS'n olemassaoloon, olet kaiken avun tavoitetamattomissa ja selkeästi älyllisesti erittäin matalalla tasolla.
    Voit itse nähdä sen erittäin selvästi hyvällä kaukoputkella.

    Eipä siellä ole kertaakaan mitään vaijereita näkynyt ikinä mutta te vajakit näette mitä haluatte uskoa.

    Luulisi että ei tuollaisia virheitä pääsisi jos kyseessä olisi oikeasti huijaus mutta kun ette osaa ajatella loogisesti tai kriittisesti älykkyyyenne vuoksi, tai juuri sen puutteen vuoksi.

    Teidän tietonne perustuu toisten vähä-älyisten videoihin jotka eivät ymmärrä fysiikasta tai optiikasta mitään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä te flättärdit olette aivokuolleita idiootteja, teidän älyllinen kapasiteetti on keharin tasolla korkeintaan ja se näkyy.

    Mikä on flättärdi? Jos meinaat sillä retardia, niin haukut väärää puuta. Flättärit ovat keskimäärin todella fiksua ja älykästä porukkaa!

    Äänestä

  • Maatietoinen kirjoitti:

    Eivät ole todellakaan keskimääräistä pienempi ÄO ja keskivertoisesti huonommin koulutettuja, tämä on fakta.
    Flättärdeiltä puuttuu täysin kyky kriittiseen ja loogiseen ajatteluun, sekä ymmärrys tieteistä.
    Flättärdi=Flat earther retardet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ISS on osoitettu naurettavaksi kusetukseksi, joka toteutetaan mm. green screen ja augmented reality teknologiaa:

    https://en.m.wikipedia.org/wiki/Augmented_reality

    On sattunut mm. sellaisia lipsahduksia, että vaijerit, joiden varassa ISS:n ”astronautit” roikkuvat painottomuuden simuloimiseksi, näkyvät ISS:n videokuvassa hetken teknisen kömmähdyksen takia.

    ISS:n ”kuvat” ovat tietokonegrafiikkaa.

    Ja kalansilmäobjektiivin käyttäminen muissa korkealta kuvatuissa videoissa näkyy mm. siinä, että se käyristyminen kuvassa usein myös vaihtuu välillä kuperasta koveraan. Se on pelkkä optinen efekti, joka syntyy laajakulmakameraa käyttäessä.

    Tuokin juttu on sitä littu-uskovaisten epätoivoista lässytystä ja valehtelua! Jos teidän on ihan pakko valehdella, keksisitte edes pikkuisen uskottavia juttuja, mutta kun nuo teidän lapselliset nillitykset aiheuttavat korkeintaan myötähäpeää normaalien ihmisten keskuudessa.
    Sinulta tuli aika monta uskomatonta väitettä, kykenetkö todistamaan niistä ainuttakaan? Koska väität yleistä todistettua tietoa vastaan, todistustaakka on vain ja ainoastaan sinulla?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivät ole todellakaan keskimääräistä pienempi ÄO ja keskivertoisesti huonommin koulutettuja, tämä on fakta.
    Flättärdeiltä puuttuu täysin kyky kriittiseen ja loogiseen ajatteluun, sekä ymmärrys tieteistä.
    Flättärdi=Flat earther retardet.

    Tollasella rumalla nimittelylläkö viet omaa agendaasi eteen päin? Mun mielestä vasta puolen nimittely osoittaa surkeaa keskustelutapaa! Kannatteis pestä suu saippualla ja oppia keskustelemaan asiallisesti. Vai pelottaako sua flättärien esittämä totuus???!!

    Miksi meidän maatietoisten pitäisi olla kohteliaita noille littu-uskovaisille? He keksivät jatkuvasti mitä pöyristyttävämpiä ja asiattomimpia herjoja meistä maatietoisista. Siivotkaa ensin oma pesänne! Saa kai teidän valheitanne sentään oikoa, totuudestahan ette tiedä mitään!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tollasella rumalla nimittelylläkö viet omaa agendaasi eteen päin? Mun mielestä vasta puolen nimittely osoittaa surkeaa keskustelutapaa! Kannatteis pestä suu saippualla ja oppia keskustelemaan asiallisesti. Vai pelottaako sua flättärien esittämä totuus???!!

    Minulla ei ole agendaa vaan kerron faktat ja totuuden joita te älyllisesti vajaat ette itse ymmärrä.
    Kyllä ne flättärdit täällä jatkuvasti haukkuvat muita, heitä kohdallaan samalla kunnioituksella takaisin.
    Flättärdit eivät ymmärrä totuudesta tai tosiasioista mitään kuten huomattu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuokin juttu on sitä littu-uskovaisten epätoivoista lässytystä ja valehtelua! Jos teidän on ihan pakko valehdella, keksisitte edes pikkuisen uskottavia juttuja, mutta kun nuo teidän lapselliset nillitykset aiheuttavat korkeintaan myötähäpeää normaalien ihmisten keskuudessa.
    Sinulta tuli aika monta uskomatonta väitettä, kykenetkö todistamaan niistä ainuttakaan? Koska väität yleistä todistettua tietoa vastaan, todistustaakka on vain ja ainoastaan sinulla?

    Tuossa sinun vähämielisessä verbaalisessa oksennukseksessa ei ollut yhtään argumenttia. Kuka tahansa voi tutkia ISS-videoita ja huomata ne kuvatrikit, joita niissä käytetään.

    Yksi surkuhupaisa kikka, joka ei ole edes kuvatrikki, on että ISS:n naisilla on pitkät hiukset laitettu pystyyn hiuslakalla niin, että se johtuisi muka painottomuudesta. Se on helppo huomata, että kyse on hiuslakasta, koska ne hiukset pysyvät samanlaisina koko ajan eivätkä leiju vapaasti, kuten todellisuudessa kävisi. Ja olisi tietenkin epäkäytännöllistä ylipäätään pitää pitkää tukkaa, jos olisi kuukausia painottomassa tilassa. Naistenkin kannattaisi leikata siellä tukka lyhyeksi.

    Sinulta pyydettiin todisteita, eikä toisten kirjoittajien herjaamista! Argumentteja siinä oli ainakin enemmän kuin noitten littu-uskovaisten valheellisissa väitteissä, joita he eivät edes yritä todistaa. Tuo hiuslakkaväite ei todista yhtään mitään, sitä samaa epätoivoista lapsellista lässytystä ja valehtelua. Oletko käynyt ISSllä katsomassa, miten siellä kenenkin tukka käyttäytyy?

    Katso niitä ISS:n omia videoita. Niistä voi nähdä kaikki nuo asiat, mistä puhuin, ja monet flättärit ovat tehneet yksityiskohtaisia analyysejä niistä. Ei se ole mitään rakettitiedettä.

    Totta kai se todistaa jotain, että ISS:n naisten tukat on laitettu pystyyn hiuslakalla; jos ne naiset olisivat oikeasti painottomassa tilassa, niin ei tarvitsisi käyttää hiuslakkaa luodakseen vaikutelma, että he olisivat painottomassa. Kyse on huijaamisesta, johon ei olisi mitään syytä, jos he olisivat oikeasti painottomassa tilassa.

    Ja mistä tietää, että niissä hiuksissa on hiuslakkaa? Siitä, että ne ovat jämähtäneet paikalleen pystyyn. Jos pitkissä hiuksissa ei ole hiuslakkaa, niin ne hulmuavat, sojottavat vaihdelleet eri suuntiin, menevät välille silmille jne. Miksi minun pitää edes selittää tällainen yksinkertainen hiuksiin liittyvä tosiasia? Oletko sinulla jotenkin alentuneet kognitiiviset kyvyt?

    Jos tuo hölynpöly olisi totta naisilla olisi lyhyet hiukset kuten miehillä. Ei siellä ole koskaan mitään pitkälettistä rokkariakaan ollut, koska miehellä hiuslakka näyttäisi täysin naurettavalta. ISS sisäkohtaukset on kuvattu vaiherivirityksineen studiossa ja ulkokohtaukset uima-altaassa. ISS = international scuba station.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katso niitä ISS:n omia videoita. Niistä voi nähdä kaikki nuo asiat, mistä puhuin, ja monet flättärit ovat tehneet yksityiskohtaisia analyysejä niistä. Ei se ole mitään rakettitiedettä.

    Totta kai se todistaa jotain, että ISS:n naisten tukat on laitettu pystyyn hiuslakalla; jos ne naiset olisivat oikeasti painottomassa tilassa, niin ei tarvitsisi käyttää hiuslakkaa luodakseen vaikutelma, että he olisivat painottomassa. Kyse on huijaamisesta, johon ei olisi mitään syytä, jos he olisivat oikeasti painottomassa tilassa.

    Ja mistä tietää, että niissä hiuksissa on hiuslakkaa? Siitä, että ne ovat jämähtäneet paikalleen pystyyn. Jos pitkissä hiuksissa ei ole hiuslakkaa, niin ne hulmuavat, sojottavat vaihdelleet eri suuntiin, menevät välille silmille jne. Miksi minun pitää edes selittää tällainen yksinkertainen hiuksiin liittyvä tosiasia? Oletko sinulla jotenkin alentuneet kognitiiviset kyvyt?

    Keksitpäs itsestäsi hyvän määritelmän, sinulla on selkeä kognitiivinen vinouma!
    Asiaan: sinua (luultavasti sinua) pyydettiin todistamaan väitteet, että ISS olisi huijausta?
    Olen joskus katsonut noita ISS videoita, enkä ole nähnyt ainoatakaan noista sinun väitteistäsi. Uskon että littu-uskovaiset ovat tehneet yksityiskohtaisia "analyysejä" ja ovat ihan varmasti nähneet juuri sen mitä ovat halunneetkin nähdä. Normaalit ihmiset eivät välttämättä noita "todisteita" näe. Vieläkään et esittänyt muuta kuin väitteitä.

    Kertoisitko, kuka huijaa ja tekee teidän iloksenne noita "huijausvideoita"? Tuntuu melkein, että nuo "huijausvideot" tulevat kalliimmiksi kuin konsanaan ISS. Mihin noita huijauksia tarvitaan? Ja muista: ISS on kansainvälinen avaruusasema, joten älä ala lässyttää NASAsta! Se on pieni toimija, eikä Nasalla ole edes kalustoa, jolla lentäisi avaruusasemalle.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Eivät ole todellakaan keskimääräistä pienempi ÄO ja keskivertoisesti huonommin koulutettuja, tämä on fakta.
    Flättärdeiltä puuttuu täysin kyky kriittiseen ja loogiseen ajatteluun, sekä ymmärrys tieteistä.
    Flättärdi=Flat earther retardet.

    Ikävästi haukut nyt maatietoisia! Me olemme keskimäärin valistuneempia. Useampien flättärien ÄO on taatusti keskivertoa ja sen ylikin. Maatietoinen on saanut poistettua turhat tukokset ajattelussa ja siksi ajatus kulkee vapaammin. Näin ollen aivoista saadaan enemmänkin irti.

    Äänestä

  • Maatietoinen kirjoitti:

    Ikävästi haukut nyt maatietoisia! Me olemme keskimäärin valistuneempia. Useampien flättärien ÄO on taatusti keskivertoa ja sen ylikin. Maatietoinen on saanut poistettua turhat tukokset ajattelussa ja siksi ajatus kulkee vapaammin. Näin ollen aivoista saadaan enemmänkin irti.

    En hauku vaan kerron todistetut faktat, tämä on tosiasia jota teidän on vaikea hyväksyä.
    Te olette kaukana älykkäästä, sivistyneestä tai valistuneesta.

    1Äänestä

  • Maatietoinen kirjoitti:

    Ikävästi haukut nyt maatietoisia! Me olemme keskimäärin valistuneempia. Useampien flättärien ÄO on taatusti keskivertoa ja sen ylikin. Maatietoinen on saanut poistettua turhat tukokset ajattelussa ja siksi ajatus kulkee vapaammin. Näin ollen aivoista saadaan enemmänkin irti.

    Maatietoinen on vain sellainen, joka ymmärtää Maapallon, Aurinkokunnan ja avaruuden!
    Littu-uskovaiset eivät tietenkään voi olla "maatietoisia", eiväthän ne ymmärrä yhtään mitään yhtään mistään! Todella röyhkeää, että nuo täysin tietämättömät hörhöt kuvittelevat olevansa "maatietoisia"! Todella röyhkeää valehtelua!
    Miten "ajatus kulkee vapaammin" kun siellä päässä ei ole yhtäkään järkevää ajatusta!

    Miks puhut noin ikävästi? Me flättärit emme ole mitään hörhöjä tai hihhuleita, vaan turhasta kuonasta vapaita. Kanavamme on auki ja siksi ajatteluunkin vaadittava energia saa virrata meissä vapaana. Tästä syystä emme ole ainoastaan maatietoisia, vaan myös valaistuneita. Useimmilla meistä on kruunuchakrakin auki, eli ns. kolmassilmä.

    Nyt meni jo aika kauas itämaitten puolelle "kolmassilmä"!!!???!!!
    Ette ole valaistuneita, ette maatietoisia vaan typeryksiä!
    Puhun ikävästi, koska olette sen ansainneet hörhöilyillänne

    Äänestä

Onhan aloittaja tietoinen mitä lynkkauksessa tehdään?

Se sumentaa kyllä ajatukset lopullisesti.

Äänestä
  • Aloittaja

    Moni aito maatietoinen haluaa olla tällaisina hetkinä hiljaa. Sinänsä harmi, mutta minkäs yleiselle ilmapiirille voi, kun ihmiskunta ei tunnu kestävän totuutta. Se on surullista!

    1Äänestä

  • Maatietoinen kirjoitti:

    Moni aito maatietoinen haluaa olla tällaisina hetkinä hiljaa. Sinänsä harmi, mutta minkäs yleiselle ilmapiirille voi, kun ihmiskunta ei tunnu kestävän totuutta. Se on surullista!

    Tarkoitit varmaan maatietoisella Maapallosta tietävää?
    Tietenkin yhteiskunta kestää totuuden Maapallosta, eihän sitä epäile kuin muutama harva littu-uskovainen mutta heitähän ei ole edes promillenkaan vertaa.

    Äänestä

Vääräuskoiset maapallopäät yrittävät vaientaa meitä litteänmaan totuuteen heränneitä.
Mutta he eivät tule onnistumaan! Tulevaisuutemme totuus näyttää minun profetioissa hyvinkin litteältä!

1Äänestä
  • Saattehan te ihan vapaasti meuhkata tuota valettanne, miksi teitä pitäisi vaientaa, tuo lässytyksenne on parasta hupia ikinä, eikä sitä kukaan täysijärkinen tietystikään usko.
    Vai oikein profeetaksi aioit ryhtyä, teet vain itsesi naurettavaksi pelleksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Maatietoinen kirjoitti:

Yhteiskunta on rakennettu siten, että se lynkkaa totuutta rakastavat maan rakoon. Esimerkiksi flättärit ovat saaneet kokea tämän. Nyt lynkataan huolella myös kaikkia kristittyjä ihan ”valtamedian” toimesta. Samaan syssyyn on lähtenyt myös ns. ”vastamedia”, joka ei myöskään sanojoa säästä.
Me maatietoiset kristityt ja myös muut kristityt kokevat paljon väheksyntää. Meidät leimataan syyttä ahdasmielisiksi jne.
Flättärit taas halutaan leimata mielenvikaisiksi tai koulujen keskeyttäjiksi, vaikka asia ei ole näin. Minäkin suoritin kouluni kunnialla loppuun ihan hyvillä arvosanoilla.

Miten lynkkaus näkyy sitten maatietoisen ajattelussa?
Itselläni ainakin ajattelu hidastuu. Saatan alkaa änkyttämään. Kirjoitteluni alkaa tökkiä. En osaa etenkään kriittisempää kirjoittelua kirjoittaa kielioppisääntöjen mukaan. Kirjoitusasuni ikäänkuin ontuu. Ja se taas saattaa näyttää elämänkoululaisen tuotokselta, vaikka olen ihan koulutettu. Yhteiskunta haluaa lynkata meidät flättärit niin alas, ettemme osaisi enää pitää esillä asiaamme. Etenkään puhumalla. Änkytän tosi usein kriittisissä tilanteissa. Ja se ottaa päähän. En saa sanaani kuuluviin ihan vain sen takia, kun aivot ovat ihan sumussa ja jumissa.

Olenkin ajatellut, että tämä stressin aiheuttaminen ja lynkkaus on ihan masinoitu juttu. Aivotutkijat tietävät, miten saa toisen aivot jumiin. Sitä tietoa sitten käytetään maatietoisia ja kristittyjäkin vastaan. Ainut keino pitää aivot auki, olisi kai muuttaa erakoksi jonnekin korpeen tietolähteiden saavuttamattomiin. Näin kaikkinainen propaganda yms eivät sokeuttaisi maatietoisen ajattelua. Mutta kun tämäkään ei ole järkevää. Sillä jos kaikki maatietoiset hakeutuvat omiin koloihinsa, miten maatietoisuus sitten leviää???!!! Me kun ollaan ne, joiden täytyy pitää yllä tätä tietoisuutta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu