Uusi koneellinen amerikkalaisia sotilaita laskeutui lentokentälle Puolaan

Puolaan on laskeutunut lauantaina ja sunnuntaina Yhdysvaltojen joukkoja ja kalustoa kuljettaneita lentokoneita.

PUOLAAN saapui sunnuntaina jälleen yhdysvaltalaisia sotilaita kuljettanut lentokone, kertoivat silminnäkijät uutistoimisto Reutersille. Yhdysvallat tukee Naton itäeurooppalaisia jäsenmaita lähettämällä niihin joukkojaan kiristyneessä tilanteessa, jossa Venäjä on koonnut omia joukkojaan Ukrainan rajan tuntumaan.

Kuvaa sunnuntaina saapuneesta lentokoneesta on nähtävissä yllä olevalla videolla.

Puolan armeijan tiedottaja Przemyslaw Lipczynski vahvisti lauantaina AFP:lle, että edellinen vastaava sotilaskuljetus oli laskeutunut maan lounaisosissa sijaitsevalle Rzeszow-Jasionkan lentokentälle. Lipczynski kertoi tuolloin myös, että ”pian” maahan olisi tulossa 1 700 sotilasta lisää.

Hänen mukaansa lauantaina saapuneet sotilaat olivat Yhdysvaltain kuuluisasta 82. maahanlaskudivisioonasta.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008593785.html

Nyt alkaa tulla niin kovaa porukkaa että Putten olisi syytä kätellä eikä heiluttaa nyrkkiä.

17

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaja Kallas on oikeassa siinä, että Putinkin miettii kahdesti alkaa sotia amerikkalaisia vastaan vaikka mies onkin kadottanut todellisuuden tajunsa.

    • Anonyymi

      Pieni sota antaa kuitenkin kannatusta jos osaa valita kohteen.

      Hullu se on joka NATO maahan hyökkää mutta viisas on se jo rampaan Ukrainaan hyökkää.

    • Anonyymi

      Venäjä on siis viisas

      😁😁😁

    • Anonyymi

      "Stalingradia" tarjolla USA:n maahanlaskujoukkojen savisaapikkaille.

      Taitaa tulla jenkkipojille äiteetä ja siirapppi pannareita ikävä?

      • Anonyymi

        Venäläiset luovat oman stalingradinsa ihan omatoimisesti rajojensa sisälle ilman ulkomaiden vaikutusta.


    • Anonyymi

      Tulee aina hyvä fiilis kun lukee tämmöisiä positiivisia uutisia :)

    • Anonyymi

      Aina, kun amerikkalaissotilaita laskeutuu johonkin maahan, on tavallinen kansa tyytyväistä ja innoissaan.

    • Anonyymi

      Venäjä siirtelee joukkojaan omalla maaperällä, on se kauheaa suorastaan hirveää!!!!
      USA siirtelee aseistustaan ja joukkojaan vieraille mantereille itsenäisiin valtioihin, on se ihanaa suorastaan fantastista??????

      • Tuomitsetko siis myös Venäjän joukot Valko-Venäjällä Ukrainan rajoilla?


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Tuomitsetko siis myös Venäjän joukot Valko-Venäjällä Ukrainan rajoilla?

        Miksi ihmeessä? Nehän ovat kotonaan, omaansa puolustamassa. Nato-USA tuli valtameren takaa maataan puolustamaan ja Britit pohjanmereltä.

        Kauas tulivat selkäänsä saamaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ihmeessä? Nehän ovat kotonaan, omaansa puolustamassa. Nato-USA tuli valtameren takaa maataan puolustamaan ja Britit pohjanmereltä.

        Kauas tulivat selkäänsä saamaan.

        Venäjän joukot Valko-Venäjällä omassa maassaan? Opiskelepa vielä hieman maantietoa.


      • Anonyymi

        kätyri itku kurkussa kun Isot Natomaat tukee pienempiä eikä r,....ä pääse niitä uhkaamaan


    • Anonyymi

      r......n itkijä itku kurkussa kun mm Hollanti Saksa, Ranska, Britannia ja Yhdysvallat keskittää joukkoja pienten Natomaiden tueksi

    • Anonyymi

      "Uusi koneellinen amerikkalaisia sotilaita laskeutui lentokentälle Puolaan"

      Siitä siten kamat kantoon ja pompottelemaan kohti omaa henkilökohtaista "stalingradia".

    • Anonyymi

      Lännen harjoittamasta Ukrainan varustamisesta ei paljoa uutisoida. Propagandan vanha temppu: syytetään toista osapuolta siitä mitä tehdään itse.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      129
      6020
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      57
      4346
    3. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      58
      2771
    4. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      28
      2628
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1865
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      15
      1534
    7. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      34
      1392
    8. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      24
      1351
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      27
      1187
    10. T, miten mun pitäis toimia

      Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest
      Ikävä
      43
      1131
    Aihe