Kaupungin hallinnon virkamiehet ja valtuusto sekä tytäryhtiöiden esihenkilöt, heille olisi mielikuvaa avartavaa toteuttaa perusteellinen Pyhäjärven kyliin tutustumiset, ja nyt olisi talviolosuhteissa helmikuussa asumiseen ja liikkumiseen silmiä avaavaa perehtyä tilanteeseen.
Toinen kyläkierros kevään rospuuttoaikaan, ja kolmas syyskaudella,
On nimittäin tapahtunut liian suuren railon repeäminen ymmärryksissä niin hallinnon toteuttaessa taloudellisia ratkaisujaan,jotka suoraan näkyvät kuntalaisten arkiasioissa.
Heikentävästi.
Pyhäjärven kaupungin tulevaisuuspohjaa nakertaa aito vuoropuhelun puute, jälkihoitoa piisaa moneen torppaan, kuin herrojen kaukko-ohjausta, missä kuntalaisia painetaan sopeutumaan kaikkeen .
Eikö ole julkishallonnolla ole tarvetta saada tukea KAIKILTA tahoilta, eikä vain Pyhäsalmen alueen edustajien sanailut johtoajatuksina?
1990- luvulla aloitettu tarkoitushakuinen kylien tyhjentäminen , kylien viimeisistä palveluista on tullut päätökseen.
Kylillä on kuitenkin paljon elämää ja ihmisiä, ihmiset ovat kuihtuvan kunnan aito pääoma ja resurssi, julkisen yhteisön pitää ruokkia vastavuoroisesti ja tasavertaisesti mahdollisuuksia.
Väitän, kaupungin tulevaisuus ei l kanna niin kapeilla hartioilla, kuin valtuusto ja alussa mainitut tahot.
Kuka itsekäs tai itsekeskeisten määrittelemätön porukka sulkee mahdollisuuksia? Viisaus kiertää pienenevää kehäänsä Tikkalanmäellä.
Vakava kysymys, kuka ohjaa kapean putkiaivokatselun mallia, päätöksentekoa ja asemapaikan vallankäyttöä , neljä vuotta "päättäjät päättää"- katse samoissa alustoissa, muuhun ei aikaa käytetä.
Varmaan kannattaisi,
Hiljaisuutta on kestänyt n.15 vuotta, kehittämisalustat "pusikoituu ja kesantoa piisaa" huom. ei tartte selitellä miksi kylien asiat eivät ole mieluisia agendalla ; Koronasulku on pian historiaa, ja nyt rajoituksia puretaan.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Asiaa, vuorovaiktuksen katoaminen heikentää kehittämisideoita. Tuulivoimaloiden sijoittelu ja tuntemattomat haitta-ja sivuvaikutukset . siirtolinjatkin? Tekninen johtajako niitä luetteloi maanomistajien puolesta ohi virallisemman lausunnon?
Olithan Laimi itsekin päättäjänä taannoin! Eiköhän ne päättäjät tiedä, että sivukylillä ei kouluja kannata ylläpitää ja kaupat loppuu luonnostaan!
Oletpa sinä aika epeli, esittämään "luonnollista" poistumaa.
Näin syrjään vetäytyvänä, on niin kepumainen kommentti, että oksettaa.
Outoa kommentointia? Ei puhuta enää kouluista. Entistä ei saatakaisin, katse eteenpäin.
Kaikki on niin hyvin ettei tarvi keskustella. Kaikkiasiat on mallillaan. Mutta kumarrus pitää muistaa. Ai että. Ruusuisia lekotteluhetkiä. Kuukauspalkka juoksee ja kerryttää eläkettä.
Kannattaisi haastatella myös kylän kiertämisen ammattilaisia, traktoripoikia ja tyttöjä.
Saako näitä kyliä elvytettyä, ei riitä, että muutama (tai yksi) kylätalo putsataan, kepun myötätuella, ei näin. Tarkoitushakuista touhua.
Eivätkö sieltä Latvastentien kulmilta ihmiset valita, kulkutien yhteyksien heikkoa toimivuutta.
Puutteilla ei saada elvytystä, toimivuutta aikaiseksi. Yksisilmäisyys nakertaa kuin kykloopin otsanahkaa.
Koko kunnan osalta toimivuutta, tehokkaampaa kaksisilmäisyyttä.
Tosiaan, "kenttätarkastus" ilman sivusta lipevää liturgiaa latelevia, oman pussin täyttäjiä, heitä ei kannata ottaa mukaan, muuten tilannekatsaus jää puutteelliseksi.
Maaseutu eläväksi, oletan tahtomme olevan yhteinen.
Tornitalot eivä pelasta tilannetta, päinvadtoin.
Siitä vaan esityksiä kehiin mitä pitäisi tehdä! Ei se maaseutu eläväksi tarkoita sitä että pienet sivukylät elävöitetään jollain tekohengityksellä. Pitää myös muistaa että kaikki elävöittäminen maksaa...
Miksi rahaa riittää kylvää urheiluun, areenoihin ja kaivoksen kikseihin, mitkä eivät tuota uumenistaan hevon hatun humppaa.
Kuntalaisilla on vielä älliä jäljellä nähdä ympärilleen.
Siinä sinulle alkuhumppaa ajatukseesi, että elävöittäminen maksaa, niin ovat nuo muutkin hörhellökset maksaneet.
Eikö Tikkalanmäen sakki ole valtuutettu elävöittämään koko kunnan aluetta, eikä kuntalaisia syöttämään sinne valmiita mallinnoksia. Sillä pitäisi silmät aueta.
Kyklooppi oli puoii sokea, oletan , muistan tarinan, ei kuitenkaan tyhmä.
Pyhäsalmi-kaivos-pyhäsalmi-lampahalli-pyhäsalmi. Tuolla tiekartalla ponnistukset kohdennetaan. Ja eiku syömään, saunaan ja suunnittelemaan.
Hajassa asuvat vaatii kiinteistöverolle vastinetta, korvessa tuolle verolle ei oo mitään muuta kuin maksat jatkuvasti lisää
Maistuu ne äänet ja kunnallisvero sivukyliltäkin. Harva enää valinnan jälkeen muistaa kyliä. Kerrassaan välinpitämätön henki vallitsee kylien suuntaan.