Nyt kun mediassa on uutisoitu koron noususta lainan ottaneille, olisi kohtuulista odotta korkoa tulevan myös säästötileille samoin kuin muillekin tileille. Olisi yksipuolista panna asuntovelallista maksamaan korkoa jos säästämisestä ei tule korkoa. Näin erityisesti siksi, koska pankit edellyttävät asuntolainan ottaneiten myös säästävän rahaa.
Toinen ongelma on maksun sitominen määrättyyn aikaan siten, että asuntolainaa ei voi maksaa kokonaan aikaisemmin kuin mitä on sovittu. Nopea velan maksu olisi monille edullinen ratkaisu. Velallinen ei kuitenkaan vältämättä tiedä etukäteen, missä ajassa kykenee maksamaan velan, jonka vuoksi 10-20 lainanmaksu aika on perusteltu, mutta ei se, että ei voi maksaa nopeammin.
Korkoa myös säästötilieille
22
142
Vastaukset
- Anonyymi
Juuri näin, tavallinen kansa haluaa vakautta ja säästää rahansa tilille.
- Anonyymi
Ei ole mahdollista ottaa riskiä menettää loputkin vähistään.
- Anonyymi
Eiköhän se ole kohta korkea aika ilmoittaa palvelumaksujen korotuksista. Johtaja nauraa matkalla...
- Anonyymi
Nettipankkikin on nordeassa nykyään maksullinen, aiemmin se oli ilmainen,
siinä säästivät "konttorikuluissa",
nyt konttorit on suljettu ja työntekijät irtisanottu ja hintoja nostetaan kokoajan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nettipankkikin on nordeassa nykyään maksullinen, aiemmin se oli ilmainen,
siinä säästivät "konttorikuluissa",
nyt konttorit on suljettu ja työntekijät irtisanottu ja hintoja nostetaan kokoajan.Juu pankkien filosofia on että asiakas maksaa itsepalvelusta. Joka kuukausi tilitä automaattisesti otetaan siivu sivuun.
- Anonyymi
Öhh...niin "korotuksista"....mieluummin puhuisin tarkistuksista.
- Anonyymi
Kyllä korkoa aletaan maksaa taas tileillekin. Pankkihan hyötyy siitä että ihmiset makuuttaa rahaa tileillään.
- Anonyymi
Kivijalkapankit kannatta ohittaa.
Norjalaiset ja ruotsalaiset nettipankit maksavat jotain.
Joskus käyttämiäni olivat Svea, Balanzia ja Norwegian.
Nykyisin olen korvannut ne kuluttomalla indeksirahastolla - Anonyymi
Säästäminen ei ole rahojen makuutamista. Tuskin kukaan sanoisi Kokoousta rahojen makuutajapuolueeksi, kun se vaatii sästämistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kivijalkapankit kannatta ohittaa.
Norjalaiset ja ruotsalaiset nettipankit maksavat jotain.
Joskus käyttämiäni olivat Svea, Balanzia ja Norwegian.
Nykyisin olen korvannut ne kuluttomalla indeksirahastolla> Nykyisin olen korvannut ne kuluttomalla indeksirahastolla
Ruma temppu. Nordnetin Indeksirahasto Suomi tuottanut vuodessa 13,38 %
Ei taviksen pidä sada korkoa rahoilleen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kivijalkapankit kannatta ohittaa.
Norjalaiset ja ruotsalaiset nettipankit maksavat jotain.
Joskus käyttämiäni olivat Svea, Balanzia ja Norwegian.
Nykyisin olen korvannut ne kuluttomalla indeksirahastollaNorvegian maksaa korkoa satasen kuussa.
Ja saa rahaa siitä kun käyttää korttia
Ei mitään kuluja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kivijalkapankit kannatta ohittaa.
Norjalaiset ja ruotsalaiset nettipankit maksavat jotain.
Joskus käyttämiäni olivat Svea, Balanzia ja Norwegian.
Nykyisin olen korvannut ne kuluttomalla indeksirahastollaIsommat rahat kannattaa sitoa kiinteään omaisuuteen, bitit ja paperit katoaa roskana tuuleen, kun rytinä alkaa.
Mainitsemasi pankit maksaa 0.75 - 0,8% korkoa, joten suomalaisessa pankissa vain hullu makuuttaa rahaa yhtään isompia määriä.
Omat sijoitukset on turvassa kiinteässä. Metsän hinta on noussut viimeaikoina 10% vuodessa muu tuotto, asunnoista on kymmenien vuosien aikajänteellä tullut vuosittain 13% tuottoja (arvonnousu vuokratuotot. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Isommat rahat kannattaa sitoa kiinteään omaisuuteen, bitit ja paperit katoaa roskana tuuleen, kun rytinä alkaa.
Mainitsemasi pankit maksaa 0.75 - 0,8% korkoa, joten suomalaisessa pankissa vain hullu makuuttaa rahaa yhtään isompia määriä.
Omat sijoitukset on turvassa kiinteässä. Metsän hinta on noussut viimeaikoina 10% vuodessa muu tuotto, asunnoista on kymmenien vuosien aikajänteellä tullut vuosittain 13% tuottoja (arvonnousu vuokratuotot.Googlen mukaan Norwegian 0,75%, Svea ja Balanzia 0,50%
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
> Nykyisin olen korvannut ne kuluttomalla indeksirahastolla
Ruma temppu. Nordnetin Indeksirahasto Suomi tuottanut vuodessa 13,38 %
Ei taviksen pidä sada korkoa rahoilleenIndeksirahastosta rahojen nostaminen kestää muutamia päiviä, vaikka nostopyynnön syöttäisin ennen klo 13.
Heti saa rahansa kaupankäyntikulut maksamalla suorista osakesijoituksista.
Suosikkejani ovat tuottavat osinkoyhtiöt tämän alemmasta kaaviosta yläoikealta:
https://www.nordnet.fi/blogi/laatusijoittajan-syksy-ja-helsingin-porssin-suuryhtiot/
Juuri nyt Sampo lisäosinkoineen maksaa 4,10e (9%)
- Anonyymi
Pankit eivät varmasti ala oma-aloitteisesti maksamaan korkoa säästöille, vaan se on jokaisen ruinattava itse se korko. Kyllä sitten kun alennetaan korkoa, niin alennetaan automaattisesti kaikilta. Kovin yksipuolista tuo pankkien toiminta.
- Anonyymi
Muistelen 90-luvun alkua, kun määräaikaistilille saattoi saada yli 10 prosenttia korkoa Säästöpankistakin.....
Eli 100 tuhatta markkaa toi kymppitonnin vuodessa. Oli tietysti lähdevero n. 30 prossaa.- Anonyymi
Valtion oblarit toi 18 prosentin koron.
- Anonyymi
No hölmöhän sellainen on joka ottanut lainan jota ei voi muka maksaa pois ennen aikojaan.
- Anonyymi
Kannattaa säilyttää piilossa rahansa jos ne kuulee niistä niin joku käy netin kautta ne varastamassa
- Anonyymi
Hullua pitää rahojaan tielillä, jossa pankki voi käyttää niitä miten haluaa, ja kytätä miten rahojasi käytät. Kaikki rahat kannattaa pitää käteisenä ja hajauttaa piiloja eri paikkoihin pahan päivän varalle.
- Anonyymi
Vähän kuin orava
- Anonyymi
Sinämtuskikntiät miten kannattaa rahoja laittaa
Kysy vaikka äidiltä
Ja kokousta äänestämällä osaavat vanhempasi vähemmän sosiaaliturvaa
Ja sinäkin vähemmän karkkirahaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k222441- 622374
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1062270- 321537
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2381532- 321510
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt371422- 281220
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201176- 951171