Suomen "NATO-optio" -aika käyttää optiota?

Venäjällä on suunnitelma Ukrainan kriisin eskaloituessa eurooppalaiseksi sodaksi ennen kuluvan vuoden kesää Itämeren jäitten lähdettyä miehittää Ahvenanmaa ja osia Etelä-Suomesta -Hankoniemi, Porkkalan niemimaa jne.- sekä entisen Lapin läänin alueet.

Pitempiaikaisena tavoitteenaan Venäjällä on luoteisrajansa osalta saattaa Suomi 1800-luvun mallin mukaisesti kuuluvaksi autonomisena kuvermenttikuntana osaksi Venäjää.

Siinä vaiheessa kun Ahvenanmaa ja osia Etelä-Suomesta (Hankoniemi, Porkkalan niemimaa jne.) ja entisen Lapin läänin alueet ovat Krimin niemimaan tavoin venäläisjoukkojen miehittämiä alueita ja Ahvenanmaan maakuntatalon lipputangossa liehuu Venäjän lippu, on silloin Suomen enää myöhäistä havitella NATO-option perään.
1756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Noin ei tietenkään käy, mutta muuten voidaan minun puolestani hakea jäsenyyttä vaikka heti aamusta.

1Äänestä
  • Suomen on nyt oikea aika hakea NATO-jäsenyyttä.

    Olen samaa mieltä, että siinä vaiheessa kun Ahvenanmaa ja osia Etelä-Suomesta (Hankoniemi, Porkkalan niemimaa jne.) ja entisen Lapin läänin alueet ovat Krimin niemimaan tavoin venäläisjoukkojen miehittämiä alueita ja Ahvenanmaan maakuntatalon lipputangossa liehuu Venäjän lippu, on silloin Suomen enää myöhäistä havitella NATO-jäsenyyden perään.

    Äänestä

Sitten kun kiovassa on venäläisiä sotilaita kadulla niin silloin on venäjä miehittänyt ja sisällissota alkaa .Muuten se on vain USA talous elvytystä , kun ei voi painaa enää rahaa niin hyökätään keksityillä syillä 🤣

Äänestä

Ei NATO-jäsenyys tipahda seuraavana aamuna hakemisen jälkeen. Suomi kyllä täyttää jäsenehdot ja suuremman kriisin sattuessa jäsenhakemus voitanee käsitellä nopeutetusti.
Venäjä näköjään kerää joukkojaan muualle, joskin Alakurtissa on iso tukikohta entisellä Suomen alueella. Jos Venäjä alkaa melskaamaan Lapissa, vastassa on Norja ja NATO Suomen lisäksi. Norjan ja Suomen ilmavoimat ovat jo harjoitelleet yhdessä.

Äänestä
  • Venäjällä on suunnitelma Ukrainan kriisin eskaloituessa eurooppalaiseksi sodaksi ennen kuluvan vuoden kesää, Itämeren jäitten lähdettyä miehittää Ahvenanmaa ja osia Etelä-Suomesta -Hankoniemi, Porkkalan niemimaa jne.- sekä entisen Lapin läänin alueet.

    Kun Rovaniemen kaupungin- ja Ahvenanmaan maakuntatalon lipputangoissa liehuu Venäjän liput, on silloin Suomen osalta myöhäistä hakea hakea NATO-jäsenyyttä.

    Erkki Tuomioja "Idän ystävä jo 1970-luvulta" sanoi kuluvalla viikolla TV:ssä, ettei nyt ole Suomen oikea aika hakea NATO-jäsenyyttä, kun on menossa Ukrainan kriisi.
    Samainen "idän ystävä jo 1970-luvulta" sanoi 10 vuotta sitten, ettei Suomen ole oikea aika hakea NATO-jäsenyyttä, on Suomen rajoilla on rauhallista.

    Entä sitten, kun Rovaniemen kaupungin- ja Ahvenanmaan maakuntatalon lipputangoissa liehuvat Venäjän liput, onkohan silloin tuon "idän ystävän" mielestä Suomen oikea aika hakea NATO-jäsenyyttä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjällä on suunnitelma Ukrainan kriisin eskaloituessa eurooppalaiseksi sodaksi ennen kuluvan vuoden kesää, Itämeren jäitten lähdettyä miehittää Ahvenanmaa ja osia Etelä-Suomesta -Hankoniemi, Porkkalan niemimaa jne.- sekä entisen Lapin läänin alueet.

    Kun Rovaniemen kaupungin- ja Ahvenanmaan maakuntatalon lipputangoissa liehuu Venäjän liput, on silloin Suomen osalta myöhäistä hakea hakea NATO-jäsenyyttä.

    Erkki Tuomioja "Idän ystävä jo 1970-luvulta" sanoi kuluvalla viikolla TV:ssä, ettei nyt ole Suomen oikea aika hakea NATO-jäsenyyttä, kun on menossa Ukrainan kriisi.
    Samainen "idän ystävä jo 1970-luvulta" sanoi 10 vuotta sitten, ettei Suomen ole oikea aika hakea NATO-jäsenyyttä, on Suomen rajoilla on rauhallista.

    Entä sitten, kun Rovaniemen kaupungin- ja Ahvenanmaan maakuntatalon lipputangoissa liehuvat Venäjän liput, onkohan silloin tuon "idän ystävän" mielestä Suomen oikea aika hakea NATO-jäsenyyttä?

    Kun Pekingin olympialaisten tuli sammuu, Ukrainasta alkaa sota joka johtaa Venäjän suorittamaan Ahvenanmaa ja Etelä-Suomen osien sekä entisen Lapin läänin alueitten miehittämiseen, joten ensi juhannuksena Ahvenanmaan maakunta- ja Rovaniemen kaupungintalon lipputangoissa liehuvat Venäjän liput.

    Äänestä

Suomi käyttää juuri tällä hetkellä Nato-optiota erittäin tehokkaasti.

Kremlissä puntaroidaan sitä, että jos se hyökkää ukrainaan niin Suomi liittyy mitä suurimmalla todennäköisyydellä Natoon.

Silloin Natoraja olisi 170km etäisyydellä Pietarista, ja siirtyisi siihen ihan Kremlin pätkän oman politiikan takia. Eli kovasti siellä pohditaan että kannattaako hyökätä Ukrainaan? Tuskin kannattaa, siis jos järki on mukana.

Tätä vipuvartta kutsutaan Suomen Nato-optioksi ja siitä hyötyy koko Eurooppa, Yhdysvallat ja Suomi. Eiköhän tämä ole siellä Nato-pöydissä ja liittolaispalavereissa läpi käyty ja suunniteltu asia. Suomi on yksi tärkeä pelikortti tässä ja meidän hyöty on Natojäsenyyden pelote Venäjällä.

Äänestä
  • Venäjä ei tule hyväksymään sitä muistakaa se!

    Äänestä

Harvinaisen paljon muutamilla höpinää, ei mistään.
Natoon liittymisellämme varmistaisimme ainoastaan sen, että tulisi lisää niitä "entisiä suomen alueita", mahdollisesti Suomi kokonaan. Hyötyä on vaikea siitä löytää. Tietysti vuosittaisiet aseostot velkarahalla Usalta, mutta velkaahan voidaan ottaa ja tukea Usan sotimalla tuhoamia alueita muutenkin. Eikö se olisi hyvä vaihtoehto, ja voitaisiin lippuunkin lisätä teksti; Nato optio.

1Äänestä
  • Lavrov on sanonut, että Venäjä ei hyökkää Nato-maihin ja ei ole mitään syytä epäillä etteikö niin olisi. Putin haluaa pitää kiinni makeasta elämästään ja nauttia satulinnastaan Mustalla merellä.

    Oletukseni: Suomen Nato-jäsenyyden turvatakuiden aktivoitumien kestää niin kauan kuin leiman kuivuminen paperissa kestää. Jos Orban on luvannut Putinille muuta, niin olen aika varma että se mahdollinen Orbanin lupaus ei päde Nato-pöydässä kun siitä paperin leimaamisesta päätetään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lavrov on sanonut, että Venäjä ei hyökkää Nato-maihin ja ei ole mitään syytä epäillä etteikö niin olisi. Putin haluaa pitää kiinni makeasta elämästään ja nauttia satulinnastaan Mustalla merellä.

    Oletukseni: Suomen Nato-jäsenyyden turvatakuiden aktivoitumien kestää niin kauan kuin leiman kuivuminen paperissa kestää. Jos Orban on luvannut Putinille muuta, niin olen aika varma että se mahdollinen Orbanin lupaus ei päde Nato-pöydässä kun siitä paperin leimaamisesta päätetään.

    Kun Pekingin olympialaisten tuli sammuu, Ukrainasta alkaa sota joka johtaa Venäjän suorittamaan Ahvenanmaa ja Etelä-Suomen osien sekä entisen Lapin läänin alueitten miehittämiseen, joten ensi juhannuksena Ahvenanmaan maakunta- ja Rovaniemen kaupungintalon lipputangoissa liehuvat Venäjän liput.

    Silloin Suomen enää myöhäistä havitella NATO-jäsenyyden perään.

    Näin on, kun Pekingin olympiatuli sammuu, Ukrainasta alkaa sota joka eskaloituu eurooppalaiseksi sodaksi ja se johtaa Itämeren jäitten lähdettyä, ennen kuluvan vuoden kesää Venäjän suorittamaan Ahvenanmaa ja Etelä-Suomen osien sekä entisen Lapin läänin alueitten miehittämiseen, joten ensi juhannuksena Ahvenanmaan maakunta- ja Rovaniemen kaupungintalon lipputangoissa liehuvatkin Venäjän liput.

    Silloin Suomen on enää myöhäistä havitella NATO-jäsenyyden perään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun Pekingin olympialaisten tuli sammuu, Ukrainasta alkaa sota joka johtaa Venäjän suorittamaan Ahvenanmaa ja Etelä-Suomen osien sekä entisen Lapin läänin alueitten miehittämiseen, joten ensi juhannuksena Ahvenanmaan maakunta- ja Rovaniemen kaupungintalon lipputangoissa liehuvat Venäjän liput.

    Silloin Suomen enää myöhäistä havitella NATO-jäsenyyden perään.

    Höpöhöpö, Putin menee prätkäjengikavereineen viettämää "laatuaikaa" Mustanmeren satulinnalleen ja käskee sotilaiden jatkaa palelemistaan Ukrainan rajalla.

    Äänestä

No - mitäs sinä sillä Nato-optiollasi kuvittelisit saavutettavan?

Äänestä
  • Sillä on pelotevaikutus venäjälle, ja toimii hyvin.

    Äänestä

Pohjois-Karjalan kansantasavalta pyytää Venäjältä apua, jotta savolaisten harjoittama terrori saadaan lopetettua.

Samalla saadaan mitätöityä Stolbovan pakkorauha vuodelta 1617, joka tehtiin epäreilusti tilanteessa, jossa Venäjä oli seksasorron tilassa.

Äänestä

Keskustelut eduskuntaryhmien kanssa lienevät hyvin yksimielisiä ja asiaa viedään presidentin kanssa yhteistyölssä eteenpäin

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Venäjällä on suunnitelma Ukrainan kriisin eskaloituessa eurooppalaiseksi sodaksi ennen kuluvan vuoden kesää Itämeren jäitten lähdettyä miehittää Ahvenanmaa ja osia Etelä-Suomesta -Hankoniemi, Porkkalan niemimaa jne.- sekä entisen Lapin läänin alueet.

Pitempiaikaisena tavoitteenaan Venäjällä on luoteisrajansa osalta saattaa Suomi 1800-luvun mallin mukaisesti kuuluvaksi autonomisena kuvermenttikuntana osaksi Venäjää.

Siinä vaiheessa kun Ahvenanmaa ja osia Etelä-Suomesta (Hankoniemi, Porkkalan niemimaa jne.) ja entisen Lapin läänin alueet ovat Krimin niemimaan tavoin venäläisjoukkojen miehittämiä alueita ja Ahvenanmaan maakuntatalon lipputangossa liehuu Venäjän lippu, on silloin Suomen enää myöhäistä havitella NATO-option perään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu