Upeaa heittäytymistä.

On kyllä hienoa seurata tuollaisia ihmisiä, jotka noin suurella tarmolla puuttuvat karmeisiin epäkohtiin Ähtärissä. Vaikka ihminen ei edes ole kirjoilla Ähtärissä (vieläpä joka vuoden lopussa hän ystävällisesti muistuttaa meitä tyhmempiäkin muuttamaan kirjamme muualle), hän silti kadehdittavan uutterasti jaksaa puuttua kaikkiin mahdollisiin asioihin, omalla positiivisella tavallaan.
Minusta olisi ihanaa, että me muutkin Ähtäriläiset uskaltaisimme hänen laillaan, asua nimellisesti muualla ja silti vaatia huippupalvelua kunnalta. Siten saisimme vihdoinkin Ähtärin takouden kuntoon.
Kiitos sinun esimerkistäsi.
12608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Se on tosiaan kumma ettei mene jakoon, että ainoa tapa saada kunta nousuun, on loppuvuodesta kirjojen siirtäminen muualle, ja sitten alkuvuodesta takaisin Ahteriin......

Äänestä

Uhrautumista mitä suuremmassa määrin.
Meidän pienituloisimpien täytyy vain kateellisena sivusta seurata, kun ei oikein tarmo riitä moiseen, kun pitää ahertaa työn laidassa.
Nythän on myöhäistä rypistää, kun uusi vuosi on jo näin pitkällä, mutta fiksummat ihmiset muistakaa: Vuodenvaihteessa kannattaa olla tarkkana siitä, missä kunnassa on kirjoilla - ja millä aikataululla.

Äänestä

Änkyröiden kannattaa ottaa esimerkkiä.

Äänestä

Nykymenolla koko Ähtäri joutuu heittäytymään muualle kirjoille. Ähtäri on johdettu niin syvään taloudelliseen ahdinkoon, että edessä häämöttää ajautuminen kuntaliitokseen. Ähtäri ei enää selviä suostaan ylös itse. Eikä varsinkaan nykyisen johdon toiminnalla, kun syöksy yhä vaan syvenee.

Äänestä
  • Joo se on ollut aina todellisen neron merkki, kun hän siirtää kirjat pois vuoden lopussa ja takaisin vuoden alussa. Myös siitä että on valmis antamaan kaikkensa asuinkuntansa puolesta.
    Minultakin suurkiitokset.....

    Äänestä

  • Kukaan ei huoli ja varsinkaan jis yltiöpäinen johto tulee kaupanpäälle.

    Äänestä

Muuttakamme siis porukalla Alavuteen, mutta sairastua kannattaa Ahterissa, täällä pääsee nopeammin hoitoon, vaikka olisi Puolangalla kirjoilla ja asuisi todellisuudessa siellä.

Hoidon kustannukset menevät suurimmaksi osaksi niiden tyhmien kukkarosta, jotka vielä ovat kirjoilla Ahterissa.

Äänestä
  • Meinaatko että ovat katolisia? Silloin heillä olisi aikoinaan mahdollisuudet pyhimyksiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meinaatko että ovat katolisia? Silloin heillä olisi aikoinaan mahdollisuudet pyhimyksiksi.

    Sen jälkeen, kun ovat todistetusti tehneet ihmeen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sen jälkeen, kun ovat todistetusti tehneet ihmeen

    Meinaatko että "ihmeellinen" sekoilu ei riitä?

    Äänestä

Kunnan johrossa on asiat pahasti sekasin.

Äänestä
  • Tietä ei n8ddm on lgvroo??

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

On kyllä hienoa seurata tuollaisia ihmisiä, jotka noin suurella tarmolla puuttuvat karmeisiin epäkohtiin Ähtärissä. Vaikka ihminen ei edes ole kirjoilla Ähtärissä (vieläpä joka vuoden lopussa hän ystävällisesti muistuttaa meitä tyhmempiäkin muuttamaan kirjamme muualle), hän silti kadehdittavan uutterasti jaksaa puuttua kaikkiin mahdollisiin asioihin, omalla positiivisella tavallaan.
Minusta olisi ihanaa, että me muutkin Ähtäriläiset uskaltaisimme hänen laillaan, asua nimellisesti muualla ja silti vaatia huippupalvelua kunnalta. Siten saisimme vihdoinkin Ähtärin takouden kuntoon.
Kiitos sinun esimerkistäsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu