Lukaisinpa tässä paljon kehutun Pussikaljaromaanin. Aluksi olin täysin myyty sen kielellisestä taituruudesta, mutta sadan sivun jälkeen teos alkoi maistua puulle. Jostain syystä en jaksa kiinnostua kännäilevien miesten turhista jorinoista.
Ihmettelen myös ristiriitaa ilmiselvien juoppojen melkeinpä ylioistotason keskusteluja. Siinä oli jotain falskia. Näen joka päivä Hesan kaduilla ja puistoissa näitä juopporinkejä ja voin totisesti vannoa, että heidän keskustelunsa ovat kaukana Pussikaljaromaanin maailmankuvasta. Niissä ei paljon muuta kuin öristään ja kiroillaan ja huudetaan toisten suuhun.
Pelkkä kielellinen taituruus ei tee teoksesta hyvää. Kyllä siinä täytyy olla muutakin. Minä kaipasin tarinaa, sitä ei Pussikaljaromaanista löytynyt. Ehkä siksi en osaa arvostaa sitä.
Ihmettelen myös ristiriitaa ilmiselvien juoppojen melkeinpä ylioistotason keskusteluja. Siinä oli jotain falskia. Näen joka päivä Hesan kaduilla ja puistoissa näitä juopporinkejä ja voin totisesti vannoa, että heidän keskustelunsa ovat kaukana Pussikaljaromaanin maailmankuvasta. Niissä ei paljon muuta kuin öristään ja kiroillaan ja huudetaan toisten suuhun.
Pelkkä kielellinen taituruus ei tee teoksesta hyvää. Kyllä siinä täytyy olla muutakin. Minä kaipasin tarinaa, sitä ei Pussikaljaromaanista löytynyt. Ehkä siksi en osaa arvostaa sitä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Samaten ihastuin tähän kielivirtuoosiin. Näiden romaanihenkilöiden psykologinen uskottavuus ei ollut parasta antia. Nää kaverit eivät erottuneet toisistaan erilaisina persoonina,lukiessa ei tiennyt kenen näkökulmasta katsottiin. Siihen sekoittui myös kertojan näkökulma. Mietinkin, oliko se tarkoituksellista. Ne tyypit meni pitkin kaupunkia kuin tuhatjalkainen mato, jolla oli yksi pää, eli koko romaani kulki yhden ajatuksen varassa.
Kuitenkin tykkäsin kirjasta, juuri tämän hyvän kielen vuoksi arvostan... sentään esikoisromaani! Juonta ja psykologista otetta enemmän niin seuraava teos olisi mestarisluokkaa.
Minun mielestäni.
Tunnustan, etten minäkään lukeudu Pussikaljaromaanin ylistelijöihin. Romaanista täytyy löytyä muutakin kuin loisteliasta kielenkäyttöä. Siinä täytyy olla sen verran imua, ettei nukahda kesken lukemisen. Minä nukahdin monta kertaa.
(anteeksi että en heti liittynyt ketjuun, olin netin ulottumattomissa.)Tahdoin vain sanoa, kun itsekin luin pk-romaanin, että ihmettelen kyllä vähän tätä "loistelias kielenkäyttö" -juttua. Ei vaadi suurta taitoa venyttää lauseita loputtomiin. Se että sanotussa on joku rytmi ja mielekkyys, vaatii vähän enemmän. Minusta kirja on aika rumaa kapulakieltä. Jos runoudessa kelpaa mikä tahansa jutunjauhanta, niin proosassa ei. Se on älyttömän ikävystyttävää. Rimmisen omahyväisyys ottaa sitä paitsi pannuun. Plus että Rimminen ei tiedä Kalliosta yhttään mittään. Asui kuulemma täällä 2 v eli kävi kääntymässä. Olen itse asunut Kalliossa 15 v. eikä ympäristö ole antanut mitään aihetta Rimmisen kaltaiseen intellektuelliromantisointiin. Täältä on kirjoitettu paljon parempiakin tarinoita. Rimmisen stoori on iso kupla. Mutta kun Hesari hehkutti, niin sitten pitää muittenkin laulaa samassa kuorossa.
Hesari kykenee nostamaan mitä tahansa paskaa Finlandia-ehdokkaaksi. Sille kelpaa mikä tahansa kielenvääntökirja. Joskus hamassa muinaisuudessa oli sellaisen kirjailijan kuin Hans Selon kielitemppuilukirja Hesarissa erittäin arvossaan. Myöhemmin kirjailija Selo itse paljasti vain pistäneensä mieleen tulevia omituisia sanoja riviin. Taisi olla nolo tilanne kaikille kriitikoille.
Kirjallisuudenhistoriaan (tarkoitan tällä kirjoja, joita luetaan sukupolvien aikana yhä uudelleen ja uudelleen) eivät jää ns. kielelliset iloittelut vaan kunnon tarinan sisältävät romaanit. Kirjallisuussnobbailijat taas arvostavat sellaisia kirjoja, joita ns. tavalliset lukijat eivät ymmärrä. Kuitenkin juuri me tavalliset lukijat pitävät kirjoja elossa.
Sivumennen: asun itsekin Kalliossa, enkä silti tuntenut Pussikaljaromaania omakseni. Sinänsä hauska juttu tuosta teoksesta on seurannut: eräs Kallion pikkuravintola myy pussikaljaa.