Tällainen oli vappuviikko

Don Rinkilä

On jälleen aika ruotia männä viikon tapahtumat kokonaisuudessaan. Olin siis alkuviikosta tehnyt parannuksen ja söin kolme päivää pelkkää leipää sekä lipittelin virvoitusjuomia ja uskaltauduin siis kertaalleen lenkillekin. Lauantaina oli vappu. Kaikki alkoi lauantainaehtoona hyvinkin maltillisesti. Olutta ja väkijuomia tuli litkittyä jopa yllättävänkin maltillisesti. Kämpän olen järkännyt täyteen kaiken karvaista porukkaa, mutta olipa joukkoon naisväen edustajakin eksynyt. Kun kaapeissä tuntui juotavaa riittävän ja ulkona sangen koleaa, päätimme yksissä tuumin seurata kiekkoleijoniemme edesottamuksia telviitsuunista. Pelistä jäi mieleen Suomen voitto. Sitten matkasimme koko revohka viettelemään vappumenoja erääseen kuppilaan. Kaikki meni vaihteeksi ilman kommelluksia joskin taskumatin vuotaminen taskuun harmittikin. Suurin osa taskumatin sisällöstä meni kuitenkin oikeaan osoitteeseen ja sen myötä hälveli omasta, vaan ei muiden päästä kovaan ääneen kerskailuni ja ynnä muut puhumani potaska ja palturi. Kotio tuli hoiputtua varsin aikaiseen, ei tainnut edes valomerkki ehtiä silmissä vilkkua. Tyytyväisenä kotioven kohdalla mietin meneväni jääkaapin kautta nukkumaan mutta ei.. ei eieieie..... kuinka voikaan päähäni taas moinen älynväläys ilmestyä kuin salama keskellä kirkasta kesälomapäivää.. keksin soittaa eksälleni ja olin jo sulkea luurin kun ei sieltä kukaan tuntunut vastaavan, viime hetkellä akka ehtii kuitenkin vastata niin puheluun kuin esittämääni kysymykseen nukkumisestani hänen luonaan... Niinpä niin moisen asian eteen tuhlaan rahani taksiin ja porhallan edellä mainittuun osoitteeseen. (tässä kohtaa lieneen jättää muutamia seikkoja kertomatta) Kyllähän sitä aamulla taasen vit... tai sanottakoon että kyrsi vaan. Iltapäivällä saan kasattua itseni kokoon ja kävelen hyisessä toukokuun kevätsäässä kotiani kohti. Kotiin tulo ilahdutti suuresti sillä televisioni oli ehjä ja sotku oli rajoittunut lähinnä keittiön ja olohuoneen pöydille. Tällä kertaa rapula tuntui olevan tyystin tiessään ja päättelen tästä etten kovin paljon eilisiltana erehtynytkään päihtyä, eksän soitto olikin masentava kun kuulin mitä kaikkea imelään olinkaan hänen korvaansa örvellellyt. Noh sunnuntai menikin köllötellessä ja syödessä varsin miellyttävästi.

Tämä viikko oli siis 85% onnistunut. Tulevaisuutta ajatellen tämä viikko näyttää vaihteeksi täysin rauhoitetulta ja sitä seuraavana minulta koetetaan riistää henki pomon keksimillä ylitöillä.

0

304

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        106
        2225
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        896
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        66
        843
      4. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        46
        800
      5. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        21
        766
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        518
        725
      7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        640
      8. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        64
        625
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        590
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        561
      Aihe