vappu

Haluaisin muistuttaa Suomen kansalaisia
siitä että vappu on työväen juhla, joten
ylioppilaat voisivat jättää ne lakkinsa
kotiin kun ne eivät tosiaan tähän juhlaan
kuulu.
kiitos.
6326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vappu maataan krapulassa sängynpohjalla ja lakki on hukkunut aaton riennoissa sinua ärsyttämästä. Kukin taaplaa tyylillään.

Äänestä

Sattuu kuulumaan. On kuulunut jo kauan. Mistäs sullakaan sitä duunia olisi, jos ei kukaan ei opiskelisi ja pyörittäisi yrityksiä?

Se on kuule punikkivallan aika takana päin.

Äänestä

Aivan: Juhlikaamme ilman hassuja hattuja.

Äänestä

olihan se ennen juu niin että ylioppilaat oli herroja ja muut siten sitä työväenluokkaa.ihmisillä ei ollut mahdollisuuksia opiskella, jos sattui syntymään vääränlaiseen perheeseen. olen hyvin pahoillani, että synnyin työläisvanhemmille, että kävin lukion(nykyään kun se on mahdollista kelle vaan) ja nyt opiskelen ja käyn töissä samanaikaisesti. olen ylioppilas mutta henkisesti työväenluokkaa, tässä maassa on liikaa wannabe-akateemikoita. vaikka sinä oletkin katkera autonasentaja aion silti laittaa lakkini päähän, koska se ei tee minusta nyky-yhteiskunnassa yhtään sen vähempää työläisempää kuin sinustakaan. kiitos hei.

Äänestä
  • Tarkoitus oli vaan muistuttaa miksi
    vappua vietetään, eikä väittää että
    ylioppilaat ovat parempia. Kyllähän
    jotkut vanhemmat ihmiset niin ajattelevat.
    Ylioppilaat vain ovat varastaneet koko
    vapun idean. Kaikki eivät ole samaa mieltä
    eikä tarvi olla. Siskoni on ylioppilas,lakki
    on hänelle muisto siitä päivästä ja ajasta.
    eikä hänen tarvitse vetää sitä joka vappu
    päähänsä näyttääkseen kaikille olevansa
    jotain, ja tiedän etteivät kaikki
    sitä näytön takia päähänsä laita.
    Se on vaan hassua että ylioppilata
    pitää juhlia niin paljon.

    Äänestä

"Vastarinta on luvallista jopa suotavaa"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


larde kirjoitti:

Haluaisin muistuttaa Suomen kansalaisia
siitä että vappu on työväen juhla, joten
ylioppilaat voisivat jättää ne lakkinsa
kotiin kun ne eivät tosiaan tähän juhlaan
kuulu.
kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu