Rospuutto on alkanut Ukrainassa

Anonyymi

Ukrainassa on ollut korkeita päivälämpötiloja, ja sellaisia on luvattu pitkäksi aikaa eteenpäinkin. Sellaista jopa lähellä kymmentä astetta olevia lämpötiloja. Tietää vaikeuksia Venäjän hyökkäykselle. Tankit juuttuvat mutavelliin jos yrittävät teitä pitkin edetä.

Ukraina tarvitsee kaiken avun ja onneksi säät ovat sen puolella.

34

70

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ilmeisesti Kiina on kieltänyt Putinia hyökkäämästä olympialaisten aikana. Putin joutuu pitkin hampain odottamaan, mutta sääolot kääntyvät päivä päivältä paremmiksi Ukrainan kannalta.

      Venäjähän on täysin Kiinan talutusnuorassa eikä uskalla tehdä mitään, mistä Kiina ei pidä. Ja Kiinaahan ei kiinnosta onnistuuko Putin typerässä hyökkäyssodassaan vai ei.

      • Anonyymi

        Näin arvelen minäkin. Mitään muuta syytä Putlerilla ei ole odotella näin pitkään. Kiina on kieltänyut höökimästä olympialaisten aikana. Miksi odottaa huonoja kelejä kun joukkoja olisi ollut jo helmikuun alussa aivan tarpeeksi hyökkäystä varten.

        Sehän kaikkien tiedossa, että Venäjä on hyvin nöyrää poikaa Kiinan edessä eikä tosiaan tee mitään mikä Kiinan suututtaisi. Venäjä myy öljyäkin aivan pilkkahintaan Kiinalle, koska kauppaneuvotteluissa Kiina on esittänyt tarjouksen josta Venäjän on ollut mahdoton kieltäytyä.


      • Anonyymi

        Venäjän ja Kiinan liittolaisuus on sitä, että Kiina vie ja Venäjä vikisee. Jos uskaltaa.


    • Anonyymi

      Jokainen tankki tarvitsee pari kaivinkonetta rinnalleen hyökkäyksen aikana kuten Admiral Kuznetsov vaatii vierelleen niitä hinaaja-aluksia liikkuessaan maailman merillä.

      • Anonyymi

        Jossain lehdessä kyllä oli, että venäläisillä on mukanaan tilapäisiä siltoja pahimman mudan yli. Voi muta silti haitata hyökkäystä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jossain lehdessä kyllä oli, että venäläisillä on mukanaan tilapäisiä siltoja pahimman mudan yli. Voi muta silti haitata hyökkäystä.

        Toimivat varmaankin yhtä hyvin kuin se kuuluisa p*****nsuristin.


      • Anonyymi

        Venäjällä on tuollaiset varasuunnitelmat kaikkien kulkuneuvojen ja tilanteiden varalle. Jos yksi juttu ei toimi niin kuin pitää niin toinen toimii. Hinaavat vaikka ydinsukellusveneen laukaisukohtaan jos tarve vaatii tai Migillä toista Migiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjällä on tuollaiset varasuunnitelmat kaikkien kulkuneuvojen ja tilanteiden varalle. Jos yksi juttu ei toimi niin kuin pitää niin toinen toimii. Hinaavat vaikka ydinsukellusveneen laukaisukohtaan jos tarve vaatii tai Migillä toista Migiä.

        ..hinaavat vaikka sitten migillä toista migiä...

        voiko mm-alafoorumia parempaa edes olla olemassakaan?

        Kuvittele tuo nyt oikeasti ilmassa: Kuinka yks kiskoo sitä toista joka roikkuu vaijereista sen vetokoneen ala-taka-osassa ja vauhtia on jälkipolttimilla hädin tuskin sen stallauspisteen yläpuolla molemmilla..

        Voi morjes oikeasti.


    • Anonyymi

      Voitais kieltää Venäjän kauppa sekä Kiinan kauppa. Maat pitäisi eristää muusta maailmasta.

      • Anonyymi

        Biden uhkasi eristää Venäjän Swift-järjestelmästä, ja se kyllä eristäisi.

        Kiinan ja Venäjän kaupan lopettaminen kävisi länsimaille kalliiksi, koska ovat tyhmästi jo vuosia tehneet itsensä niistä riippuvaisiksi.
        Suomen viennistä noin 5 % menee Venäjälle. Ei hirveän suuri osuus, mutta joitakin toimialoja sen katkaisu kirpaisisi.


    • Anonyymi

      Panssarit joutuvat myös pysähtymään miinotteiden kohdalla jolloin ovat singoilla tuhottavissa. Vaatii tosin kamikaze henkisen sinkomiehen mutta toimii.

      • Anonyymi

        Jalkaväkiryhmä maastoutuu ja painuu ojaan miinoitteen läheisyydessä. Panssareiden pysähtyessä kaksi laukaisee singot ja loput ampuu suojatulta sekä heittää savugranaatit. Välitön vetäytyminen. Mikä on muuttunut?


      • Anonyymi

        Äläs nyt ole siellä ilkeä. Antaa ihmisen yrittää. Sitäpaitsi, vaikka on olemassa huomattavasti teknisempiä realiteetteja sotastrategisissa menoissa, kirjoittaja on oikeilla jäljillä sen suhteen, että osaa viisaasti nähdä mahdollisuuksia siellä missä toinen ei niitä ehkä näkisi.

        Kuitenkin yks sotilas per yks tankki (plus miehistö) on jo todella kova hyötyriskisuhde.


    • Anonyymi

      Parempi polttaa niin paljon hiiltä kuin mahdollista. Kun ilmasto lämpenee, Ukraina pelastuu!

      • Anonyymi

        Rospuuttoa ei synny jos talvipakkaset loppuvat. Kaikenlaisia juntteja täällä kirjoitteleekin.


      • Anonyymi

        Hiilestä riippumatta kevät tulee. Silloin Keski-Eurooppa ei tarvitse Venäjän kaasua kotien lämmittämiseen. Siksi Putella on kiire.


      • Anonyymi

        Kiina vastaa: Do did done.


    • Anonyymi

      Voi harmi. Nyt Naton tankit ei pääse apuun.

      • Anonyymi

        "sankaripelastajina".

        Ei ukr mihinkään itsetuhoon aio. Sieltä tulee tulemaan valkoista lippua venäjälle. Tuutte kaikki pian näkemään.

        Voivat olla kehitysvammaisia, mutteivat sentään puustaveistettyjä kuitenkaan. Muuta ku ehkä niiden nenät.


    • Anonyymi

      Maa on jäässä ja operatiio Barbarossa voidaan aloittaa!🤔🤔

      • Anonyymi

        Voi kun Hitler olisi onnistunut valloituksessa -tai olisikin jos olisi kuunnellut kenraaleitaan. Poissa olisi ikuinen vainolainen, ikävä rajanaapuri. Maamme olisi vauras ja suuri.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi kun Hitler olisi onnistunut valloituksessa -tai olisikin jos olisi kuunnellut kenraaleitaan. Poissa olisi ikuinen vainolainen, ikävä rajanaapuri. Maamme olisi vauras ja suuri.

        ja me oltaisiin Natseja tai sitten kaasutettuna ja tuhkattuna


    • Anonyymi

      Toivotaan rajuja vesi ja räntäsateita sekä lämpötilan sahaamista -3 ja 3 asteen välillä. Oikein kunnon myrskykin olsi hyvä juttu ryssän telttaleiriläisille. Tuuli sellainen 30m/s ja jäätävää tihkusadetta seuraksi!

      Mahtaa miehistöä, upseeristoa ja etenkin aliupseeristoa vituttaa Venäjän armeijan hullun päämiehen oikut?

    • Anonyymi

      Kaikki tuntuu nyt haluavan että Ukrainan sota käynnistyisi tavalla tai toisella ja ilmeisesti eskaloituisi heti ydinsodaksi.
      Jos noin joko suomalaisillakin on verkkovarastot ydinpommisuojissa tyhjennetty kerrostaloissa,vararuuat varattu ja maa valmisteltu muutenkin ydinsodan varalle?

      Eipä taida olla,mutta se on varma että jos atomisota alkaa,lähialueillemmekin sataa monta kymmentä ellei satoja ydinpommeja jotka aiheuttaa inhottavan ydinlaskeuman alueellemme,etenkin KaakkoisSuomeen ja Itärajalle muutenkin.
      80-luvulla ydinsodanoloja vielä harjoiteltiin mutta nyt ei ole taidettu asiaan paneutua enää 20 vuoteen mitään ja kaikki nuo siviiliopit jo unohtuneet sekä tuon ajan sukupolvet jo vaihtuneet uudempiin.
      Jos todella suuri sota nyt syttyisi,edessämme olisi valtava kaaos joka paikassa,ja paljon pahempi kuin korona on ikinä ollut,ainakaan vielä.

      • Anonyymi

        Ilman Putinin typeriä imperiumivouhotuksia ei tarvitsisi mistään ydinsodan mahdollisuudesta edes puhua. Mutta nyt Venäjän diktaattorina on tuo sotahullu kuulapää ja tilanne on tämä.


      • Anonyymi

        Eihän tässäkään nyt muuta toivota kuin vittumaista säätä ryssän armeijalle, joka lymyilee teltoissaan siellä Ukrainan rajan lähellä. Jospa sulanut routa ja kurasää ajaisi porsaat kotiinsa?


      • Anonyymi

        Juuri tuon vuoksi varsin lepsu korona-aika pitäisi ottaa vaikeisiin aikoihin varautumisen oppituntina.

        Kova ulina ollut rajoituksista, mutta koetusta korona-ajasta huolimatta harva Suomalainen kykenee käsittämään sitä kurjuutta mikä sodan jäljiltä seuraa.


    • Anonyymi

      Älkaa näyttää siltä, että Putinin tarkoituksena oli vain nostaa energian hintaa.

      • Anonyymi

        Näihän se on ja alunperin natoon ei tarvitse liittyä koska putler ei uskalla hyökätä ukrainaan jos hyökkäisi, tilanne eskaloituisi niin pahaksi myös venäjän sisällä että putte, lentäisi ikkunasta ulos (vahingossa tietenkin). Sekä jos putte uhkailee suomea niin sitten "heti natoon" sitä huolta ei vaan tule.


    • Anonyymi

      kädet ristiin ja Kiittää Jumalaa Hän säät säätää.
      oli tv uutisissa että panssarit ui mudassa ja on haitta nenossa.

      hukkusivat kaikki suohoon.

    • Anonyymi

      Näin.

      Ukraina on esillä, mutta liekö tuo kuitenkaan nyt oikea maali?

      Kyllä se taitaa olla kuitenkin niin, että eipä ole venäläinen alunperin edes aikonut koko Ukrainan alueelle mitään hyökkäystä tehdäkään, ainakaan koko valtioalueen miehittämiseksi.

      Hermosotaa ja miksi ottaa järjetön riski aloittamalla sota, jonka lopputulos on täysin epävarma?

      Putinin hallinto tarvitsee ulkoisen uhkakuvan, mutta ei oikeasti mitään epävarma uhkaa, sillä tällä pelillä on heille sisäinen tarve.

      Hävitty sota , tai pitkittynyt sotiminen, on varmin tapa käynnistää sisäiset levottomuudet tuollaisissa poliisivaltioissa kuin Venäjä ja Valko Venäjä.

      Lopputulos voi olla se, että Valko Venäjä liitetään lopullisesti Venäjään ja Baltian maiden maayhteys joutuu Venäjän kontrolliin täydellisesti.

      Onhan tuokin jo aikamoinen voitto hra Putinin tilille.

    • Anonyymi

      Vihreät estämään tuollaista saastutusta ja luonnon tuhoamista. Eikö kiinnosta?

    • Anonyymi

      Kiovan Tiltu äänessä. Mitä meille kuuluu teidän kelinne siellä?

    • Anonyymi

      Kohta venakot keksii laittaa A-aurat etummaisten panssareiden keulaan ja alkavat aurata tieuria syvemmiksi ettei edes panssaritorjuntaohjukset osu kun ei näy panssareiden lakia ollenkaan maanpinnalla,telapanssarithan kulkee melko syvässä vedessä ja mudassa vaivatta jota syviin tieuriin tulee joka tapauksessa ja niiden seuraaminenkin vihollisarmeijan muilla kuin tela-ajoneuvoilla tulee mahdottomaksi.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      2045
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      102
      1893
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      144
      1798
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1421
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      35
      1399
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      317
      1265
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      60
      1229
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1112
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      276
      1066
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      446
      963
    Aihe