Lunta sataa taivaan täydeltä. Ehdinköhän tänään edes näkemään Viljaa. Kyllä pitäisi ehtiä. Hän on menossa serkkunsa kanssa Barbaratiin. Barbarati on kasvitieteellinen puutarha, jossa elää myös trooppisia perhosia. Niitä on sekä yö- että päiväperhosia. Jos yksikin niistä pääsisi karkaamaan niin se todennäköisesti menehtyisi pian. Suomessa kun talvi ei ole lähellekään samanlainen kuin esimerkiksi Australiassa. Siellä onkin nyt kesä. Australia nimi sijaitsee eteläisellä pallonpuoliskolla ja silloin kun pohjoisessa on talvi, on etelässä kesä. Syksy tulee Australiaan oikeastaan vasta Pääsiäisenä. Karkeasti sen voisi ajatella niin, että silloin kun meillä on Joulu, on Australiassa Juhannus. Mutta eihän siellä edes Juhannusta juhlita, koska he eivät tunne sitä. Juhannus on suomalainen juhla. Lumitöitä on ihan turha tehdä vielä. Huomenna pitäisi olla poutaisempaa. Pertti soittoikin jo. Hän on minun kaverini. Hyvä kuitenkin, että lumet pudotettiin katolta. Jos katolle jättää sellaisen lumikuorman niin katto voi tulla alas, rakenteineen päivineen.
SUNNUNTAI 13 HELMIKUUTA
1
138
Vastaukset
- Anonyymi
Meillä tällä räntää sataa taivaan täydeltä vai onko ihan vesi sade?kerostalossa asun vuokralla pienessä kämpässäni.Kerkisin yksin ulkoilla 2-3h. Kävin liikunta puiston urheilu telineetkin,voimaa hakemassa vartalooni. Kuntelin samalla radiosta klasikoita. Nosti kyllä jalkaa ja muistoja ennen. En ole oikein tango ihminen joten tuo klasikot kanava sopii minulle. Ostoskeskuksen katoja ja katto lankuja ,mitä lie,Mene käytävien yläpuoli.Kuin orret. Kertynyt paljon lunta,ei vaan putsattu. Viime talvi sain kunolla niskaan lumet samalta ITÄ-Helsingin suurimalta avo-ostoskeskus.Vanhus kun rollatorilla saa sieltä lumet niskaan voi seuraava osoite olla hautausmaa. mitäpä tässä ei muta. Kaikille hyvä 14.2.22.päivää.Vaikka olisi yksin. Niin minäkin olen yksin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621198- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 51628
- 93610
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56564