PS-nuorison varapuheenjohtaja Joakim Vigeliuksen tekemä paljastusvideo YLEn puolueellisuudesta sensuroitiin tekijänoikeuteen vedoten, vaikka tekijänoikeuslaki sallii klippien käytön sitaatti- ja parodiatarkoituksiin. YLE jäi kiinni housut nilkoissa ja lisäksi vielä harhaanjohti Googlea poistamaan Youtubesta kyseisen videon.
YLE on miehittänyt niin ohjelmat kuin muunkin sisällöntuoton lähinnä punavihreiden ideologian kannattajilla. Koska YLEn toiminta rahoitetaan julkisista varoista, YLEn tulee palvella koko yhteiskuntaa, eikä vain vallalla olevaa punavihreää klikkiä.
Tämäkin tapaus kertonee selkeästi, mitä tarkoittaa median politisointi ja korruptoituneisuus ja miksi YLEn toimintaan tulee puuttua jyrkästi.
YLEn puolueellisuutta käsitelty toistuvasti hallintoneuvostossa.
5
<50
Vastaukset
- Anonyymi
mäkeen ja jotain aidosti isänmaallista tilalle.
- Anonyymi
Yle on pilkottava ja määrärahat on ensialkuun puolitettava.
Sen jälkeen vuosittain vähennettävä turhia osia ja rahoitusta sitä myöten.
Musiikkitalojen ym. monumenttirakentaminen lopetettava.
Uutis- ja ohjelmavälitystä ilman omia tuotantoja.
Pöliittiset toimitukset lakkautettava. - Anonyymi
Ei pidä paikkaansa, Convoy mielenosoittajat ovat rikollisia valehtelijoita ja tuollaista rokotekielteisten kusipäiden suut tuleekin tukkia!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti641887SINÄ nainen hyvin läheltä
Pidän sinusta. Mutta mene ensin juttelemaan lääkärin luokse, ja hoida itsesi kuntoon. Sit kun sä olet kunnossa, niin mä791267Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto781204- 451115
Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa160982Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen71969- 44910
Martina kauniina lehtihaastattelussa
Martina antoi hyväntuulisen haastattelun lehteen. Tyylikkäitä kuvia ja kivoja vaatteita kauniilla Martinalla.183853- 58848
Minä en luota sinuun yhtään nainen
ja aistin että yrität taas satuttaa henkisesti koska tiedät että olet heikkouteni joten siksi tein mitä tein mutta en ki39844